torstai 22. lokakuuta 2020

Syyspukeutumisen ikilemppareita








takki - Arket
villamekko - &Other Stories
pipo - COS
laukku - Gucci
maiharit - Massimo Dutti
nahkakäsineet - Aldo

Oletteko huomanneet, miten blogit ovat menneet taas luonnollisempaan suuntaan kuluneen vuoden aikana? Esimerkiksi enemmän näkee spontaanisti puhelimella napattuja kuvia, ja asut ovat aitoja päivänasuja. Itselleni on aina ollut ihan absurdi ajatus, että kuvaisin monta asua putkeen ja pukisin ne vain kuviin. Niitä settejä kuvataan, mitä käytän sillä hetkellä muutenkin, ja kuvatkin otetaan muiden juttujen lomassa. Esimerkiksi tässä olimme menossa lauantaina markkinoille, kävelimme mennessä puiston läpi ja samalla napattiin kuvat. Itse ainakin pidän todella arkisista postauksista. Niistä asuista, jotka soveltuvat oikeasti käyttöön, saa eniten vinkkejä omaankin pukeutumiseen. Joten luonnollisesti olen vain mielissäni blogejen palatessa niin sanotusti juurilleen.

Viime viikolla alkoi olla vähän viileämpiä päiviä, joten kaivoin pipon käyttöön. Vaaleanharmaa viisi vuotta sitten Cosilta ostettu hattu on yksi lempparini edelleen. &Other Storiesin villamekkoa vuoden takaa olen käyttänyt myös todella paljon, samoin kuin aikoinaan Arketin aleista ostettua ohutta villakangastakkia. Ihanaa kun vaatekaapista löytyy tällaisia luottojuttuja, jotka toimivat vuodesta toiseen! Voitteko uskoa, että tummanruskeat nahkakäsineet ovat lähemmäs kymmenen vuoden takaa? Muistan elävästi kun ostin ne Miamista, kun tummanruskea väri oli tuolloin ihan lempparini. Vuosiin en hanskoja käyttänyt, kunnes ruskea nyt taas miellyttää makua, joten onneksi en ollut kyseisiä hävittänyt. Ray-Banin pyöreät aurinkolasit ja Guccin pikkulaukku ovat myös ikilemppareita. Ainostaan Massimo Duttin kengät ovat uudet, kerroinkin aiemmin tilanneeni ne ja onneksi olivat hyvät. Veikkaan maihareista tulevan myös yksi garderobini pysyvä suosikki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti