sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Spring uniform






takki - Zara
college - Support Your Local
housut - Vila
tennarit - Nike
laukku - Céline
aurinkolasit - Ray-Ban

Vaaleanpunainen takki on osoittautunut hurjan hyväksi hankinnaksi ja päässyt jo useasti käyttöön. Se kerää myös ihmeen paljon kehuja sekä kommentteja, että hyvä kun uskaltaa käyttää värejä. Minusta takki on hyvinkin neutraali ja helposti yhdisteltävä. Olen pitänyt sitä lähinnä mustan ja harmaan kanssa, mutta haluan kevään aikana yhdistää sen myös johonkin toiseen pastelliväriin, kuten siihen mintunvihreään. Heitän takin useimmiten päälle tennareiden kera töihin lähtissä, se kun on niin rento ja helppo. Minulla on sellainen kilometrin matka työpaikalla ja muutenkin kuljen kävellen kaikkialle. Tuulinen sää, liehuva takki ja auki oleva tukka ei kyllä ollut paras combo kuvaamiseen, ja sainkin kunnon naurut, kun katselin näitä "kävelen rennosti tässä tien yli"-kuvia. Suurimmassa osassa haroin siis hiuksia, tai ne olivat naamalla kokonaan. Onneksi tätä hommaa ei tarvitse ottaa niin vakavasti. Edelleen myös kuvia ottaessa ihmiset kääntyvät katsomaan ja ihmettelevät mitä teemme, mutta onneksi nykyään osaan olla jo välittämättä tästä. Ette myöskään ehkä tienneet, mutta kuvia otetaan kerrallaan noin sata, joskus enemmänkin, joista blogiin päätyy viidestä-kymmeneen. 

Jos muuten kaipaatte haastajaa Addun tennareille, niin voin suositella tätä kuvissa jaloissani näkyvää Niken Tennis Classic -mallia. Omani nappasin mukaan viime Tallinnan reissulla Reede -liikkeestä, mutta ainakin *Spartoo myy *tätä mallia monessa värissä. Itseltäni löytyy tennarit kokovalkoisina nahkaisina. Valkoiset tennarit ovat muutenkin ikisuosikit ja aina löydän itseni himoitsemasta uutta paria. Minulla on myös työpaikalla aina parit tennarit valmiina, joten sillä verukkeella yritän selitellä itselleni, että jospa vielä yksi pari tenskuja mahtuisi eteiseen.. Seuraavaksi ajattelinkin koota pientä haavelistaa kevääksi 

*mainoslinkki

7 kommenttia:

  1. Hei! Saan tosi paljon inspiraatiota sun asukuvista! :) Jos saa kysyä niin minkä pituinen olet ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, kiitos! 😊 mä olen 152!

      Poista
    2. Olehyvä vaan, oot ehdottomasti yksi parhaista bloggaajista! 😊 Olen itse suunnilleen saman pituinen enkä löydä itselleni sopivia housuja, lyhennätkö lahkeet vai löytyykö jostain valmiiksi lyhyille ihmisille housuja/mekkoja ? 😃

      Poista
    3. Voi että, lämmitti mieltä todella, suuri kiitos! :)

      Joo tiedän kuinka hankalaa housujen ostaminen voi olla! :/ Nämä kuvissa näkyvät Vilan housut olen lyhentänyt, alkoivat olla jo muutenkin melko kuluneet, niin ajattelin että pätkäisen kevääksi ja ostan syksyllä kokonaan uudet. Mutta farkuissa suosittelen Topshoppeja, heiltä löytyy lahkeenpituus 28! Tai Zaraa! Zaralta löytyy monesti nilkkapituisia farkkuja, jotka on hyvänpituiset meille lyhyemmille ;) Muutenkin Zaran vaatteet on minusta lähes aina hyvänpituisia :) Mekkoja ja hameita harvoin nykyään lyhennän, maksemekkoja joskus. Kyllä niitä sopivanpituisia vaatteita löytää, kun osaa etsiä oikeista paikoista ;) Ehkäpä teen aiheesta joskus ihan oman postauksen.

      Mukavaa alkanutta viikkoa! :)

      Poista
    4. Kiitos paljon vinkeistä !! :) olisi mahtavaa jos tekisit aiheesta joskus postauksen!

      Kivaa viikkoa myös sinne! :)

      Poista
  2. Voi kuinka valkeat tennarit/lenkkarit ihanasti raikastaa asun kuin asun.
    Ja tuo college,mikä sinulla on tuossa ylläsi...aah.Olen sitä kuolannut,mutten raaskinut ostaa,kun kaapissa ennestään mutama college.Mutta on se ihana.
    -kirsi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihan totta! :)
      No joo, muistatkin ehkä kun olen harmasita collegeista postannut aiemmin? Nyt vasta löysin sellaisen, joka kolahti heti tekstiä myöten :) Olen aiemminkin näitä collegeita himoinnut ja päättänyt jo Loftista ostaa. Sinne olikin tullut uusia keväänmalleja ja tämä hopein tekstein ihastutti :) Ja hei näitähän löytyy myös muissa väreissä, kuten vaalenapunaisena ja mintunvihreänä ;)

      Poista