sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

SUMMER VIA INSTAGRAM

Heinäkuun lopussa kesä on jo pitkällä, joten ajattelin tehdä pienen katsauksen kuluneeseen kesään Instagram kuvien muodossa. Näin sadepäivänä ennätin istua oikein ajan kanssa läppärin ääreen, käydä kuvia läpi ja pohtia kesän tapahtumia. Vaikka Instagramiin tallentuu paljon hetkiä, en halua kaikkea sinne kuitenkaan jakaa, vaan pitää ne itselläni. Syödä rauhassa savulohta ja uusia perunoita isäni kanssa, istua bussissa vain omissa ajatuksissani, jutella ystävän kanssa rauhassa, ilman että joka hetki pitäisi kuvata tai pahimmassa tapauksessa asetella ruokansa kuvaa varten. Olen muuten siitä ehkä erikoinen bloggaaja, etten kanna kameraa mukani kuin ulkomailla tai asukuvia ottaessa, koska valokuvaaminen ei ole intohimoni on minusta helpompaa vain napata kännykällä kuva ilman valotuksien säätämistä ;) Käytän muuten Insta kuvissani aina samaa filtteriä, Valenciaa.

 Kesäni on ollut aivan ihana, ja täytyy sanoa, etteivät edes viileät säät ole mieltä saaneet alas. Olen reissannut viikottain bussilla, käynyt useasti kotipaikkakunnallani - varmasti kahden kuukauden aikana enemmän kuin yleensä vuodessa yhteensä. Helsingissäkin olen käynyt melkein viikottain. Jos eläisin vain säiden mukaan, menisi koko kesä ohi, joten en ole tehnyt mitään sunnitelmia säätiedotusten pohjalta. Toisaalta uskon, että ulkomanmatkoilla on ollut osuutta asiaan, kun olen kuitenkin siellä päässyt nauttimaan auringosta yllin kyllin. Oma kesäni alkaakin jo toukokuussa Cannesin matkalla, josta on hyvä jatkaa Suomen kesään;

1. Kesäkuun alussa hyppäsin bussiin ja matkustin Helsinkiin. Piipahdin pikaisesti Mangossa ja hain kylmän smoothien. Viihdyn myös yksin ja toisinaan onkin ihanaa katsella Helsinkiä omassa rauhassa.

2. Syyni kaupunkiin menolle oli kuitenkin ihanien blogityttöjen tapaaminen, joiden kanssa juttu luisti mainiosti. 

3. Kesän yksi kohokohta on ehdottomasti ollut melko ekstemporee Budapestiin lähtö! Kaupunki oli tosiaan aivan ihana, rakastuin <3

4. Ystäväni kanssa istahdimme torikahvilaan Posmiksille (posso on litteä munkki, joka on halkaistu ja sen sisällä on pehmistä). En edes halua ajatella, kuinka paljon siinä on kaloreita. Onni on ystävä, jota kiinnostaa yhtä paljon fitnes kuin minua, mutta syöminen senkin edestä ;)

5. Jokaiseen kesään kuuluu viikonloppureissu Helsinkiin poikaystäväni vanhempien kanssa, jolloin yövymme hotellissa ja kiertelemme kaupungilla. Ehdoton juttu on Helsingin jäätelötehtaan kioskilla käyminen. Pallot ovat kyllä hurjan kokoisia!

6. Mangon aleista löysin ihanat kengät, joita olin ennättänyt katsella jo ihan nomaalilla hinnallakin. Muuten en ole aleista ihan kauheasti löytöjä tehnytkään.

7. Helsingissä tykkään vain kävellä ympäriinsä, yksi susikkipaikkani on Katajanokka.

8. Magnumin Pop-up- jäätelöbaariin en ole aikaisempina kesinä ehtinyt ollenkaan, joten tänä kesänä vahinko on otettu takaisin ja siellä on tullut käytyä useaan kertaan.

9. Täällä asuinkaupungissa viihdyn parhaiten meren äärellä ja olen onnellinen, että voin lenkkeillä päivittäin upeissa maisemissa. On tänä kesänä ollut upeita aurinkoisiakin päiviä, jolloin olen lenkkeillyt shortseissa ja saanut rusketusrajat ihan huomaamatta.

