lauantai 30. heinäkuuta 2022

Hetkiä heinäkuulta 2/2



Lyhyt pitkä heinäkuu! Tuntuu että kuukausi kesti ikuisuuden, toisaalta taas meni hetkessä kuten kesä muutenkin. Minulla alkoi nyt onneksi kahden viikon kesäloma, ihanaa ehtii vielä hyvin nauttia kesästä, eikä lämpötilatkaan ole enää niin helteiset. Heinäkuussa tuli tosiaan käytyä siellä täällä ja nappailtua paljon kuvia, joten tässä toinen osa puhelimella napattuja ruutuja. 




Kesäinen sunnuntai siskon kanssa Porvoossa. Laskin juuri, että meillä on ollut isosiskon kanssa jo seitsemän vuotta tapana suunnata kesällä ja välillä myös joulun alla, jonnekin pienelle päiväreissulle, viime vuosina paikka on ollut Porvoo. Söimme superhyvät pizzat vanhankaupungin sydämessä sijaitsevassa Gabriel 1763 -ravintolassa. Miltä kuulostaisi pizza kanalla, brie-juustolla, passionhedelmä-smetanalla, popcornilla ja tuoreella basilikalla? Hyvältä, jos minulta kysytään! Kiva kun listat vaihtuvat suhteellisen usein, sillä tykkään kokeilla uusia juttuja ruoan suhteen. Päiväkahveilla kävimme Vanhan Porvoon Glassikossa. Kierreltiin pikkuputiikit läpi ja jotain pientä tarttuikin molemmille matkaan. 


Miehen kanssa olemme käyneet usealla road tripillä kesän kuluessa. Yhtenä viikonloppuna olimme esimerkiksi ensin perjantaina Vantaan suunnilla ja lauantaina Järvenpäässä, jossa en ollut aiemmin käynytkään. Vantaalla meillä on aina muutama kohde jossa käymme, Järvenpään keskustaa sen sijaan tutkailimme ihan turisteina. Huomaan miten suuntaan nykyään mieluummin ihailemaan puistoja ja Järvenpäästä löytyikin ihana vihreä miljöö. 



Kesän bucket listallani oli roikkunut reissu saareen ja suuntasimmekin eräs torstai lähisaareen siskon ja hänen lastensa kanssa. Pikkuinen saari oli sopiva muutaman tunnin visiitille, lapsetkin jaksoivat kävellä sen ympäri, lisäksi suuri plussa että sieltä löytyy ravintola. Saaresta palattuamme kävimme vielä meripuistossa, jonka hauskasti bongasimme saaren vastarannalta. Vähän erilainen päivä itselleni, kun en hirveästi vietä aikaa lasten kanssa. 


Jos nyt vielä yksi kuva kesäterassilta, jossa olemme käyneet luvattoman monta kertaa tänä kesänä. Miljöö on niin ihana merimaisemineen ja sijainti pienen kävelyn päässä kotoa. 




Heinäkuun lopussa oli kahden vuoden tauon jälkeen Meripäivät. Tavallaan tosi ihanaa että kaupungissa tapahtui, mutta myönnän että parin päivän jälkeen ihmispaljous alkoi jo väsyttää, kun väistelin porukkaa kävellessä töihin ja takaisin. Kävimme katsomassa avajaisparaatin ja parina iltana töiden jälkeen kiertelemässä paikkoja, mutta todella rauhallisissa merkeissä sujuivat nämä päivät omalta osaltani tältä kesältä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti