perjantai 31. maaliskuuta 2017

Minttua kotiinkin



Ensinnäkin kiitos aivan älyttömän paljon kommenteistanne edelliseen postaukseen, luin niitä täysin liikuttuneena ja onnellisena. Tuntuu että sain niistä niin paljon uutta virtaa tämän blogin pyörittämiseen, ettette uskokaan! Kommentit ovat muutenkin koko bloggaamisen suola, vaikka näen kyllä tilastoista, että täällä käy porukkaa, ei se kuitenkaan ole sama asia kuin vuorovaikutus teidän lukijoiden kanssa. 

Juuri postailin ihastuksestani mintunvihreään, ja nyt olen alkanut himoita sitä myös sisustukseen. Oikeastaan kaikki lähti siitä, kun hankin pienet mintunväriset ruukut raeruohoa varten, nyt himoitsen väriä kotiin enemmänkin. Taidan muuten laittaa jo viikonloppuna ruohot kasvamaan. En ole mikään supersisustaja, ja aika harvoin iskee inspiraatio muuttaa mitään muuta kuin sohvatyynyn päällisiä. Nyt sitten tekisi mieli ensinnäkin ommella verhot olohuoneeseen Marimekon Kasvu -kankaasta, jossa on kevään teemaan kauniisti yhdistelty niin mintunvihreää kuin vaaleanpunaista, mutta pohjan ollessa neutraali se olisi helppo yhdistää muuhun sisustukseen. Sohvatyynyt aion vaihtaa ainakin ensi töikseni, ne lähtivätkin jo tilaukseeen. Tykkään tyynyissä yhdistellä eri kuoseja keskenään, kunhan värimaailma on yhtenäinen. Tyynyillä saa helposti ja edullisesti uutta ilmettä kotiin. Mintulla teemalla jatkaisin myös makuuhuoneessa ja nuo pehmeän näköiset lakanat houkuttavat kovasti, vaikka yleensä suosin ainoastaan valkoisia ja beigejä pussilakanoita. Tykkään myös hurjasti kultaisista yksityiskohdista ja viherkasveista, varsinkin kaktuksista, jotka on helppo pitää hengissäkin. Pienet yksityiskohdat tekevätkin minusta kodista omannäköisen.

En ollut muuten tosi pitkään aikaan vieraillut Elloksen nettisivuilla, kun muutama vuosi sitten minulla oli niin huonoja kokemuksia kyseisestä nettikaupasta, tai lähinnä asiakaspalvelun laadusta. Nyt ajattelin kuitenkin, että ehkä on aika jo unohtaa se, ja antaa kaupalle uusi mahdollisuuus. Ennen nimittäin tilasin Ellokselta paljonkin, kaikki verhomme ja pussilakanamme taitavatkin olla sieltä peräisin. Yllätyin todella positiivisesti mitä kaikkea kivaa valikoimista löytyi, ja ennen kaikkea miten hyviltä nettisivut näyttivät. Lisäksi Elloksella näytti olevan 4.4.2017 asti 25% alennus koko tilauksesta! 

Osa linkeistä mainoslinkkejä*.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti