maanantai 5. syyskuuta 2016

New hair products


Säännöllisin väliajoin saan kommenttiboksiin kyselyitä, mitä hiustuotteita käytän? Sainkin sopivasti jo reilu pari kuukautta sitten muutaman uuden putilon testiin Four Reasons Black Edition -sarjasta;  shampoon & hoitoaineen, kuivashampoon sekä lakan. Lisäksi Four Reasonsin hiuksiin jätettävän korjaavan hoitoaineen. Kiinnitin ensin huomiota tuotteiden hauskoihin nimiin ja pakkauksien kauniiseen ulkonäköön. Pääsääntöisesti vaihdan tuotteita jonkun verran hiusten värin mukaan, ruskealle on omat tuotteensa, vaalealle omansa. Nyt olen ollut pitkään (helmikuun alusta asti!) värjäämättä hiuksia, joten kaipasin ihan tavallisia, hoitavia tuotteita. Minulla on edelleen käytössä nämä lämmintä sävyä poistavat tuotteet, mutta käytin niitä yhdessä vaiheessa jo liikaakin, sen verran tujua tavaraa, ettei joka pesussa tarvitse. Lisäksi minulta löytyy saman valmistajan hopeashampoo. Ihan sattumoisin ovat siis kaikki hiustuotteet kylpyhuoneessa  KC Professional:ta.


Shampoo ja hoitoaine ovat olleet omalle tukalleni sopivia. Toisinaan nimittäin kampaamon tuotteet ovat jo liian hoitavia, sillä tukkani on tätä nykyä, kiitos leikkaamisen, todella hyvässä kunnossa. Tämä kaksikko kuitenkin hoitaa juuri tarpeeksi tekemättä tukasta tönkköä. Pesen joka toinen kerta tällä perusshampoolla ja joka toinen keltaisuutta poistavilla tuotteilla, sillä haluan pitää tukan sävyn kylmänä, niin kuin oma tyvestä kasvava värinikin on. Hoitoainetta käytän aina pesun yhteydessä. Hiuksiin jätettävää hoitoainetta suihkutan joka kerta pesun jälkeen pyyhekuiviin hiuksiin, vaikken välttämättä sitä tarvitse, se on vain tapa mistä en luovu. Kuivaan hiukset aina föönillä, jos en niin tee, on aamulla herätessä tilanne katastrofaalinen. Toisinaan suihkutan hoitoainetta myös kuiviin hiuksiin aamuisin.


Pesen hiukset joka toinen päivä, mutta varsinkin kesäaikaan tekisi mieli pestä joka päivä. Tiedän, että pesuväli on nyt jo tiheä, joten sitä pitäisi enemmänkin harventaa kuin lisätä. Kuivasahampoo onkin ollut mainio ja sen itse asiassa käytin jo loppuun, eli ihan lemppariksi nousi. Jotenkin olin taas unohtanut koko kuivashampoon ennen  kuin tämän sain, mutta nyt aion ehdottomasti turvautua siihen jatkossakin. Lakka sen sijaan on ollut minulla vähemmällä käytöllä, sillä nykyinen tukkani on niin helppo, ettei se vaadi muotoilua. Toisinaan suihkutan lakkaa jakaukseen, että tuulisella säällä hiukset pysyvät paremmin siellä missä pitää.


Lopuksi täytyy vielä sanoa, etten ole ikävöinyt tippaakaan sitä pitkää reuhkanaa tukkaani. Viihdyn niin hyvin polkassa. Myös värjäämisen lopettaminen on ollut hyvä päätös, sillä muistan kuinka inhosin sen tummantukan kanssa vaaleaa tyveä ja jatkuvasti kampaajalla käymistä, tai vaihtoehtoisesti liian vaaleaa väriä, mistä tykkäsin vielä vähemmän. Nyt säästyy niin tukka kuin kukkaro. Vaikka houkuttaisi ottaa muutama tummempi raita sekaan, sen verran aurinko hiuksiani vaalensi kesällä, ja tunnen itseni aina vaaleassa tukassa tosi väljynnäköiseksi, tumma tuo paremmin piirteet esille. Kun ajattelen tulevaa pipokautta ja sitä kuinka takussa hiukset niskasta aina olivat, en voi kuin huokaista helpotuksesta. Muutamia kommentteja olenkin saanut, kuinka siellä ruudun toisella puolellakin pohditaan uskaltaisiko hiukset leikata, en voi kuin kannustaa sen tekemään! Lopulta hiukset kasvavat kuitenkin aina takaisin. Minäkin ajattelin, että kokeilen vain polkkaa ja kasvatan hiukset takaisin. Ehei, tässä aion pysyä ja nyt tukkani on lyhyempi kuin koskaan, sillä viime viikolla kävin taas kampaajalla ja latvoista lähti useampi sentti. En jämähdä samaan hiustyyliin, ja minulla onkin nähty täällä blogissakin vuosien aikana jos jonkinmoista pituutta ja väriä. Hiukset ovat uusiutuva luonnonvara, joten vaikka joskus menisi pieleenkin, kannatan rohkeasti kokeilemaan uutta mallia ja väriä. Ei ole höpöpuhette, että vaihtelu virkistää.

Tuotteet saatu blogin kautta.

2 kommenttia:

  1. Tää on tosi hyvä sarja! Hinta ja laatu kohtaa hyvin, ja ainakin tuossa hoitoaineessa mitä itsekin käytän, on niin ihana tuoksu. :) Mun piti käydä vielä lukemassa tuota sun linkkaamaa edellistä hiuspostausta, sillä itse kärsin juurikin tästä oranssihtavan tukan ongelmasta. Mulla on ruskeat hiukset, joissa vaaleampia raitoja, ja jotain apua etenkin noihin kellahtaviin/oranssisiin raitoihin kyllä kaipaisi! Ja muutenkin ruskeasta olisi kiva saada kylmempi. Olen kokeillut Color Maskista Pearl-sävyä, mutta minäkään en huomannut mitään erityistä eroa kellertävyyden kanssa... Etenkin tuossa edellisessä postauksessa sun tukan väri on täydellinen, ja kun sullakin näyttäisi siinä olevan vaaleampaa raitaa, uskallan ehkä minäkin kokeilla seuraavaksi noita platinum ja graphite sävyjä.... Ootko huomannut, että kyseisistä tuotteista olisi tarttunut liikaakin harmautta etenkin vaaleisiin kohtiin? (Mainitsit, että käytit tuotteita jossain kohtaa jo liikaakin) Voisin kuvitella, että noista olisi apua juuri omaankin ongelmaani, mutta vähän askarruttaa miten vaaleat raidat sitten reagoi noin tummiin tuotteisiin... Ei kai auta muu kuin lähteä ostoksille ja kokeilemaan :D

    VastaaPoista
  2. Totta, on hyvä tuoksukin ja hinta ei ole älytön :)

    Joo minäkin tykkäsin tukan väristä keväällä kun sain sen kylmäksi, mutta en halua enää oikein värjätä hiuskia, niin nyt on kaikki värit kuluneet auringon mukana. Raitoja mulle on laitettu kai viimeksi viime vuoden puolella, tai ihan tammikuun alussa? Sen jälkeen koko pää otettiin värin poistolla pikaisesti ja siihen päälle uusi väri, jotain vanhoja raitoja siis alla enää. Näissä kuvissa taas olin pessyt ainakin viikon putkeen näillä tavallisilla tuotteilla ja omaan silmään hiukset on liian lämpimät.. Pidin kuitenkin vähän taukoa noista sävyttävistä tuotteista, kun pari eri kampaajaa valitti tukkani olevan vihreä :D Eli kovalla käytöllä voi mennä jo liiankin kylmäksi :D Sinuna kyllä kokeilisin! :) Vaikea tietää miten tuotteet eri ihmisllä käyttäytyy, mutta ei shampoolla ja colormaskilla voi suurempaa (pysyvää) tuhoa saada aikaan ;)

    VastaaPoista