maanantai 10. lokakuuta 2022

Viikonloppu ja hameasu







nahkatakki - H&M Premium Selection 
poolo - H&M 
hame - KappAhl 
laukku - Gucci 
nilkkurit - Pavement

Olipas onnistunut viikonloppu! Meillä on ollut vuosikausia perinteenä käydä miehen ja hänen vanhempiensa kanssa Stadin silakkamarkkinoilla, muutama vuosi jäi pandemian takia välistä, mutta tänä vuonna taas palasimme perinteeseen. Päätimme jo kuukausi takaperin yhdistää samaan reissuun hotellissa yöpymisen, sillä tämäkin on ollut perinteemme vuosia. Yövyimme tuttuun tapaan Marskissa, joimme kahvit ulkona torilla parinakin päivänä, kävelimme kaupungilla ja illalla lähdimme vähän ulos drinkeille. Pienikin irtiotto omaan arkeen piristää kummasti, olen useasti sanonut, että jo se kun lähtee hetkeksi pois omilta kulmilta ja pääsee valmiiseen aamupalapöytään. 

Viikonlopun säät olivat melko vaihtelevat, lauantaina sadekuuroja, sunnuntaina pelkkää aurinkoa, mutta joka päivä kovaa tuulta. Yritän pakata aina kevyesti, miettien esimerkiksi mukaan kengät, joilla jaksaa kävellä koko päivän kaupungilla, mutta voi mennä myös illalla lasilliselle. Vähän haastavia ovat tällaiset +13 asteen syyskelit pukeutumisen kannalta, mutta ihanaa kun on ollut edelleen näin lämmintä. Se on muuten hauska, miten kaupungilla näkyy tähän aikaan vuodesta kaikenlaista pukeutumista, osa kulkee pipoissa ja toppatakeissa, joku shortseissa ja loput on kaikkea siltä väliltä. Itse olen nyt hullaantunut syksyyn sopiviin neulehameisiin, niin mukavia päällä! Hameita minulla olikin pari erilaista viikonloppuna päällä ja tässä kuvat lauantain neulehame asusta. Ohuet puuvillapoolot ovat muuten ihania, kun suojaavat kaulan, mutta eivät ole liian kuumia näihin lämpötiloihin ja toimivat hyvin nahkatakin alla. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti