keskiviikko 3. maaliskuuta 2021

Tikkitakin paluu

Postaus sisältää mainoslinkin




Useita vuosia sitten tikkitakki oli yksi lempivaatteeni, kunnes koin kyseisen jotenkin liian jäykäksi tyyliini. Viime syksynä hitusen päivitetyn mallisia rennompia ja pidempiä tikkitakkeja alkoi taas näkyä enemmän joka puolella. Silmä taas tottui niihin melko nopeasti, ja harkinnan jälkeen päädyin loppuvuodesta vielä joulukuun puolella, hankkimaan tämän kuvissa näkyvän rennon takin. En niinkään ajattele  tikkitakkia trendikkääksi, vaikka niitä onkin nyt kaikki liikkeet pullollaan. Todella vähän tulee ylipäätään nykyään trendejä seurattua, kun tuntee makunsa ja tietää millaisille jutuille tulee käyttöä, ei niin sanotusti tule haksahdettua muotijuttuihin.

Kuten monesti sanottu, takki on garderobini tärkein vaate syksystä talveen ja kevääseen. Liikun kävellen, joten minulta on löydyttävä takkeja jokaiseen säähän. Tikkitakin ajattelin kevään loskakeleihin, mustan takin kanssa kun  ei tarvitse olla niin varovainen. Kaipasin myös trenssiä paksumpaa, mutta kevytuntuvatakkia ohuempaa välikausitakkia, joka toimisi myös sadekuurojen yllättäessä. Maliltaan tämä on vähän kuin villakangastakki, mutta materiaaliltaan tosiaan helpompi. Musta väri ei ole itselleni se tyypillisin värivalinta, mutta takin tekstuuri tekee heti mielenkiintoa. Halusin tällä kertaa nimenomaan helpon mustan takin, jonka kanssa ei tarvitse miettiä likaantumista. Pituuden ja mallin piti olla mekkojen kanssa toimiva, tämä &Other Storiesin takki täytti kaikki vaatimukseni. Takki pääsikin käyttöön heti alkuvuodesta ennen paukkupakkasia, sillä se toimii  hyvin myös pikkupakkasilla ja nollakeleillä. Nyt kun loskakelit taas saapuivat, olen iloinen että minulta löytyy tälläinen helppo takki, joka onkin ollut pelastukseni kumisaappaiden kera viime päivinä. Tätä mallia löytyy tosiaan edelleen myynnistä täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti