maanantai 23. maaliskuuta 2020

Viime päivinä olen...


...tehnyt hotellifiiliksen kotiin. Kun ei pääse hotelliin, voi hotellin tuoda kotiin. Ostimme hiljattain olohuoneeseen uuden telkkarin ja vanha sai siirtyä makkariin. Ihan hotellitunnelma kun voi katsoa illalla ohjelmia puhtaissa lakanoissa. Hotellin aamupalalla ehdoton on munakas ja pavut, joita olen alkanut nyt tehdä kotonakin, kaveriksi vielä luonnonjugurttia kotimaisilla marjoilla. 

...piristänyt itseäni pienellä tilauksella Gauhar Helsinkiin. Yrittäjiä pitää tukea tietysti aina, mutta juuri nyt se on erityisen tärkeää. Tilasin hiuspinnejä ja pannan, jos en pääse kampaamoon siistimään otsatukkaa, saan sen ainakin pois kasvoilta näiden avulla.

...kokannut ja palannut klassikkoresepteihin. Meidän keittiössä on viime aikoina valmistunut kanalihapullia ja perunamuusia, perunaleposkoja ja lämpimiä voileipiä. Sellaisia juttuja mitä oma äitini ja isoäitikin tekivät ja olen opit saanut heiltä, jotenkin lohdullisia ruokia. Nyt on myös aikaa tehdä ruokaa, joten täytyy kokeilla myös uusia reseptejä.


...katsonut Kumma kaata. Tämä sarja toimii aina ja onneksi kotoa löytyy molemmat kaudet, joten niihin voi palata aina. Hauska että eräs parhaimmista ystävistäni on nimeltään Ellu ja jotain samaa meissä on kuin ohjelman Annessa ja Ellussa, hehe. Kunhan tilanne joskus rauhoittuu otamme Ellun kanssa varmasti yhdet näkäräiset!

...viettänyt leffailtoja avomiehen kanssa. Elokuvia olemme alusta asti katselleet paljon. Juuri nyt on menossa muun muassa Quentin Tarantinon tuotanto. Kaikki hänen leffat on nähty monta kertaa, mutta aina voi katsoa uudelleen.

...ulkoillut, nauttinut aurinkoisista päivistä ja merimaisemista. Usein tulee käveltyä sama tuttu ja turvallinen lenkki, kun on enemmän aikaa lenkkeilyyn on kiva kävellä vaihtelevissa maisemissa. Rakastan asua meren äärellä ja kierrellä rantaviivaa pitkin. 

Hakutulokset

Tulokset internetistäQuentin Tarantino

Hakutulokset

Tulokset internetistäQuentin Tarantino

n


...kuunnellut  Ida Paulin & Kalle Lindrothin uutta albumia Vuonna nolla. Olin odottanut levyn julkaisua ja ostin sen heti perjantaina kun tuli saataville. Olen kuunnellut albumia ajatuksella läpi jo monet kerrat.

...ajellut autolla, tai siis istunut kyydissä. Tiesittekö, että minulla on ajokortti, mutten aja koskaan. Autolla ajaminen on mukavuusalueeni ulkopuolella, joten se on vain jäänyt, kun töihinkin pääsen kävellen. Kyydissä sen sijaan tykkään istua ja katsella keväisiä maisemia,

...keksinyt valmiiksi tekemistä siihen, kun tilanne tulee käymään tylsäksi.  Aina on järjestelyä kotona, kaappejen siivousta, meikkisiveltimien pesua, talvitakkejen tuuletusta ja pakkaamista varastoon, kevättakkejen esiinottoa, vaatteiden höyryttämistä, rairuohon kasvatusta ja pääsiäiskorttien lähettämistä. Ainakin näin ensialkuun. 

2 kommenttia:

  1. Kiitos Anne positiivisista postauksista! Näitä on mukava lukea muutenkin ja eritysesti näin kriisin aikana. :) Olen nuorena käynyt paljon asuinkaupungissasi, joten on kiva nähdä kuvia myös sieltä. Kiinnostaisi postaus top5-matkakohteista, joissa haluaisit käydä lähivuosina. Aurinkoa viikkoosi!
    - Kati

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Itsellesi Kati kun luet ja ihana kun kommentoit ❤️ Kyllä täällä ruudun takana on koettu kaikenlaisia tunteita, sydän särkyy kun näkee kiinni olevat kahvilat ja lappuja muidenkin luukuilla, itku on tullut tietysti, mutta päätin että blogissa mennään niin positiivisella linjalla kuin mahdollista 😊
      Kiitos paljon postaustoiveesta, teen ehdottomasti jossain vaiheessa!
      Aurinkoista kevättä kaikesta huolimatta ☀️

      Poista