keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Kesäsuunnitelmia


Posmikset torilla. Posso eli lättänä possunmuotoinen munkki on oikea kotkalainen perinneherkku, kun sen halkaisee ja sisään lisätään pehmistä tulee posmis. Ei mikään kevyin herkku todellakaan, mutta kahvikupposen kera kuuluu ehdottomasti kesään.

Reissu lähisaareen. Meillä on täällä meren ääressä monta saarta, minne harvoin kuitenkaan jostain syystä tulee lähdettyä. Tänä kesänä aion kuitenkin hypätä joku aurinkoinen aamu tuuriin ja reissata johonkin saarista, esimerkiksi Kaunissaareen.

Brunssi Vellamossa. Rento kesäsunnuntai ja brunssi kuuluvat myös yhteen, ja tällä kertaa haluan kokeilla jotain itselleni uutta paikkaa. Merikeskus Vellamon ravintolan brunssia olen kuullut kehuttavan, enkä pistä ravintolan upeita merimaisemia pahitteekseni. 

Mökkeily. Kuten olen maininnut, en oikein viihdy mökillä, mutta tänä kesänä yritän edes hieman viihtyä siellä ja keksiä tekemistä, ainakin pyöräillä amerikkalaisia minihevosia katsomaan ja kerätä luonnonkukkakimpun. Loppukesästä poimia pakastimen täyteen mustikoita.

SkyWheel Helsinki. Kävimme maailmanpyörässä viimeksi muutama vuosi sitten, joten tänä kesänä täytyy ehdottomasti kokea tuo uudelleen. Viimeistään kesälomalla elokuussa, kun olemme yhden yön hotellissa.

Magnum Helsinki. Jos jäätelö itsessään kuuluu (jokaiseen) kesäpäivään, niin puhumattakaan Magnumin pop-upista! Tänne aion suunnata mahdollisimman pian!

Matkailu Suomen sisällä. Kotimaan matkailu kesällä on jotain niin parasta! Suomessa on uskomattoman kaunista kesäaikaan, ja minusta on ihanaa istua autossa tai bussissa maisemia ihaillen. Olisi ihanaa päästä johonkin itselleni uuteen kaupunkiin, kuten viime kesänä Saloon.  

Cannesin matka. Harvoin tulee matkustettua ulkomaille kesällä, mutta tälle vuodelle osui myös ulkomaanreissu, kun elokuun alussa suuntaamme Etelä-Ranskaan. Värikkäät kesämekot ja merimaisemat, täältä tullaan. Lisäksi joku pienempi kaupunkiloma on suunnitteilla loppukesään, kun se jäi keväällä tekemättä. 

Ps. kuva on napattu Porvoossa juhannuksena, ei se kaupunkijuhannus ollut todellakaan hullumpi! Kunnolliset asukuvat tulossa vielä myöhemmin.

2 kommenttia:

  1. Kivan kuuloisia kesäsuunnitelmia :) Hih ja miten hassua lukea että jonkun mielestä olisi tai oli hauska matkustaa Saloon, mutta ihan tottahan se on! Suomi on täynnä kivoja kaupunkeja, ja paras on lopulta päästä vähän uusiin maisemiin niistä omistaan. Suosittelen myös Naantalia! Ja Turkua, no tietty :D Itse odotan taas ilolla Poria, jonne mennään taas kolmatta vuotta työn merkeissä Suomi Areenaan - huippu tapahtuma muuten sekin! Viikon Pori täynnään tuttuja ja aamusta yöhön mielenkiintoisia keskusteluja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös se niin ole, että vaihtelu virkistää? ;) Aina maisemanvaihto on piristävää ihan Suomen sisälläkin tosiaan. Turkuun haluaisin juurikin, kumpa ehdittäisiin sinne vihdoin tänä kesänä. Ja on tämä Kotkakin oikeesti kaunis kaupunki, turhaan tätä dissataan. Lähellä Helsinkiä ja niin uskomattoman upeat puistot ettei missään! :)

      Poista