perjantai 9. syyskuuta 2022

3 x Syksyn suosikkitakki

Postaus sisältää mainoslinkkejä

Joka vuosi samat klassikkotakit pitävät pintansa pukeutumisessani, syksyn koittaessa kaivan innolla esiin kolme ikilempparia. Sama kolmikko on myös keväisin kovassa käytössä heti kun villakangastakeista on päästy. Alkusyksystä kietoudun taas näihin niin pitkälle kuin tarkenee, kunnes on aika ottaa tikki- ja villakangastakit käyttöön. Tässä siis tarkemmin esittelyyn omat alkusyksyn käytetyimmät takkini.


Oversize nahkatakki. Biker -takki on ollut vaatekaappini kulmakivi vuosikaudet ja luultavasti listaisinkin kyseisen ihan suosikkivaatteekseni kaikista. Ainut huono puoli vuosien varrella omistamissani takeissa on ollut suhteellisen istuvat mallit ja varsinkin tiukat hihat. Kunnes keväällä löysin kuvissa näkyvän väljempimallisen takin, jonka otin vielä kokoa normaalisti käyttämääni suurempana. Tuntuu että ihan kaikki garderobin vaatteet saivat takin myötä uutta käyttöä - hupparit, villamekot ja paksummatkin neuleet kun mahtuvat takin alle. Takki menee myös helposti kiinni, joka oli hyvä puoli varsinkin alkukesän viileinä iltoina. Väljempi malli on myös ajankohtaisen näköinen, kuin klassikkotakin trendikkäämpi sisar. Takki on H&M:n Premium Selection -mallistoa ja sama löytyy edelleen myynnistä verkkokaupasta täältä


Beige trenssi. Joskus tulevaisuudessa haluan panostaa laadukkaaseen himpun arvokkaampaan takkiin, mutta tällä hetkelle H&M:n alerekistä keskellä talvea 15 eurolla löytynyt vuoreton versio saa kelvata. Tämän lisäksi minulta löytyy saman brändin vähän lyhyempi ja vuorellinen trenssi, joka on palvellut jo useamman vuoden. Tuntuu että trenssin käyttöaika on Suomessa lopulta melko lyhyt, kun usein talvitakista on saanut hypätä suoraan kesämekkoon, kun taas syksyllä takki alkaa melko nopeasti olla liian viileä, joten täytyy nyt ottaa ilo irti. H&M:n mallistossa on aina vastaavia takkeja, kuten tämä takki. 


Cargotakki. Selkeästi makuani miellyttää takeissa väljät leikkaukset, sillä myös khakinvihreä cargotakki on reilumpaa mitoitusta. Varsinkin hihoihin kaipaan tilaa, sillä on inhottavaa, jos alle ei mahdu mitään paksumpaa. &Other Storiesin takki on hankinta viime keväältä, kyseistä olen käyttänyt älyttömän paljon. Toimii ihan kaiken parina - huoleton vapaa-ajan takki collegejen kaverina, mutta menee myös esimerkiksi mekkojen kanssa. Vuori ja jämäkkä puuvilla materiaali tekee takista loistavan syys- ja kevätpäiviin. Huomasin että samaa takkia oli tullut taas syksyn mallistoon myyntiin ja se löytyy täältä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti