maanantai 1. helmikuuta 2021

Pipotehdas


Neulominen on todellakin vienyt mukanaan nyt alkuvuodesta, ja pakko sanoa että tammikuu meni todella nopeasti ohi, kun lähinnä neuloin ja siinä välissä kävin töissä. Ruutuaikani oli olemattominta kuin koskaan, jonka vuoksi blogissakin oli hiljaisin kuukausi ikinä. Olen käynyt lankakaupoilla, testannut erilaisia lankoja ja niiden yhdistämistä keskenään, opetellut mitkä puikot menevät minkäkin langan kanssa, katsellut ohjeita, suunnitellut sekä hankkinut lukuisat eri puikot ja muita tarvikkeita. Tammikuussa neuloin yhteensä kuusi pipoa, sillä se on todella helppo harjoitustyö. Pipoa helpompaa neulomista ei ehkä olekaan, käytännössä neulotaan vain suora pötkylä, joka kavennetaan lopuksi. Jos olisin tiennyt, miten helppoa tämä on, olisin varmasti alkanut tehtailemaan hattuja jo vuosia sitten. Tässä postauksessa nähdyn ruskean version lisäksi tein itselleni nämä kolme pipoa, kaikki hieman eri tyylillä. Ensimmäinen tekemäni muhkea harmaa pipo meni miehen isälle, ja miehelle neuloin hänen valitsemansa sävyisen pipon. Päätin etten enää koskaan osta valmiita pipoja, vaan teen ne tästä lähtien itse, saa juuri sitä materiaalia ja sävyä kuin haluaa. Innoissani suunnittelen jo, mitä kaikkea muuta voinkaan tulevaisuudessa neuloa, kun taidot karttuvat. Tässä kuitenkin esittelyyn niitä neulomiani pipoja. 


Aloitin heti ensimmäisen harjoituspipon jälkeen neulomaan mintun sävyistä myssyä, jossa tosin tuli vähän mutkia matkaan. Lanka loppui kesken ja resoriosio oli aluksi minusta liian kapea. Purin neulomani sileän neuleen ja jatkoin resoria, piipahdin naapurikaupunkiin hakemaan lisää lankaa ja lopulta piposta tuli hyvä. Ohje yksinkertaisesti - neuloa resoria 23 cm, sileää 15 cm, jonka jälkeen kavennukset. Vaikeinta näin alkuun onkin luoda oikea määrä silmukoita, johon vaikuttaa niin oma käsiala sekä langan ja puikkojen paksuus. Olen huomannut, että paras lopputulos tulee kokeilemalla, purkamalla ja uudestaan neulomalla. Lankoina minulla oli tässä kahta ohutta lankaa, merinoa (teetee Helmi merinovilla sävy 6) ja alpakkasekoitusta (Lang alpaca superlight sävy 749).


Valkoisen pipon neuloin kavennuksia vaille valmiiksi, mutta siitä tuli mielestäni hitusen liian pieni. Joten eikun taas kerran purkuun koko homma ja aloitin alusta, toisella kertaa otin myös ohjeen avuksi. Käytin tätä Novitan mallia, jota tosin helpotin hieman tekemällä resorin yksinkertaisemmin. Lankana käytin ihanaa villa-alpakkasekoitusta (Drops Nepal), joka oli vähän paksumpaa. Teinkin pipon juuri siitä syystä, että halusin kokeilla kyseistä lankaa.



Vaaleansininen pipo oli aluksi suunnitteilla tehdä aivan haaleansinisenä, mutta bongasin kivat langat, joten sävystä tulikin tällainen. Hankin lankakaupasta mohair-silkki sekoitusta (Austermann Kid silk), jonka kaveriksi paritin alekorista löytämääni merinolankaa (Novita baby wool). Paras sävy tulee minusta, kun sekoittaa eri sävyjä keskenään. Tässäkin pipossa aloitin ja purin, sillä aloin tekemään ensin erilaista neuletta, joka ei kuitenkaan miellyttänyt silmää. Tämän tein puoli numeroa isommilla puikoilla kuin mintun pipon, sekä pienemmillä silmukoilla. Ohje yksinkertaisuudessaan - luo puikoille numero 4 sata silmukkaan, neulo kaksi oikein, kaksi nurin niin kauan, että pituus on 38 cm ja kavenna. Apuna käytin tätä Novitan ohjetta.

7 kommenttia:

  1. Upeita pipoja!
    Mäkin tein joululomalle yhden kunnon chunky beanien Novitan Hygge-langasta. Olen neulonut villasukkia paljonkin, mutta pipoa jouduin purkamaan useaan otteeseen. Olen kyllä tykännyt valmiista piposta paljon ja se tuli nopeasti paksulla langalla ja isoilla puikoilla. Nyt haaveilen pääsystä lankakauppaan, jotta voisin ostaa jonkun hieman ohuemman langan ja juurikin sekoittaa kahta keskenään. Sitten vain hommiin!
    Ihanaa alkanutta helmikuuta! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! 😊 Hei mun piti kanssaaloittaa Hyggellä, kun Novitallaoli ohjevideo sen kanssa pipon tekoon... mistään ei kuitenkaan löytynyt lankaa haluamassani sävyssä, ilmeisesti ihan kaikki muutkin neuloo nyt😁 Dropsin snow on vähän samantyyppinen paksu lanka, tein siitä ekan pipon, joka päätyi miehen isälle 😁 huomasin että tykkään enemmän näperrellä pienillä puikoillaja ohuilla langoilla. Helsingissä on ihania lankakauppoja, joten eikun ostoksille 😉 Nyt kun tuntee vähän lankoja tekemisen kautta, on myöshelppo tilata netistä. Hauskaa neulomista! 🧶

    VastaaPoista
  3. Hei aivan ihania pipoja! Aloin itsekin tekemään tuota vikan kuvan ribbipipoa ja mietin, että miten siis käytännössä kavensit sen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Täällä on valmistunut taas lisää pipoja, postailen niistäkin kuvia myöhemmin. Kiva että säkin innostuit neulomaan. Tein kavennukset siis tuon linkkaamani Novitan ohjeen mukaan soveltaen, kopsasin sulle suoraan ohjeen heidän sivuiltaan:

      Kun myssyn korkeus on haluttu (mulla siis 38 cm), aloita kavennukset. Eli neulo jokaisen 2 n s:n kohdalla 2 s nurin yhteen ja 2 o s:n kohdalla 2 s oikein yhteen. Neulo 1 n, 1 o –joustinneuletta 2 cm ( en neulonu tässä välissä 2 senttiä vain pari välikerrosta ilman kavennuksia). Neulo sitten 2 s oikein yhteen koko kerroksen ajan. Neulo 1 krs oikein ja neulo koko seuraavan kerroksen ajan 2 s oikein yhteen. Katkaise lanka ja pujota loppujen s:iden läpi.

      Toivottavasti tästä oli apua :) Täytyy sanoa että ainoastaan itse neulomalla tajusin kavennukset :D Ja langasta riippuen silmukat voivat olla vähemmän/enemmän, kannattaa alussa mallailla johonkin omistamaansa pipoon. Tein samalla ohjeella, mutta eri langalla harmaan pipon ja se on tosi paljon löysempi kuin tuo sininen.

      Hauskaa neulontaa! :)

      Ps. Postailen myöhemmin selkeämmän ohjeen pipon neulomisesta :)

      Poista
    2. Lisään vielä, että kavensin pipon niin, että ensimmäisellä kavennuksella neuloin vain nurjat yhteen ja seuraavalla oikeat. Olen aika kova soveltamaan ohjeita, joten vaikea selittää järkevästi :D

      Poista
  4. Onnistuneita pipoja kaikki! Olen myös neulonut talven aikana huivin ja siihen sopivan pipon. Lankakori on täyttynyt ihanista väreistä, joten täytyykin aloittaa seuraava pipo heti huomenna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Niin kiva kuulla että sieltä ruudun takaa löytyy muitakin neulojia <3 Pipojen teko on kyllä koukuttavaa!

      Poista