perjantai 7. lokakuuta 2022

Se simppeli syysasu


Muistatteko kun yhdessä vaiheessa blogeissa oli käynnissä haaste, jossa käytiin läpi asun ikää ja laskettiin pisteitä? En ihan tarkkaan muista, miten haaste lopulta meni, mutta niitä oli mielenkiintoista seurata. Kertokaa ihmeessä mikäli muistatte haasteen minua paremmin ja näkyykö kyseistä enää missään? Ylipäätään muuten kaipailen ihan perus asukuvia blogeihin tai sanotaanko, että blogien päivittymistä ylipäätään. Instagram vaan ei missään määrin ole sama, ja olen ennenkin maininnut, ettei sen nopea tempo ole ihan oma juttuni. Itse postailen edelleen innolla näitä perusasuja tänne blogin puolelle ja tänään päätinkin käydä hitusen tarkemmin sinppelin syysasun elementtejä läpi.


Nahkatakki H&M 2022. Kyseisen löysin viime keväänä vähän sattumalta paikallisen myymälän alerekistä. Olin silmäillyt samaista takkia nettikaupan puolelta, sillä etsin väljemmän mallista aitonahkaista takkia. En kuitenkaan nykyisin halua tilata vaatteita kotiin ”sovitukseen”, vaan minun pitää olla 95% varma, että pidän sen. Joten oli loistava sattuma että tämä yksinäinen takki löytyi myymälästä. Uskon takin palvelevan pitkään, sillä vaatekoon muutos suuntaan tai toiseen ei väljässä takissa tunnu. Biker-nahkatakki on muutenkin ollut tyylini kulmakivi kymmenen vuotta. Takin kanssa monet vanhat vaatteet ovat päässeet enemmän käyttöön. Näin sen juuri pitäisikin toimia, että hankkii vaatteen täydentämään jo olemassa olevia.


Nilkkurit Uterqüe 2021. Etsin vuosi sitten kuumeisesti beigejä nilkkureita, joissa minulla oli aika kovat kriteerit niin sävyä, materiaalia kuin mallia myöten. Monissa beigeissä popoissa oli esimerkiksi mustat pohjat tai sivun kuminauha, joten sellaisia en kelpuuttanut. Lopulta pitkän etsinnän jälkeen löysin kriteerit täyttävät nilkkurit sellaiselta brändiltä kuin Uterqüe. Itse asiassa koko merkkiä ei taida lukemani mukaan olla enää olemassakaan, vaan se on yhdistynyt Massimo Duttin kanssa. Nilkkurit ovat kaikin puolin ihanat, mutta olleet lopulta vähällä käytöllä, olenkin haastanut itseni käyttämää kyseisiä ainaisten mustien nilkkureiden sijaan. Näitä beigejä olen nimittäin vähän säästellyt, mutta käyttöönhän kengät kuitenkin hankitaan. 


Neulemekko Nanso 2021. Tällaisia yksinkertaisia mekkoja tiedän käyttäväni aina, joten hankin lyhythihaisen version reilu vuosi takaperin. Nansolla on usein kanta-asiakas aleja ja muistan, että odotin pientä alennusta ennen tämän ostoa. Beige perusmekko on helppo pohja asulle, sen päälle voi pukea erilaisia takkeja ja kenkiä. Mekko on kivan kevyt, mutta materiaaliltaan villa-puuvilla sekoite, jonka vuoksi se on loistava varsinkin alkusyksyyn, kun ne paksuimmat villamekot vielä odottavat viileämpiä päiviä. 


Aurinkolasit Ray-Ban 2015. Klassiset Meteor -mallin lasit on itse asiassa aikoinaan blogikamppiksen mukana tulleet. Kyseinen vuosi oli oikeaa blogien kulta-aikaa, jolloin myös harrastelija bloggaajat tekivät pienimuotoisia yhteistöitä. Kaukana ovat ne ajat, mutta lasit kylläkin ovat suosikkini edelleen. Kehykset ovat ruskeat kilpikonnakuosiset, jotka ovat pehmeät kasvoja vasten. 


Laukku Gucci 2018. Minilaukku on ehdottomasti suosikkieni listalla, mitä laukkuihin tulee. Varsinkin syysasujen paras pari on Guccin beige monogram printti. Laukussa ei ole muuta vikaa, kuin että uutta puhelinta hankkiessa on pitänyt tarkkaan katso mitat, sillä mikä vain malli ei pikkuruiseen laukkuun välttämättä mahdu. Muistan kun mallailin laukkua aikoinaan Seattlen Guccin myymälässä, mutta rapakon takaa hinnat ovat paljon korkeammat, joten reissusta kotiin palatessa tilasin sen heidän verkkokaupastaan. Katsoin muuten juuri, että kyseisen laukun hinta on noussut 30% siitä kun itse sen hankin. Laukku on edelleen todella hyvässä kunnossa, vaikka olen käyttänyt sitä paljon säällä kuin säällä.


Lopputulos, panostan luonnonmateriaaleihin vaatteissa ja asusteisiin, joita käytän paljon ja pitkään. Trendit näkyvät omassa pukeutumisessani lähinnä kengissä. Nyt ovat pinnalla chunky -nilkkurit, jotka toimivat omassa arjessani, mutta eivät välttämättä vaikka viiden vuoden päästä ole kovinkaan ajankohtaiset. Sen verran uusia hankintoja olivat kaikki laukkua ja aurinkolaseja lukuun ottamatta, etten varmaan olisi saanut kovinkaan hyviä pisteitä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti