maanantai 31. heinäkuuta 2017

From my phone

En ole hetkeen tehnyt postausta puhelimella otetuista kuvista, vaikka niitä kertyy hurjan paljon. Harvemmin tulee edes kannettua kameraa mukana, kun halutessaan kaiken saa näppärästi tallennettua puhelimella. Varsinkin näin kesäaikaan tulee mentyä ja tehtyä paljon kaikenlaista ja on mukavaa palata hetkiin myöhemmin kuvien välityksellä.


1. Tallinnassa alkukesästä, jonka jälkeen siellä tuli käytyä päiväreissun myötä myös toistamiseen. Suunnitelmissa on vielä yksi päivämatka kaupunkiin loppukesästä. Vaikka olisi ihanaa ehtiä kaupunkiin myös yöksi, niin kerkeäisi muuallekin kuin vanhaankaupunkiin ja keskustan kaupoille - Tallinnasta nimittäin löytyisi niin paljon nähtävää ja tehtävää!

2. Merisatamanrannan Helsingin Jäätelötehtaan kioskilla käyminen kuuluu ehdottomasti kesään ja siellä onkin tullut piipahdettua jo useamman kerran. Mutta pakko sanoa, että löytyy sitä parempaakin jäätelöä (kuten Kolmen kaverin tai Porvoon jäätelötehtaan), mutta miljöö ja superisot pallot aina houkuttavat paikalle.


3. Tarkoitus oli pitää työpaikan kesäpiknik ulkona, mutta Suomen kesä ja vesisade. Siirryimme siis yhden meistä kotiin, jossa kilisteltiin skumpat ja herkuteltiin. Tarjolla oli pöydässä näkyvän lisäksi työkaverin tekemää kasvipiirakkaa ja bataattiranskalaisia. Näppärän emännän tekemä vaalea sangria oli ehdottomasti parasta koskaan maistamaani alkoholipitoista juomaa. Melkein upposi jo vähän liikaakin keskellä viikkoa, haha.

4. Myös Porvoossa on tullut käytyä jo useampaan kertaan kesän aikana, en koskaan kyllästy vanhaankaupunkiin.

5. Yksi kesän kohokohdista oli ehdottomasti Tall Ships Races, niin upeita veneitä ja kerrankin kaupunki täynnä ihmisiä.

6. Kävimme Marimekon Outletissa Herttoniemessä, kun metsästin pinkkiä laukkua. Toisaalta oli kiva nähdä miltä outlet -myymälä näyttää ja sieltä olisikin löytynyt paljon kotiin viemistä, pidin pään kuitenkin kylmänä.


7. Inspiraatiota &Other Storiesilta. Samoja helppohoitoisia kasveja löytyy muuten meiltä kotoa - kaktus ja rahapuu on lähes mahdotonta saada hengiltä ;)

8. Vietimme erään helteisen sunnuntain Tykkimeän huvipuistossa, kun siellä järjestettiin eräs autotapahtuma. Tavallaan menimme töihin kuvaamaan tapahtumasta videota miehen YouTube -kanavalle, mutta minun onnekseni saimme ilmaiset rannekkeet tapahtuman järjestäjiltä. Otin ilon irti ja kiersin laitteita innoissani.

9. Matkalla mökille pysähdys Haminassa kahvilla.

10. Kukkien kerääminen mökillä kuuluu jokaiseen reissuun sinne. Rakastan päivänkakkaroita ja muitakin luonnonkukkia.


11. Jäätelönrakastajana (voisin elää sillä) olen käynyt myös pariin kertaan Magnumin pop-upissa. Joo, kesällä puhelimen muisti täyttyy lähes pelkästään jäätelökuvilla :D

12. Pinkki laukku sopii kaikkeen, jos minulta kysytään! Enemmän on enemmän mitä värejen käyttöön tulee, ja olenkin vetänyt kunnon övereitä yhdistellen pinkin laukun värikkäisiin mekkoihin. Muita suosikkeja on viime aikoina ollut Clusen hopeanvärinen kello sekä Vanssin perustennarit.

13 & 14. Vihdoin saimme eräs sunnuntai ystäväni kanssa aikataulut yhteen (olen useasti sunnuntaina töissä) ja pääsimme pitkästä aikaa brunssille. Paikka ainakin oli ihan kymppi Merikeskus Vellamossa. Istuimme useamman tunnin katetulla terassilla meren äärellä eikä ruoassakaan ollut valittamista. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti