torstai 29. kesäkuuta 2017

Kesäillat







mekko & korvakorut - Mango
laukku - Céline
aurinkolasit - Ray-Ban

Laitoin tuon edellisen postaukseni kesälistan heti käytäntöön, nimittäin vietimme eilen päivää siskoni kanssa Helsingissä, mukana oli myös puolivuotias vauva. Kävimme muutamilla kaupoilla, lähinnä pienissä putiikeissa, Vanhassa kauppahallissa, söimme lounaan ulkona ja jälkiruoaksi jäätelöt siellä Magnumilla. Aion ehdottomasti ehtiä sinne vielä uudemman kerran kesän aikana. Tänään sen sijaan olemme tuota pikaa pakkaamassa auton täyteen grilliruokaa ja suuntaamassa mökille yhdeksi yöksi. Eli jo kaksi kohtaa listalta saa ruksata pois.

Nämä kuvat ovat parin viikon takaa yhdeltä ihan tavalliselta maanantai-illalta, kun lähdimme vähän työpäivän jälkeen ulos nauttimaan kesästä. Sain samana päivänä tuon Mangolta tilaamani pilkullisen cold-shoulder mekon ja kiskaisin sen samantien päälle. Mekko on aivan ihana ja ajattelin sen olevan täydellinen Cannesin helteisiin. Näissä kuvissa onkin jotain Cannesmaista ilta-aurinkoineen ja purjeveneen mastoineen. Jopa supertuulinen sää teki minusta kuviin vain tunnelmaa, vaikka niin mekon helmat kuin hiukset lentelivät minne sattuu.

2 kommenttia: