maanantai 29. marraskuuta 2021

Ruskeassa villamekossa







villamekko - neulottu
takki - Arket 
nilkkurit - Zara
laukku - Fendi

Täällä ruudun takana on todellakin puikot vaan viuhahtaneet menemään, kun olen tehtaillut itselleni neuleita ja asusteita pitkin syksyä. Kuvissa näkyvän suklaanruskean mohair-alpakkamekon neuloin aiemmin syksyllä. En muista, onko minulla oikein koskaan ollut mitään suklaanruskeaa vaatetta, joten tämä oli kivaa vaihtelua ja jotenkin tuo tummempi ruskean sävy miellyttää. Varasin lankaa vahingossa reippaasti liikaa, joten neuloin pipon myös ja taidan tehdä vielä kypärämyssynkin jossain vaiheessa. Pimeä marraskuukin on mennyt oikeastaan ihan huomamatta ohi neuloessa ja tämä blogikin alkaa olla aika neulepainotteinen. Huomaan myös, että somessa selaan mielenkiinnolla lähinnä läpi vain niitä neuleaiheisia julkaisuja. 

Tosin nyt pian alkava joulukuu on pakko vähän hiljennellä neuletahtia ja keskittyä enemmänkin tulevaan jouluun. Tein onneksi viime viikolla täsmäiskun lahjaostoksille, paketointitarvikkeet on hankittu, samoin kortit ja postimerkit. Vähän olen alkanut jo suunnitella piparitalon tekoa, vaikka viime vuonna ensimmäisen talon koskaan tehtyäni, olin varma etten tee sellaista enää koskaan. Ehkäpä toista kertaa taloa kasatessa homma sujuu jo helpommin?

6 kommenttia:

  1. Wow onpa kaunis villamekko, olet tosi taitava :) Jos tekisit tuollaisia myyntiin niin täällä olisi ainakin yksi ostaja ;) Itselläni ei todellakaan taidot saatikas sitten hermot riitä neulomiseen. Ja täytyy myös kehua että näissä kuvissa hiuksesi on tosi kivasti laitettu :) Ihanaa kun joulu lähestyy, tää on sitä vuoden parasta aikaa <3 Täällä myös kortit, paketointitarvikkeet ja jopa kaikki lahjatkin jo hankittu.
    Ihanaa joulun odotusta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! 😘 Täytyy pitää sut mielessä, jos vaihdan päivätyöt neulomiseen haha 😄 neulomisen oppii kyllä helposti, vaikka alussa olikin melkoistahermojen kiristelyä!
      ja kiitos myös hiuskehuista, nyt tosin pituutta lähtenyt ja raidoitettu ruskealla.
      Sä oot ollut hyvissä ajoin liikkeellä🤶 ajattelin kanssa viikonloppuna kirjoittaa kortit ja paketoida lahjat, kun meidän Helsinkiviikonloppu hotellivarauksineen päätettiin perua taas pahentuneen pandemiatilanteen takia 😒

      Poista
  2. Heh, olipa samat ajatukset mielessä kuin ekalla kommentoijalla! Olin kans tulossa sanomaan, että voisin heti ostaa villamekon jos niitä myyntiin tekisit.
    Ja sun hiuksia ihastelin myös! Ne näyttää tosi kauniilta näissä kuvissa; väri sekä tapa jolla ne on laitettu!

    Mukavaa joulukuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kiitos kohteliaisuudesta 😍 Hinta vain olisi aika korkea, kun menee melkoisesti tunteja mekon tekoon 😗 mutta pidetään mielessä.
      Kiitos sullekin hiuskehuista, kiharrin tekee siis ihmeitä 😀

      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  3. Aivan ihana mekko! Pakko kyllä pitkästä aikaa jossain kohtaa ottaa puikot esiin ja kokeilla vaikka pipoa :) 3 joulua tein iskälle villasukkia kun aloitin aina alusta ja eipä valmista tullut... T. Vasenkätinen puukäsityöläinen :D
    Kepa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! 😘 Hehe muistankin että olet kertonut tuosta sukkaprojektista 😄 Pipo on helppo ja nopea neuloa.
      Ihanaa viikonloppua!

      Poista