sunnuntai 30. heinäkuuta 2023

Heinäkuu puhelimen kamerasta



Heipat heinäkuulle! Tuntuu että koko kuukausi meni lähinnä töiden parissa, lisäksi oli stressiä ja vähän sairasteluakin, tässä taas tulee hyvin ilmi, miten somessa ei todellakaan näy koko elämä.  Puhelimen kuvarullaa selatessa kuitenkin huomasin, että kuukauteen sisältyi myös paljon kivaa kesätekemistä ja ennätin oikeastaan tehdä paljonkin. Usein kun tuntuu, että kaikki kasaantuu lomille. Kesäkuu esimerkiksi oli todella menevä, sillä lomailin tällöin kaksi viikkoa. 


Kuukauden ensimmäinen lauantain piipahdettiin Loviisassa, kävimme pikaisesti torilla. Muuten jäi tällä kertaa itse keskustan kiertely, kun suuntasimme erääseen autotapahtumaa, näissähän ne kesäviikonloput usein menevätkin. 


Eräänä sunnuntaina teimme ystäväni kanssa perinteisen kesäreissun lähisaareen syömään. Mietin aina miten täällä pitäisi käydä useamminkin, mutta joka kesä kerrat jäävät kuitenkin tähän yhteen. 


Toinen heinäkuun saarivisiitti suuntautui siskon kanssa Suomenlinnaan, jossa kävin ihka ensimmäistä kertaa. Tämäkin on ollut listallani vuosia, joten kiva oli vihdoin toteuttaa tämä. Olin jotenkin kuvitellut Suomenlinnan paljon pienemmäksi, mutta sehän oli kooltaan sekä tarjonnaltaan ihan mainio. Söimme pizzat, kävelimme pitkin saarta ja piipahdettiin lelumuseossakin. 


Heinäkuun säät olivat melko vaihtelevat ja sateiset, mutta onneksi sattui myös aurinkoisia päiviä, joten eräänä aurinkoisena lauantaina suunnattiin piknikille meren äärelle. 


Kesäillat asuinkaupungissa. Jotenkin tuntuu, että kesästä on saanut tänä kesänä paljon irti ja vielä on kesää jäljelläkin.


Kävimme myös muutamilla road tripeillä kuukauden aikana. Tuomarinkylän kartanolla käynti on joka kuukautinen tapa, miljöö on jotenkin todella rauhoittava. Täältä löytyy myös By Pias outlet -myymälä, josta en tosin tänä kesänä ole tehnyt löytöjä.



Loviisaan suuntasimme toisenkin kerran, kun asuntomessuilla käynti oli kesän bucket listallani. Itse messut eivät ihan niin vakuuttaneet, mutta Loviisa muuten on mitä kivoin kesäkohde arkkitehtuurista lähtien. Kiertelimme kävellen kaupungilla ja söimme lounasta ulkosalla.  


Kuukauden lopussa oli aika juhlistaa joka kesäisiä kaupunkifestivaaleja, jotka ovatkin ainoat festarit, joille minut saa. Nämä alkoivat keskiviikkona ja kestivät lauantaihin. Ennätin kivasti töiden lomassa osallistua menoon lähes päivittäin. Säät olivat tosin monen päivänä sateiset, muttei sekään menoa lannistanut. Lauantaina lähdimme ystäväni kanssa oikein kunnolla viihteelle, johon olikin hyvä päättää nämä juhlat. 


Kaupunkifestivaaleilla pukeuduin parinakin päivänä kultaiseen paljettihameeseen. Ostin kyseisen Arketin alennusmyynneistä tammikuussa ja mietin jo tuolloin, miten se toimisi kivasti myös kesäpukeutumisessa. Hameen tarina on sellainen, että olisin halunnut sen päälle joulukuussa ammattiliiton juhliin.  Arket oli vasta auennut Helsinkiin, joten jonot sovituskoppiin olivat tähtitieteelliset ja hame jäi kauppaan. Myöhemmin olisin tilannut sen nettikaupan puolelta, mutta oli jo loppuunmyyty. Kunnes alkuvuoden alennusmyynteihin hame oli taas ilmestynyt verkkokaupan puolelle, josta nappasin sen lopulta puoleen hintaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti