sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Pääsiäisenä








takki - Zara (samantyylinen)
silkkipaita - Marimekko (tämä)
tennarit - Nike (nämä)
housut - Mango
laukku - Céline
aurinkolasit - Ray-Ban (nämä)

Olen viettänyt nyt pääsiäisenä neljän päivän vapaita, kun pyhien lisäksi oli yksi vuosivapaa. Huomenna tosin jo työt kutsuvat, mutta ihan hyvä niin. Päätin hoitaa vapaapäivinä sellaisia asioita, joita en juurikaan arjen kiireessä ehdi. Järjestelin vähän kotia, vaihdoin sohvatyynyjen päälliset ja muuta pientä. Nyt meillä on tämä Marimekon päällinen, joka piristi olohuoneen kertaheitolla. Vaikken mikään supersisustaja ole, tyynynpäällisiä tykkään vaihdella useinkin. Kävin myös kovaan sotkuun menneitä vaatekaappejani läpi, jonkun verran vaatteita siirtyi kirppiskasaan, en kestä jos kaapissa on liikaa tavaraa. 

Yhtenä iltana katsoin koko Au pairit Miamissa tuotantokauden. Jään aina ihan koukkuun näihin, sanokaa etten ole ainut? Oli hauska kun kuvassa vilahti tuttuja paikkoja, kävimmehän Miamissa vuosia sitten. Se on muuten edelleen yksi lempikohteistani ja takaisin on vielä joskus päästävä. Lisäksi olemme katselleet leffoja ja käyneet syömässä tai kahvilla päivittäin. Muutenkin on syöty niin kuin pääsiäisenä kuuluu, en edes halua ajatella kuinka monta Kinderiä on uponnut, apua :D Pyhät ovat siis menneet melkoisen rennoissa merkeissä.

Yleensä pääsiäinen on minulla pukeutumisen suhteen se kevään aloitus, silloin kaivetaan vähintään valkoiset tennarit esiin, ja niin tein tänäkin vuonna. Vähän sai paikoittain vielä pomppia lätäköiden yli, mutta muutoin tarkeni oikein mainiosti. Tennareihin yhdistin syksyllä ostamani kamelinruskean villakangastakin sekä printillisen silkkipaidan, joka on sekä siisti että rento vaate. Laadukas silkki on myös yllättävän helppohoitoinen. Minusta silkkipaita on sellainen mikä kuuluu jokaisen naisen garderobiin, menee niin arkeen kuin juhlaan. Mitäs tykkäätte tästä yksinkeraisesta keväisemmästä asusta?

Linkit mainoslinkkejä.

6 kommenttia:

  1. Asusi näyttää keväisen keveältä. Kysyisin, miten peset/hoidat Marimekon silkkipaitaasi: minulla on niitä kolme ja ne jäävät pesun jälkeen tosi sähköisiksi. Pesen silkin pesuaineella, mutta en ole uskaltanut laittaa huuhteluainetta. Miten Marimekon ammattilaisena neuvoisit pesemään/huoltamaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vaikka villakangastakilla vielä mennäänkin :) Mä en täällä blogissa edusta mitään brändiä, vaan kirjoitan ihan omani itsenäni. Suosittelen kysymään hoito-ohjeet vaatteille ja asusteille niitä myyvistä liikkeistä ostohetkellä, myyjät kyllä neuvoo sillä hetkellä varmasti mielellään :) Mutta itse pesen silkkivaatteet pesukoneessa silkinpesuohjelmalla, pesupussissa ja käytän myös silkille tarkoitettua pesuainetta. Ripustan henkariin kuivumaan, joten silkkiä ei tarvitse edes silittää (tosin silkeissä on eroja, mulla on yksi ketjuliikkeen silkkipusero ja se ei kyllä henkarilla sileä vaan vaatii höyrytyksen). Sähköistyminen on kyllä talviaikaan melko yleinen ongelma, esim. Takin vuori sähköistää silkin olen huomannut, enkä siihen mitään ratkaisua ole keksinyt. Onneksi kohta takeista päästään :D Rakastan kyllä nykyään silkkiä materiaalina ja sitä löytyykin useamman vaatteen verran kaapista, niin kevyt päällä ja aina tyylikäs :)

      Poista
  2. Täällä myös yksi jonka pääsiäislomaan on kuulunut Aupairit Miamissa koko tuottiksen katselu.. :D Mä korkkasin valkoiset tennarit jo pari viikkoa takaperin käyttöön kun ei jaksanut enää odottaa ja kaipasi jo nilkkureille vaihtelua. :) Tosi kiva rento, mutta siisti asu ja ihana villakangastakki!

    -L

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, kiva kun ilmoittauduit myös Au pairien katsojaksi :D Mäkin olisin halunnut ottaa tennarit käyttöön jo aiemmin, mutta täällä on vielä niin märkää (ja taas tuli lisää lunta) etten ole raaskinut.

      Kiitos paljon ja mukavaa viikkoa! :)

      Poista
  3. Olen niin innoissani sun Marimekkotyyleistä! Keep them coming! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha hyvä, koska sen verran Marimekkoa nykyään vaatekaapeista löytyy ;) Ostin sen Helokki hameenkin, en malta odottaa että sen saa viimeistään Barcelonassa käyttöön.

      Poista