maanantai 25. kesäkuuta 2018

Palloja ja Paellaa






mekko - Zara
kengät - Zara
laukku - Céline
aurinkolasit - Ray-Ban
korvakorut - Mango

Vielä olisi muutamia Barcelonassa käyttämiäni asuja näytille, vaikka matka itsessään tuntuu jo todella kaukaiselta, ovat kesäiset asut onneksi nyt ajankohtaisia muutenkin. Kukkamekkojen lisäksi polka dot -kuosi pitää pintansa omassa vaatekaapissani. Midipituinen pallomekko oli kuin tehty Barcelonaan, varsinkin kovalla tuulella pitkät hihat olivat oikea valinta. Tässä asussa suuntasin viimeisenä lomapäivänämme eläintarhaan, mutta jälkiviisaana olisin laittanut sinne tennarit, enkä missään nimessä ainakaan noita korvakoruja. Siinä eläimiä ihastellessa löysin pian toisen korviksen maasta, ja muistin taas miksi niin harvoin pidän isoja korviksia - ne eivät pysy menossani mukana tai joudun ainakin jatkuvasti tarkistamaan onko korvis siellä missä kuuluukin. Olen todella mukavuudenhaluinen mitä pukeutumiseen tulee, sen takia jätän useimmiten kaiken "ylimääräisen" laittamatta, lisäksi minusta usein tuntuu asusteiden kanssa, että jotain on liikaa. Haluaisin kyllä enemmän käyttää näyttäviä korvakoruja arjessakin, mutta käytännöllisyys vie voiton.

Kun kävin näitä kuvia läpi, mielessäni pyöri jatkuvasti paella..? Tuona päivänä en kyllä kyseistä ruokaa syönyt, vaikka muuten Barcelonassa kylläkin. Blogin mukana tulee kuvattua jonkun verran, mikä onkin yksi paras puoli - jo pelkästä asusta muistan elävästi päivän tapahtumat vielä pitkänkin ajan jälkeen, kuten juuri sen mitä söin kyseisenä päivänä, hahah. Paellaa olisi muuten mahtavaa tehdä kotonakin, ehkä haastan itseni syksymmällä opettelemaan sen tekoa.

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Se odottelikin lämpimiä kelejä jonkun aikaa vaatekaapissa ennen kuin pääsi käyttöön.

      Poista
  2. Aivan mielettömän tyylikäs asu.Taas kerran ihmettelen miten voit löytää Zarasta noin ihania vaatteita,sillä minä en löydä koskaan mitään.Kirjaimellisesti.Käyn säännöllisesti siellä ja joka kerta poistun tyhjin käsin,sillä kaikki näyttää kummalliselle.Ja sitten törmään ihmisten yllä mitä ihanimpiin vaatteisiin ja kun kysyn mistä se on,niin vastaus on Zarasta. Ja yllätyn joka kerta.
    Ymmärrän pointtisi isoista korviksista,sillä itsekin tykkään periaatteessa isoista statement koruista ja korviksista,mutta useimmiten menen helminapeilla,sillä tulee liian laitettu olo,jos korvikset roikkuu. Ehkä se on tottumiskysymys,en tiedä. Mutta nuokin punaiset hapsut ovat tavattoman söpöt ja sopivat asuusi täydellisesti.

    -kirsi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Zarassahan on kaikki kivoimmat vaatteet ;) Tosin itse tutkin mallistot aina ensin läpi nettisivuilta käsin, sotkuisesta liikkeestä on muuten vaikeaa löytää mitään. Mutta muistan miten hitaasti itse löysin Zaran. Asuessani Espanjassa 2009 en koskaan löytänyt Zarasta mitään!

      No joo liian laitetulta tuntuu korujen kanssa ja kun ne vain on niin hankalia käytössä :/ Mullakin useimmiten joko kultaiset tai hopeat pienet nappikorvikset.

      Aurinkoista viikon jatko! <3

      Poista
  3. Onpas kiva asu! Pallot osuvat omaan silmään nyt todella vahvasti, tykkään.
    Ja ihan huippua, kun kirjottelet niin usein. Ihana aina tulla tänne ja aina jotain uutta on ilmestynyt.
    Mukavaa alkanutta viikkoa. :)
    JohannaN

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Pallokuosia alkoi näkyä viime kesänä paljon ja sama meno jatkuu.
      Hei ihana kun kommentoit! <3 Välillä turhauttaa kun saa täällä vain yksin kirjoitella.

      Mukavaa viikon jatkoa sinnekin! <3

      Poista