10. Taru tuli kaupunkiin, joten sovimme treffit lasillisille. Juttua riitti ja aivan upean nainen niin sisäisesti kuin ulkoisesti kyseessä. Toisinaan mietin, onko tässä bloggaamisessa mitään järkeä, mutta kun tapaa näin upeita naisia, muistaa taas yhden syyn miksi blogia jaksan kirjoitella.

11. Vaalea Mini Balenciaga on ollut aivan ihana. Varsinkin kesäasujen  kanssa istuu täydellisesti. Vaikka laukut eivät ole elämän tärkein asia, on silti ihanaa aina kaivaa makuaan miellyttävä laukku dustbagistaan käyttöön.

12. Tapasimme vanhan ystäväni kanssa Helsingissä pitkästä aikaa 4-5 vuoden tauon jälkeen. Kuulumisten vaihdossa meni hetki jos toinenkin. Lounaalla kävimme Teatterissa, jossa en ollut aiemmin käynytkään. Se onkin parasta, kun eri ystäväni käyvät Helsingin eri paikoissa, joten saan aina loistavia vinkkejä varsinkin ravintoloiden osalta.

13. Ensimmäinen lämmin päivä pitkään aikaan, joten kaivoin heti kesäisimmän mekkoni esille. Tässä lähdimme Kouvolaan.

14. Pitkästä aikaa muistin Punnitse&Säästä -kaupan. Itse ostan suklaapäällysteisiä lakuja, mutta säästäminen on usein kaukana kun minä pääsen herkkuja ostamaan ;)

15. Tilasin *Zalandolta mustat Niket, jotka ajattelin yhdistää myös kesämekkojen kanssa.

16. Tänä kesänä olen käyttänyt farkkua lähinnä takkejen muodossa, mutta myös farkkuhame pääsi pienen empimisen jälkeen käyttöön.

17. Viikonloppuisin on ihanaa mennä ekstemporee ravintolaan. Itse valitsin tällä kertaa pizzan, joka sisälsi mm. anjovista.

18. Sadesäällä pukeudun Converseihin ja keltaiseen takkiin. Takki on ollut aivan ihana ja lähes aina sitä käyttäessä se kerää kehuja.

19. Siskon syntymäpäivillä turvauduin luottomekkoon ja nudeihin asusteisiiin. Kotipaikkakunnalleni olen matkustanut tänä kesänä useasti, bussiliput ovat tällä hetkellä todella edullisia

20. Paras kesäherkku on tietenkin jäätelön lisäksi vesimeloni ja mansikat.


21. Daniel Wellington sai uuden hihnan ja on nyt enemmän omaan makuuni. Olen myynyt hieman tavaraa pois, ja ostanut mieluisempia juttuja tilalle. En malta odottaa, että syksyllä otan kirpputoripöydän ja pääsen ylimääräisistä vaatteista eroon.

22. Meripäivät kuuluvat tietysti kesään! Tänä vuonna juhlat aloittava paraati katseltiin sateenvarjon alta.

23. Seuraavana päivänä onneksi aurinkokin näyttäytyi. Itse pukeuduin tietysti meripäiville teeman mukaan.

24. Koko juhlat sujuivat omalta osaltani rauhallisesti, keskityin enemmän syömään kuin juomaan. Metrilakut kuuluvat tietysti asiaan!

Ja eihän se kesä minnekkään vielä lopu vaikka elokuuhun pian siirryttäänkin, kesää on vielä paljon jäljellä! :) Ensi viikollekin on paljon kivoja juttuja suunnitteilla, ainakin aamulenkkeilyä ystävän kanssa, siskon kanssa Helsinkiin, mahdollisesti roadtrip Mikkelin sunnille. Lisäksi Tallinnan päiväristeily on ehdoton vielä kesän aikana. Kyllä tänä kesänä ehtii vielä vaikka mitä! Minkälaisia suunnitelmia teillä on loppukesän varalle?

10 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Mistä sinun keltainen takki on? Mahtaisiko vielä saada jostain💜?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Takki on jo maaliskuussa Espanjasta Stradivariuksesta ostettu! Mangolla on vähän vastaava myös valikoimissa ;)

      Poista
  2. Apua, onko sulla Chanel? Milloin sen ostit ja mistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvassa on Taru Home at last blogista :) Häneltä Chanel löytyy. Itse en merkin laukuista haaveile, mutta muiden tyyleissä ihailen :)

      Poista
    2. Ok. :) Itse ostin juuri Keepallin ja seuraavaksi haaveilen Almasta. Koska nämä laukkuhaaveet loppuu? Ei ikinä?! ;)

      Tosi kiva postaus oli taas, kiitos!

      Tosi kiva

      Poista
    3. Heh, ei varmaan laukkuhaaveet lopu ikinä eikä tarvitsekkaan ;)

      Kiva jos tykkäsit :)

      Mukavaa viikkoa! <3

      Poista
  3. Tosi kiva postaus :) kesä on nimenomaan mielentilasta ja asenteesta kiinni :) mäkin rakastuin tohon takkiin, pakko mennä Mangoon kattomaan jos sieltä löytyisi vastaava ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KIva jos tykkäsit :) Olet täysin oikeassa! Mä en jaksaisi oikeesti kuunnella enää yhtään valitusta en blogeissa kuin livenäkään, kenenkään suusta säästä :D Minusta joku 18 astetta on ihan normikesäsää, jolloin tarkenee mainioisti kesävaatteissa!
      Ainakin Mangon nettisivuilla on tällainen keltainen takki: http://shop.mango.com/FI/p0/women/clothing/trench-coat-and-coats/minimal-pockets-coat/?id=41065691_12&n=1&s=prendas.abrigos&ident=0__0_1438065050377&ts=1438065050377

      Poista
  4. Hrr,oli aikamoinen kotiinpaluu eilen ihan syyssateisiin suoraan lomareisulta ( Kreikka,Ranska ja piipahdus ihanassa Riikassakin tuli tehtyä). Tämä päivä meneekin blogeja lukiessa,sillä lomalla ei tullut netissä roikuttua,sillä se olisi ollut kirjaimellisesti roikkumista,sillä kaikissa hotelleissa oli aivan surkeat nettiyhteydet.
    Ihana oli sinun laukkukokelma.Kävin Celinen liikkeessä huokailemassa ja yllätin aivan itsenikin,sillä merkin laukut eivät ole koskaan olleet mieleeni,j´kuten ei Vuittonitkaan.Tai siis ihailen kyllä ja hypistelen aina muilla,mutta en vaan ole itselleni kokenut sopiviksi.Olen Mullberry tyttö ( äh,vanha akka oikeasti:) ja niihin laukkuihin todella tykästynyt. Mutta siis Nanoa ja paria muuta kävin pariinkiin otteeseen katsomassa sillä silmällä. Mutta nyt ei budjetti anna myöten ,ei sitten millään.Mutta haaveilla aina saa ja pitääkin.
    Ihania kesäkuvia olet laittanut. Ja tuo turistiasu Budapestistä oli aivan bueno.Niin sinun tyylistä;naisellista ja ripaus sporttisuutta.tykkään tosi paljon. Samoin tuo farkkutakki olkihattu yhdistelmä,aivan ihana. Näytät jotenkin kaikissa kuvissa todella onneliselta ja sanoinkin tyttärelle,kun yhdessä luettiin sinun blogia ,että katsos nyt hymy on paras ja kaunein asuste.
    Ihanaa loppukesää
    -kirsi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka kirsi! :) KIva kuulla sinusta! Toivottavasti loma oli ihana ja rentouttava :)
      Itse pysyn ulkomailla erossa netistä, sillä en halua "tuhlata" hetkeäkään netissä :D Kotona sitten ehtii lueskella blogit sun muut :) Itse olen kanssa huomannut, että mulle tekee toisinaan hyvää pysyä koko somesta poissa (itseasissa oman henk. koht Facebook-tilinkin suljin kokonaan)

      Mulla on muuten laukkujen suhteen sama esim. Chanelin kanssa, en halua merkin laukkua itselleni, mutta muilla ihailen :) Vuittonkaan ei ole enää ihan kauheasti makuuni, mutta canvas materiaali on maailman paras Suomen vahtelevissa säissä. Silti en usko, että Vuittoneita enempää minulle tulee :) Mä kyllä suosittelen Célinejä, ne ovat tosi hyvää tekoa! Ja aina saa haaveilla ja pitääkin, olet oikeassa :)

      Ja kiitos, niin mahtava kuulla, että olette viihtyneet blogini parissa! :)

      Mukavaa loppukesää! <3

      Poista