lauantai 15. heinäkuuta 2023

3 X suosikki korikassi

Kesällä rakastan erilaisia huolettomia korikasseja, jotka ovatkin kovassa käytössä aina alkukesästä asti. Arvokkaimmat nahkalaukut jätän yleensä pahimmilla helteillä kaappiin huilaamaan, sillä korikassien kanssa ei tarvitse niin varoa vaikka polttavan auringon kanssa tai jos jäätelöä tippuu laukulle. Tykkään myös punottujen laukkujen ilmeestä, ne tekevät kesäasuille niin paljon näköä. Näppärää myös, kun kassiin mahtuu esimerkiksi vesipullo. Tänään ajattelinkin esitellä tarkemmin kolme omaa käytetyintä korikassiani tänä kesänä. 


Maje Leather Trim Raffia Basket Bag

Olin pitkään metsästänyt korikassia mustin kahvoin ja aloin jo kallistua tämän olevan mahdoton tehtävä, kunnes The Outnetiin ilmestyi Majen yksinkertaisesti täydellinen laukku. Mietin kuitenkin sen hankkimista vähän liian pitkään, sillä ajattelin hintaa olevan muutaman kympin liikaa, kun kyseessä on lopulta kuitenkin hyvin vähän aikaa vuodessa käytössä oleva yksilö. Tässä välissä laukku oli ehditty myydä loppuun. Yritin metsästää kaikkialta jotain yhtä kaunista laukkua tuloksetta. Ollessani eräs aamu lähdössä aamujunalla Lappeenrantaan soi herätyskello viideltä. Aamukahvia juodessani ajattelin taas kerran katsoa, josko laukkua olisi vielä kuitenkin ilmestynyt myyntiin. Kahvit menivät melkein väärään kurkkuun, kun huomasin nettisivun näyttävän yhtä kappaletta. Hetkeäkään epäröimättä klikkasin sen itselleni ja viikon päästä laukku olikin jo kovassa käytössä. Onneksi lopulta ostin tämän, sillä tämä on juuri eikä melkein makuuni. Laukku on ihanan laadukas, aitonahkaisia yksityiskohtia ja sisävuorta myöten, siinä on myös yksi sisätasku. 


Korikassi Pacific Nativ

Suloinen pikkukori on vuosi takaperin Porvoon vanhastakaupungista ostettu Pacific Nativ -nimisestä pikkuputiikista (Välikatu 3). Olimme siskon kanssa viettämässä kesäpäivää, kun bongasin korin liikkeen ikkunasta. Kun myymälä myöhemmin aukesi, kävin heti ostamassa korin, sillä juuri tällaista olin etsiskellyt hetken. Tämä on tosiaan enemmänkin kori kuin laukku, mutta oikein näppärä kesäkamppeille. Koko ei ole liian iso eikä pieni, vaan juuri sopiva mahduttamaan mukaansa tarvittavat ja vesipullon. Tällaisia käsintehtyjä koreja oli myymälä pullollaan, joten tänne suuntaan varmasti jatkossakin, mikäli on erilaisille koreille tarvetta. 


Afroart Small Raffia Bag

Ruudullinen korikassi on ollut kovassa käytössä jo neljättä kesää. Laatu on ollut aivan uskomaton, niin paljon olen kassia mukanani retuuttanut ja kantanut painaviakin juttuja siinä. Kassi on näppärä ihan minne vain, mutta tykkään siitä varsinkin ostoksille mennessä, lisäksi nappaan sen mukaani, jos lähden jonnekin päiväreissulle. Kassiin mahtuu myös kätevästi vaikka piknik eväät. Laukun ilme on kiva ruudukkoineen ja aitonahkaisine kahvoineen, se on punottu palmun lehdistä ja pinnassa on kivaa tekstuuria. Jos laukku joskus kuluisi puhki, ostaisin varmasti uuden samanlaisen, onneksi tämä on pysynyt Afroartin mallistossa vuosia. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti