sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Tällä viikolla..


Oli enemmän vapaa-aikaa, sillä töitä oli vain neljä päivää (tein edellisellä viikolla kuusi). Maanantain vapaalle en ollut sopinut mitään ohjelmaa, mikä oli kerrankin ihanaa. Olin koko päivän ilman meikkiä, kävin lenkillä ja tein kesäkurpitsalasagnea. Välillä tarvitsen tällaisia löysäily päiviä.



Alkuviikosta aamupalaverin jälkeen minulle jäi muutama "hyppytunti" ennen iltavuoroon suuntaamista, joten käytin ajan hyödyksi ja tsekkasin juuri alkaneet alet läpi. Tein pari hyvää löytöä, kuten tuon kuvissa näkyvän kukkamekon 25 eurolla! Kuljinkin viikon aikana samassa mekossa kolme päivää, eli onnistunut ostos sanoisin. Aina ei muuten pidä sääntö, jos ei osta jotain normaalilla hinnalla, ei sitä kannata ostaa alestakaan. Tätä mekkoa nimittäin sovittelin vielä lumien ollessa maassa, mutta jätin tuolloin ostamatta kun joku siinä muka mätti eikä käyttöä olisi tullut vielä hetkeen. Nyt uudestaan sovittaessa mekko olikin ihana. Tämä on muuten kerännyt ihmeen paljon kehujakin.


Tänne asuinkaupunkiin saapui loppuviikoksi Street Food Fiesta, jossa piipahdimme tietenkin. Ihanaa että tällaisia tapahtumia järjestetään, saa ihmisiä hyvin liikkeelle.

Saimme yllättävän nopeasti autoasiat järjestettyä kolarin jälkeen. Nimittäin perjantaina kävimme Espoossa autokaupoilla, jonka jälkeen ajelimmekin meille uudella autolla pitkin pääkaupunkiseutua - Espoosta Helsinkiin, sieltä Vantaalle ja kotiin iltamyöhään. 

Pääsin käymään Helsingissä ollessa Magnumilla, joka on joka kesäinen juttu! Jonotus oli taas melkoinen, mutta jäätelöä oli saatava. Aika sotkuista hommaahan kuorrutettujen jädejen syöminen kyllä on. Valitsin valkosuklaan päälle pistaasipähkinää, toffeeta ja salmiakkia, nam!




Juttelin ennätyspaljon tuntemattomien kanssa. Minulla ei ole ongelmaa avata suutani ja kehua vaikka ohimennen vaatetta, mutta yllätyin kuinka paljon minulle juteltiin! Keskustelun aiheita olivat esimerkiksi vessan käsikuivain, silmäluomileikkaus ja lapsen Kihlatasku-mekko

Lauantaina olin todella, siis oikeasti todella pitkästä aikaa kavereiden kanssa ulkona. Korkkasimme ensin parit juomat puistossa niin kuin kolmekymppisten toki kuuluukin, hahah.  Skumpat juotiin tyylikkäästi muovimukeista. Puistosta siirryimme pariin eri baariin ja tanssittuakin tuli ihan hurjasti. 

Tänään sunnuntaina tuli taas lisää vuosia mittariin. Toisinaan koen pahaa ikäkriisiä, kunnes menen Alkoon ja siellä kysytään paperit. Itse syntymäpäivä kului hyvinkin väsähtäneissä merkeissä, kun edellisen illan juhlinta verotti. Varsinaiset synttärikahvit järkkään huomenna. Ajattelin tehdä vanhoja kunnon vohveleita, vaniljajäätelöllä ja mansikoilla höystettynä tietysti.


mekko - H&M
tennarit - Vans
aurinkolasit - Ray-Ban
laukku - Prada

4 kommenttia:

  1. Hurjan paljon onnea! <3 ei kolmekymppisenä ole yhtään huono olla ;) Itse ainakin olen paljon tasapainoisempi ja onnellisempi kuin parikymppisenä :) Ja hei, ihana kukkamekko taas kerran :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! 😘 no ihan totta, välillä vaan tuntuu että aika loppuu kesken, mutta nuoriahan tässä vielä ollaan!

      Poista
  2. Paljon onnea! :) Oi Magnumissa olisi niin ihana käydä ostamassa jäätelöt - tosin Helsinkiin on hieman matkaa.. Viime kesänä meidän piti käydä jäätelöt ostamassa, mutta ensimmäisenä reissupäivänämme jono oli niin kamala, että luikimme pois ja toisena päivänä liike oli kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! 😘 Eikä miten huono tuuri! No jospa tänä kesänä taas reissu Helsinkiin? 😊

      Poista