sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Kaksi Raitaa









housut - Zara
merinovillapoolo - Uniqlo
nilkkurit - Mango
nahkatakki - Zara
aurinkolasit - Ray-Ban (nämä, ehdottomat lempparit!)
laukku - Céline

En koe olevani mikään kovinkaan trendikäs pukeutuja, innostun tietysti joistakin sen hetken trendeistä, mutta suurimman osan kuitenkin skippaan. Koska arkeni ei ole blogitapahtumia ja tapaamisia. Vain töihin kävelyä (siellä vaihdan työvaatteet), ruokakaupassa käyntiä ja muuta niin perusarkea, en oikeasti tarvitse jokaista sen hetken trendijuttua. Olen aina halunnut jakaa täällä blogissa niitä oikeita asuja, ja tästä en poikkea. Tosin meni vuosia, kun minusta tuntui, että blogin takia "pitää" jatkuvasti hankkia jotain uutta ja kiinnostavaa. Luojan kiitos en enää ajattele niin, vaikka tottakai esittelen innolla uusia hankintoja täällä, jos niitä teen, mutten pukeudu blogin takia saati osta uutta kuvien vuoksi. Rakastan myös katsella ammattibloggaajien viimeisen päälle muodikkaita asuja, vaikka tiedostan, että monet niistä on koottu vain kuvia varten ja usein vielä lainavaatteista. Eli tykkään muodista ja vaatteista, mutta olen pikku hiljaa päässyt pois ajatuksesta, että kaikkea pitäisi omistaa.

Nykyään teen aina päässäni ostoslistan ennen kuin lähden kaupoille, siitä ei poiketa ja tämän olen itselläni todennut toimivaksi keinoksi. Heräteostosten määrä on varmasti pienentynyt, mutten voi valehdella ettei niitä tulisi ikinä tehtyä. Lisäksi mietin etukäteen mihin uuden vaatteen yhdistän, keksinkö heti useamman asun siltä seisomalta? Jos en, tuote jää kauppaan. En todellakaan ole mikään esimerkillinen shoppailija, sillä suhteellisen paljon vaatteita omistan ja ostankin, koen ne kuitenkin tavallaan harrastuksenani sekä työksenikin, mutta kohtuus kuitenkin kaikessa.

Tällä hetkellä pinnalla ovat vaatteet sporttiviboilla, ja minäkin kannoin korteni kekoon tämän trendin suhteen, kun ostin Zarasta nämä kuvissa näkyvät housut. Näiden ajattelin olevan juuri sellainen käytännöllinen vaate arkeeni - helppo heittää päälle töihin kävellessä, toimivat hyvin tennareiden ja nahkatakin kanssa, tai vähän fiinimminkin valkoisen silkkipaidan ja avokkaiden kera. Sopivat hyvin moniiin jo olemassaoleviini vaatteisiin ja asusteisiin. Mikä parasta, jos näihin kyllästyy menevät lenkillä tai kotivaatteena ainakin. Mutta tässä tulee vastaan taas se kohtuus, hankin yhdet raitapökät, en viisiä erilaisia. Tällä hetkellä kyllä tykkään hurjasti näistä housuista, kivan erilaiset mutta kuitenkin tyyliseni. Insta storiesin puolella housut saivat melko kylmän vastaanoton, kertokaa mitä mieltä olette?

6 kommenttia:

  1. Pakko yhtyä kylmän vastaaonton antajiin ;) Tuollaiset raitahousut ovat trendi mitä en vaan millään tavalla ymmärrä, jopa treenitrikoot ovat mielestäni tyylikkäämmät kaupungilla (tosin tuohonkaan en koskaan lähtenyt). Plussaa antaisin kuitenkin yhdistelystä, kenkien väri sopii asuun täydellisesti ja muutenkin tykkään asun värimaailmasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän että housut jakavat mielipiteet.. Vähän kuin tekivät baskerit ja hiusdonitsitkin :D
      Ihana että tykkäsit kuitenkin yhdistelmästä ja muutenkin kivaan sävyyn kirjoitettu kommentti, kiitos! :)
      Mukavaa viikkoa! <3

      Poista
  2. Katsoin viikolla noita samoja housuja Zarassa, mutta en jaksanut mennä kokeilemaan ja nyt harmittaa... Minusta tuo asu näyttää kivalta!
    Olen itsekin huomannut, että kun miettii ostoslistaa etukäteen ei tule tehtyä heräteostiksia. Se on kyllä hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei nyt eikun takaisin Zaraan ja sovittamaan! ;) Itse ostin housut parisen viikkoa sitten ja olin ensin katsellut näitä jo nettisivuilla. Kivaa vaihtelua kun olen yleensä tosi huono käyttämään housuja.
      Haha mä teen kyllä kaikesta muustakin listoja, mutta ostoslista kyllä toimii!
      Aurinkoista viikkoa! :)

      Poista
  3. Olen ihaillut raitapöksyjä muiden päällä, mutta kuten kerroin, olen hitaasti lämpenevää sorttia monessa asiassa ja nämä housut olen suosiolla jättänyt ainakin toistaiseksi muille :D Mitään vikaahan niissä ei ole, kivannäköiset ja sunkin asu näyttää oikein mukavalta, mutta en vain koe niitä omakseni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitaasti lämpenevä olen minäkin, tai ainakin niin että aluksi torppaan tyystin jonkun jutun, mutta kuukauden päästä se onkin päälläni :D Nin kiva kun kommentoit <3

      Mukavaa viikonjatkoa!

      Poista