sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

My New Hair

Täällä ollaan palattu aurinkoisesta Sveitsin Genevestä takaisin kotiin, ja huomenna taas arki koittaa, kun aamulla on suunnattava töihin. Onneksi seuraava lomamme koittaa jo parin kuukauden päästä, oikeastaan vain huhtikuu välissä, kun olemme taas lentokoneessa matkalla Cannesiin! Minähän aloin intoilemaan jo tulevasta matkasta heti kun istuimme tänään lentokoneeseen kohti kotia. Niinhän se usein menee, että kun matkalta tulee alkaa heti suunnitella seuraavaa, eikö niin?

Sveitsiin ja matkakuviin palaan myöhemmin, mutta sitä ennen ajattelin esitellä tukkani, jonka sain kuin sainkin kuntoon ennen Geneveen lähtöä! Tosiaan en ollut oikein tyytyväinen tukkaani käytyäni minulle uudella kampaajalla, joten päätin oman mielenterveyteni takia käydä korjaamassa tilanteen toisella kampaajalla, joka on itse asiassa kaverini.



Tukan kanssa meni tosiaan todella hilkulle, sillä kampaaja-aika minulla oli tiistaina päivällä ja yöllä oli lähtö kohti lentokenttää. Kaikista peloistani huolimatta tukasta tuli tällä kertaa täydellinen ja juuri mitä alunperin halusinkin, ruskea vaaleilla raidoilla. Tukka saatiin pelastettua niin, että laitettiin paljon vaaleita raitoja koko päähän ja tyven punaisuus peitettiin mattaisella ruskealla. Hieman jännitti, kuinka tukka kestää kaksi värjäystä melkein viikon sisään, mutta ihmeen hyväkuntoisessa tukassa poistuin kampaajalta, tosin nyt on pidettävä kyllä pidempi tauko ennen kuin tukalle uskaltaa tehdä mitään, ja käytettävä oikein urakalla hoitoainetta.

 Mitäs sanotte lopputuloksesta? :)

8 kommenttia:

  1. Kivalta näyttää :) hiukset on kuitenkin niin näkyvä osa että kyllä niiden pitää kunnossa olla ja mieluisat :)

    Miksei vaaleassa tukassa ruskeat raidat näytä kivoilta kun taas ruskeassa tukassa vaaleat raidat näyttää :D epistä ! Ja kyllä hiukset aika paljon värjäystä kestää...itse olen kerran vetänyt päähäni 48h sisällä kaksi värinpoistoa ja vaalean hiusvärin. Tosin pelkäsin ihan jumalattomasti että hiukset tippuu päästä mutta ihmeen kaupalla ne pysyi päässä ja vielä ihan hyvä kuntoisina ! Tosin niihin kyllä käytin värjäysten jälkeen kaiken aikani ja vaivani että hoidin niitä hyvin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Totta, tukka on niin tärkeä osa itseään, että sen on oltava mieleinen! Sinulla on kyllä aina niin nätiti kiharat, että vähän kateeksi käy, kun jaksat tukkaa aina laitella ;)

      Mulla on muuten ollut joskus noinkin päin, että vaalea tukka ruskeilla raidoilla, mutta itselläni raidat eivät kestäneet yhtään vaaleassa tukassa :/ Tässä ruskeassa raidoitetussa tukassa viihdyn kyllä mainioisti, eikä vaalea juurikasvukaan pistä silmään sitten niin pahasti :)

      Heh, juu itsellänikin on nuoruudessa kaikenlaisia värjäyskokemuksia.. Itsehän vedin kerran värinpoiston 6-7 kertaa peräjälkeen päähän, varmaan viikon sisään, tosin vain hiusten alaosaan, mutta kunto oli sen jälkeen niin järkyttävä, etä tukka oli pakko leikata :/ Näistä kauhukokemuksista viisastuneena olen nykyään todella tarkka tukkani kanssa, varsinkin jos on vaalennus kyseessä.. Juuri olen saanut kasvatettua tukkaa, enkä halua enää ikinä lyhyttä :D

      Poista
  2. Ihana tukka Anne! <3 Ja nättejä kuvia, trenssi näyttää niin hyvältä tuon mulberryn kaulaliinan kanssa :)
    Näin muuten tänään cubuksessa beigen trenssin joka näytti melko pieneltä, voisi olla sopiva sulle, tässä linkki trenssiin: https://cubus.com/en/7148159_F826 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jennifer! :) Ainakin tästä viisastuneena opin sen, etten enää koskaan mene kampaajalle, josta en ole kuullut mitään kokemuksia. Olisi suoraan pitänyt mennä kaverini kampaamoon, mutta se sijaitsee vähän kauempana, enkä pääse kampaamoon kuin töiden jälkeen, joten kampaamon oli oltava lähellä. Jotenkin myös hirvitti mennä kaverille, jos joskus haluaisinkin mennä jonnekkin muualle, olisi vähän inhottavaa sitten selitellä kaverille miksen hänelle mennytkään.. No mutta tästä eteenpäin menen suoraan hänelle, niin ainakin tulee hyvä tukka :)

      Kiitos sinulle tuhannesti kun jaksat minulle aina linkitellä <3 Itse asiassa uusi trenssi löytyi matkalta ja se tulee näkymään täällä myöhemmin ;)

      Poista
  3. Tosi kaunis väri ja hurjan paljon on hiuksesi kasvaneet! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mimmu, kiva kun kommentoit! :) Joo kohta alkaa olla tukka ihan hyvässä pituudessa, vielä kun 10 cm kasvaisi äkkiä! :D

      Poista