sunnuntai 2. toukokuuta 2021

Mökkisukka mallisto


Pitkästä aikaa vähän neulejuttuja, täällä ruudun takana on innostus nimittäin jatkunut talven pipotehtaan jälkeen. Opin vihdoin tekemään villasukan ja niiden neulominen onkin superkivaa, alkuun kantapää tuotti ongelmia. Neuloin useammat sukat Novitan ohjeiden mukaan, mutta nyt sukan teko onnistuu jo ulkomuistista. Kolmannen tekemäni parin kohdalla homma alkoi vihdoin sujua, joten harjoituksen vuoksi neuloin perään useammat sukat lisää. Teinkin tälläisen mökkisukka -malliston, sillä neuloin sukat niin miehen vanhemmille kuin itselleni alkanutta mökkikautta varten. Käytän villasukkia ympäri vuoden sisällä ja on kiva laittaa sukat jalkaan esimerkiksi saunan jälkeen, vielä on mökillä melko viileää, joten villasukille tulee käyttöä. Myös aina ulkomaille lähtiessä pakkaan lämpimät sukat mukaan, sillä myös lämpimissä kohteissa hotellien lattiat ovat usein kylmiä. Ihanaa kun nyt osaa neuloa sukat itse, niin saa juuri sellaisia kuin haluaa. 


Värisävyjen valinta on kivaa, tällä kertaa halusin ehdottomasti vihreää, sillä mökki on vihreä. Mietin myös värit niin, että samat menisivät useampiin sukkiin, ettei tarvinnut ostaa lankoja keräkaupalla. Villasukissa suosin klassista Novitan 7 veljestä -lankaa, sillä sen voi pestä normaalisti pesukoneessa ja sävyjä on pajon. Kun opin perusvillasukan teon, on ollut helppo alkaa tehdä raidallisia ja kuviollisia sukkia. Raitasukissa vaihdoin langan viiden kerroksen välein, varret ja kantapäät neuloin yhdellä värillä. Tein naisten sukkaan vähän lyhyemmän varren ja miehen sukkaan valitsin vähän tummemmat sävyt. Mansikkasukat tuottivat vähän pähkäilyä, sillä kirjoneuleesen täytyy laittaa hitusen enemmän silmukoita kuin sileään, ja mitään valmista ohjettahan minulla ei taaskaan ollut. Mansikan mallin löysin täältä ja pähkäilin silmukkamäärät itse. Ensimmäisestä versiosta tuli aivan liian pieni, joten taas kerran kokeilemaalla pääsin haluttuun lopputulokseen. Minusta on virkistävää, kun joutuu oikeasti pohtimaan tekovaiheessa ja palkitsevaa kun lopulta onnistuu. Seuraavaksi ajattelin opetella tikapuu-tekniikan, jolla kirjoneuleesta tulee nurjalta puolelta siistimpi. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti