tiistai 7. heinäkuuta 2015

ORANGE PAISLEY





housut Zara - toppi & kengät Mango - laukku Céline - aurinkolasit Ray-Ban - kello MK

Vietimme viime viikonloppua Helsingissä poikaystäväni ja hänen vanhempiensa kanssa. Kelit olivat todellakin kohdallaan ja oikein superhelteet sattuivat kohdalle.  Odotin pahempaakin ruuhkaa Helsingissä näin heinäkuussa lomakauden ollessa parhaimmillaan, mutta esimerkiksi Magnum pop-up-jäätelöbaariin pääsimme lähes heti tiskille. Uskon että viikonlopulle sattuneet festarit olivat osuutena asiaan. Jäätelöä tulikin syötyä melkoisen paljon, sillä Magnumin lisäksi kävin myös pariin kertaan Helsingin Jäätelötehtaan kioskilla, mutta nyt on kesä! Lauantaina kiertelimme kaupungilla kahdestaan, kävelimme Katajanokalle ja istahdimme juomaan kylmät juomat, sillä päivä oli todella kuuma. Itse olin pukeutunut pitkiin housuihin ja vaikka ne vilpoisat olivatkin, tuntuivat olevan liikaa mittarin näyttäessä reippaasti yli pariakymmentä astetta. 

Oranssi ei kuulu tosiaankaan lemppariväreihini, päinvastoin en oikeastaan pidä siitä laisinkaan itseni päällä. Usein saatan muuten ihailla jotain vaatetta tai asustetta jollain muulla, mutten voisi kuvitella sitä itselleni. Budapestissa iskin silmäni Zaran oransseihin paisley-kuviollisiin housuihin, joita ensin katsoin vain äkkiseltään, mutta ne jäivät mieleen. Myöhemmin illalla kävin uudelleen mallailemassa housuja, mutta jätin edelleen kauppaan. Tykkään todella paljon väljistä housuista ja paisley nyt on yksi suosikkikuosini, ainoastaan oranssi väri mietitytti. En kuitenkaan saanut enää housuja mielestäni, joten lopulta kävin seuraavana päivänä ne pienen alennuksen kera mukaan nappaamassa. Keksin heti monta yhdistelmää housujen ympärille, se kun on tärkeää, että tietää heti minkä kanssa uutta vaatetta käyttää, muuten ei edes kannata ostaa. Tällä kertaa yhdistin housut valkoiseen toppiin ja mustiin asusteisiin, tukka oli lähes pakko heittää vain ponnarille, sillä oli niin kuuma. Seuraavaksi ajattelin yhdistää pöksyt konjakinruskeiden asusteiden kanssa. Tällaiset housut menevät onneksi myös pitkälle syksyyn esimerkiksi ballerinojen tai miksei vaikka lenkkareiden ja nahkatakin kanssa. 

18 kommenttia:

  1. Wau! Kylläpä nuo housut näyttävätkin hyvältä valkoisen topin kanssa ja ennenkaikkea noin älyttömän kauniin rusketuksen kanssa! Terkuin kalkkilaivan kapteeni :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi! ❤️ hassua kun en koe olevani kovinkaan ruskea, näkisit anopin ;D kalkkilaivan kapteeni on ihan hyvä :D

      Poista
  2. Onpa ihan sairaan kivat housut :) Todella raikkaat ja kesäiset :)
    http://matildaselin.blogspot.fi/2015/07/borga-and-qa.html

    VastaaPoista
  3. Ihanat housut,siis aivan täydelliset kesäpöksyt.Ja paritettuina mustiin kenkiin ja ahhh,tuohon ihanaan Nanoon ( alan olla todella myyty tuolle laukulle) olet niin stailikas taas...
    -kirsi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kirsi sinä olet oikea bloggaajan päivän piristys ❤️ Nano on myös käytössä ihan super ja sinne mahtuu sopivasti tavaraa, ehkä voisinkin tehdä siitä ihan postauksen mikäli joku muukin hankkimista ajattelee :)

      Poista
    2. Hei Anne,
      Olen lukenut blogiasi jojonkin aikaa ja tuo laukkupostaus tulisi aivan kuin tilauksesta.
      Olen hankkimassa uutta pikkulaukkua ja Nano on yhtenä ehdokkaana. Olisi kiva kuulla käyttökokemuksiasi siitä. Olen lähdössä ensiviikolla Pariisiin ja sieltä olisi laukku tarkoitus hankkia. Aion kyllä muitakin laukkuja katsella joten saas nähdä tuleeko valinnan vaikeus kun tarjontaa on pilvinpimein. Hauskaa kesäloman jatkoa Sinulle ja kiitos jos viitsit postailla! t.Tiina

      Poista
    3. Heippa Tiina ja kiitos kommentista :) En lupaa että ennätän postauksen tehdä ennen matkaasi, mutta katsotaan :) Uskon, että Pariisin laukkukaupoilla voi tulla valinnanvaikeus! :D Itsellä on aina selvät sävelet laukkukaupoissa, joten en edes muita sitten enää vilkuile.

      Kiitos ja ihanaa Pariisin-reissua! :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitti! Nämä on itse asiassa ne samat Mangon viime kesän mallistoa kuin esim Lilillä on. Tilasin joku aika sitten Mango Outletista villapaitojen kanssa :D kun en vaan löytänyt mustia perusavokkaita käveltävällä korolla :/

      Poista
  5. Ihanan pirteän väriset housut ja minuunkin iskee paisley -kuosi kyllä täysin! Näyttää tosi raikkaalta yhdistettynä juurikin valkoiseen toppiin. Itsellänikin on yhdet siniset löysähköt printtihousut, jotka ovat aivan ihanat päällä, mutta joita en ole vielä kovin usein rohjennut ulkoiluttaa lähikauppaa pidemmälle yö-housu vibojen takia, vaikka kyllä ne muuten kivalta näyttävätkin. :D pitäisi kyllä olla miettimättä liikoja, sillä niin mukavat tuollaiset housut ovat jalassa. :)

    En olekaan pitkään aikaan kommentoinut, mutta blogisi on edelleen piristysruiske arkeen ja ihana juurikin asu-postausten ja "kotikutoisuuden" takia. :)

    -L

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kun kommentoit pitkästä aikaa! :)

      Rohkeasti vaan pöksyt käyttöön muuallekkin kuin sinne lähikauppaan ;) Ystäväni tosin sanoi täysin samaa tällaisista löysistä pökistä kun hän muutamaa eri mallia sovitteli, kauppaan sitten jäivät :D itse tykkään kyllä ja yllätyin kun ostin oranssia (koralli on täysin eri väri ;)

      Mukavaa viikkoa! ❤️

      Poista
  6. Mahtava asu, tykkään! Itseltä löytyvät samanlaiset, tosin shortseina. Rakastan yhdistää niitä valkoisen yläosan ja konjakkisten asusteiden kanssa!

    Saanko esittää toiveen? Voisitko esitellä (tai sitten vaan vastata tähän kommenttiin) lempiblogejasi? Olisi hauska löytää mahdollisesti uutta luettavaa!

    Ihanaa kesänjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) minusta löysä ylä- ja alaosa sopivat loistavasti yhteen, vaikka monesti kuulee ettei niitä sopisi yhdistää, höpsistä :D shortsit ovat varmasti ihanat :)

      Tietysti toiveita saa aina esittää :) olen joskus (keväällä?) tehnytkin postauksen inspiroivista blogeista, istun just bussissa ja vastailen iPadilla joten linkitys on hankalaa :( itse asiassa toivoisin itsekin löytäväni uutta luettavaa joten jos tulee joku kiva blogi mieleen kerro! :) itseäni ei blogeissa kiinnosta ihmisten henk.koht elämät, vaan katselen mielummin kuvia :) lukulistani on nykyään melko lyhyt. Tässä muutama blogi lukulistaltani: by Didem, Ulriikka, Lili's, Home at last, livin up a notch ja Me time. Tuliko mitään uutta? :)

      Kiitos ja mukavaa viikonjatkoa!:)

      Poista
  7. Vitsi mikä kesäasu, ihana! Mun mielestä toi housujen väri on just hyvä ja korostaa rusketusta ;) Olen itsekin leohousujen myötä syttynyt tällaisille väljemmille ja kuviollisille housuille :) Taidan muuten omistaa samat kengät ja ne on kyllä supermukavat jalassa :D Laukku vielä kruunaa kokonaisuuden ;)

    Ps. Olipa piristävää lukea edellisestä kommentista, kuinka suosittelit blogiani eteenpäin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Emmi! :) Löysät pökät on niin ihanat päällä, voi syödä rauhassa jätskiä eikä kiristä ;D Joo nämä samat popot taitaa löytyä ainkin sinulta, Lililtä, Jonnalta(?) mutta ilmeisesti sitten hyvät :D Etsin vähän erityyppisiä korkoja, mutta ei löytynyt, joten tilasin nämä kun olivat niin halvat ja just mun koko vielä jäljellä :)

      Toki, lemppereihin kun kuuluu <3

      Poista