sunnuntai 16. heinäkuuta 2023

Perinteinen kesäpiknik



Viime vuosien myötä on muodostunut jo perinteeksi piknik meren äärellä. Tapa sai alkunsa pahimpien pandemia vuosien keskellä, kun minulla oli aikaa ulkoilla paljon, bongasin kivan paikan piknikille meren poukamasta, jonne olemme palanneet joka kesä. Piknik vaatii pientä suunnittelua lähinnä eväiden osalta, mutta muuten on yksi helpoin kesätekeminen. Lauantaina olikin vihdoin aikaa suunnata piknikille. Useinkaan ei tule oltua täällä asuinkaupungissa kesälauantaisin, tai jos tulee, olen töissä. Eilen kuitenkin pakkasimme kylmälaukun ja kävelimme pienen matkan piknikpaikalle. 



Eväinä meillä oli:

bagelit tuorejuustolla, kurkulla, tomaatilla, salaatilla ja graavilohella tai leikkeleellä
mansikoita ja herneitä
sipsejä ja Kinder karkkeja
vissyä, cocista, punaviiniä ja kahvijuomia

(käsidesi, puisia kertakäyttölautasia, pillit, servettejä ja pussi roskille)




Piknikin sai näppärästi katettua, kun paikasta löytyy kivipöytä sekä puiset penkit. Meren äärellä tosin tulee sen verran, että siihen täytyy varautua esimerkiksi pitämällä serveteistä hyvin kiinni. Viihdyimme paikan päällä parisen tuntia samalla ohi meneviä veneitä ja joutsen perhettä katsellen, eväätkin hupenivat kiitettävästi tässä ajassa. Mietin että parasta oli, kun paikka on sen verran syrjässä, että siellä sai olla ihan rauhassa. 


Matka jatkui vielä terassille, sillä matkan varrella rantabaarissa oli kiva kesätapahtuma meneillään, joka bongattiin jo piknikille mennessä. Istahdettiin siellä hetki ja lopuksi mentiin vielä samalla matkalla sijaitsevalle jäätelökioskille. Olipas ihana kesäpäivä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti