maanantai 27. maaliskuuta 2017

Kuulokkeissa nyt


Moikka ja mitä ihaninta alkanutta viikkoa! Kevät on tosiaan virallisti täällä, nimittäin eilen kävin pehmiksellä (niitä jäätelökioskejen aukeamisia odotellessa) sekä pyöräilemässä. Vitsi että pyöräily onkin kivaa pitkän talven jälkeen. Tällä viikolla olen menossa käymään Lappeenrannassa ystäväni luona, joten bussissa istumista on taas luvassa. Kivaa nähdä pitkästä aikaa yhtä vanhinta ystävääni, päästä juttelemaan oikein kunnolla ja piipahtaa Loft-liikkeissä, ne ovat nimittäin todellakin käymisen arvoisia. Olenko maininnut, etten aja autolla oikein koskaan, vaikka ajokortin omistankin. Ajokortti on minulla lähinnä kallis henkkari. Pidempiä matkoja on minusta ihanaa istua yksin bussissa, katsella ikkunasta maisemia, miettiä omiaan, olla vain hiljaa tai kuunnella puhelimella musiikkia. Minulla on melko monipuolinen musiikkimaku. Löydän uutta kuunneltavaa monesti esimerkiksi töissä soivalta listalta. Tässä muutamia kovassa soitossa olevia kappaleita tällä hetkellä, joita kuuntelen varmasti myös tulevalla parin tunnin bussimatkalla. Löytyykö teiltä samoja suosikkeja?

Cappa - Next Ex
Astrid S - Hurts So Good
Matoma & Astrid S - Running Out
The Chainsmokers ft. Halsey - Closer
Flor - Unsaid
Arizona - I Was Wrong
Broods - Couldn´t Believe
Mike Perry feat. Shy Martin - the Ocean
CHVRCHES - Warning Call
Ellie Goulding - Here´s To Us

2 kommenttia:

  1. Mikä tuo ihana musta laukku on?:) ihan täydellinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on Celinen Belt Bag 😊 Oon kyllä tykännyt siitä tosi paljon!

      Poista