torstai 13. heinäkuuta 2017

Red dress







mekko - Mango (tämä)
aurinkolasit - Ray-Ban (nämä)
tennarit - Converse
korvakorut - Mango 
laukku - Céline

Heipparallaa! Täällä on otettu vastaan samaan aikaan niin Tall Ships Races, Kansainväliset suurmarkkinat kuin Meripäivätkin, joten voitte varmaan kuvitella, että kaupungilla on ihan hurjasti porukkaa. Yleensä niin hiljainen kaupunki täyttyy muutaman päivän ajan ihmisistä, mikä on superkivaa vaihtelua. Vaikka pakko myös sanoa, että nautin nykyisin suunnattomasti rauhallisesta kaupungista, ilman pitkiä jonoja sovituskoppiin, brunssille menosta ilman pöytävarausta ja siitä ettei kadulla tarvitse väistellä ihmisiä. Nyt kuitenkin loppuviikon ajan täällä tapahtuu, joten aion ottaa ilon irti, vaikka myös pari työvuoroa on samalla hoidettavana. 

Eilen onnistuin näkemään Meripäivien avajaisparaatista pienen pätkän, kun pääsin töistä juuri paraatin aikaan. Tänään vietimme koko päivän upeita purjelaivoja ihaillen. Tiedättehän, kuinka tykkään purjeveneistä, joten tottakai nappasin kameran kainaloon ja suuntasin kantasatamaan laivoja ihailemaan heti kaikkien niiden saavuttua. Myös Instagramin Stories täyttyy nyt purjelaivoista seuraavat päivät. Asumme keskustassa, joten niin ihanaa kun voi vain kävellä paikalle. Laitan lisää kuvia jakoon myöhemmin, mutta ensin nopeat asukuvat punaisesta mekosta, jonka löysin vihdoin alkuviikosta, kun tein täsmäiskun Helsinkiin kaupoille. Minulta löytyy sama Mangon mekko pilkullisena ja ihastuin malliin ikihyviksi, joten nappasin myös tämän punaisen version alennusmyynnistä mukaan. Ostoslistalla oli niin muutama kesämekko kuin korikassi, kaiken onnistuinkin löytämään, success! Huomenna suunnitelmissa on kohottaa maljat jos toisetkin, kun suuntaamme ystäväni kanssa juhlistamaan Meripäiviä perinteisesti puistoon. Mukavaa viikonloppua teillekin! :)

Linkit mainoslinkkejä.

6 kommenttia:

  1. Moi! Ihana mekko! Mikäköhän koko sulla on tästä, tekis mieli tilata myös...

    VastaaPoista
  2. Ihana asu ja niin pirtsakka toi mekko! :) Ja mukavaa viikonloppua sinne laivojen keskelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Pahoittelut että vastaamisessa kesti! Laivat oli upeita, kuvia tulossa!

      Poista
  3. Toi mekko sopii sulle kyllä kivasti! Katselin itse samaista mekkoa juurikin pilkullisena versiona mutta ne "kainaloröyhelöt" saivat epäilemään ostosta. :D Sinun päälläsi kyllä tosiaan kivan näköinen. Mistä muuten löysit korikassin? Voisin itsekin sellaisen vielä tälle kesää kotiuttaa. :)

    -L

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Pahoittelut, että vastaamisessa kesti! Ostin korikassin Indiskasta, maksoi alle 20€ ja ihan tosi kiva :) Ajattelin, että menee talvella kotona kukkaruukkuna ja kesällä kassina :D

      Poista