perjantai 8. marraskuuta 2013

Kamelitakin kanssa

Halusin vielä kertaalleen muistuttaa Zalandon alennuskoodista, joka on maanantaihin saakka (11.11.13)  voimassa, eli viikonloppuna ehtii hyvin pienen alennuksen kera vielä shoppailla! Koodilla zalanne11 saatte 10% alennuksen yli 50 euron kertaostoista, ei koske jo alennettuja tuotteita!
 
Itse tosiaan tilasin mm. Benettonin ihanan duffelitakin ja se minulle jo kertaalleen saapuikin, mutta harmikseni hieman liian pienessä koossa. Mainitsinkin, että koon kanssa oli aikamoista arpomista, ja vähän pelkäsinkin, että takki on liian pikkuinen, joten nyt malttamatoman odotan seuraavan koon saapumista. Muuten takki oli aivan ihana kaikin puolin, niin väriä kuin mallia myöten. Vähän elin toivossa, että olisin takin ehtinyt viikonlopuksi saada. Hyvin suunniteltuhan on puoliksi tehty, joten päätin valmiiksi koota asuja takkiuutukaisen rinnalle Zalandon valikoimista ja omistamieni asusteiden kanssa. Näistä kollaaseista on itselleni usein todella paljon hyötyä kiireisen arjen keskellä, helppo pukea jo "paperilla" nähtyjä asuja.

Duffelitakkia haluaisin ehdottomasti ehtiä käyttämään vielä Conversejen kanssa ennen lumen tuloa. Olin jo laittamassa tennarit talviunille, mutta nyt viikkotolkulla kumisaappaissa talsineena Converset tuntuvat taas ihan hyvältä idealta. Odotan aurinkoisia päiviä kera pienen pakkasen, jolloin saa vetää pipon päähän ja Ray-Banit nenälle. Mielestäni kamelinvärinen takki on parhaimmillaan vaalean asukokonaisuuden kanssa, usein sitä tulee vain pimeinä vuodenaikoina pukeuduttua todella tummiin asuihin, vaikka vaaleat sävyt sopivat mielestäni mihin vuodenaikaan tahansa.

 
huivi Daks, ylipolvensaappaat

Duffelitakki ja (teko)nahkahousut ovat mielestäni ihan täydellinen combo, takki pehmentää nahkahousuja kivasti. Daksin ruudullinen huivi on kuin tehty duffelitakin kaveriksi. Tykkään älyttömästi klassisten ja vähän rajumpien vaatekappaleiden yhdistelmästä.

Ylipolvensaappaat ovat taas muotia pienen tauon jälkeen. Itse koin aikoinaan totaalisen kyllästymisen saappaisiin ja omat kenkäni siirtyivät tuolloin paremmalla käyttäjälle. Ainoastaan veljeni vaimon vuosikymmeniä vanhat mokkanahkaiset saappaat säästin, sillä eihän nyt sellaisista aarteista voi luopua! Saappaat ovat edelleen täysin käyttökelpoiset, ainoastaan vaatisivat hieman väriä pintaan. Ajattelinkin kysellä teiltä vinkkejä, millä aineilla mokkanahkaa pystyy värjäämään? Pitäisikö kengät viedä suutarille vai toimiiko jokin kotikonsti? 

Linkit mainoslinkkejä!!

6 kommenttia:

  1. Hei, Anne! Olen lukenut blogiasi varmaankin n. 2 vuotta . Löysin alun perin tieni tänne Lindasay`s Diaries:in Lindan blogin kautta ja ihastuin välittömästi blogiisi <3. Osaat hienosti yhdistellä asukokonaisuuksia ja mielestäni olet kehittänyt tyyliäsi ihailtavaan suuntaan, jos näin voin asian ilmaista :) Olet minulle kyllä yksi lempi blogeista, jatka samaan malliin :)

    ps.ihania asukokonaisuuksia olet poiminut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että Adalminna et tiedäkkään miten iloiseksi teit minut kommentillasi, kiitos! :) Ihan mahtavaa, että olet aikoinaan tänne löytänyt ja pysynyt mukana <3 Olen kyllä muuttunut parin vuoden takaa ihmisenä, joten mahtia, jos "tyyli pysyy mukana" :)

      Ihanaa viikonloppua! :)

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Jos mokkasaappaasi on mustat, niitä pystyy hyvin freesaamaan mokalle tarkoitetulla mustalla hoitoaineella (myydään kenkäkaupoissa ja isommissa marketeissa). Myös ruskeaa ja muitakin sävyjä löytyy, mutta juuri sen oikean sävyn löytäminen on näissä vaikeampaa. Kun mokanhoitoaine on kunnolla kuivunut mokkapintaan, kannattaa kengät suihkutella vielä kosteudensuojasuihkeella! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos älyttömästi Jenna tästä oli minulle paljon apua!!:) Saappaat ovat nimenomaan mustat, joten täytyy mennä kaupoista etsimään tätä ainetta. Millähän tätä hoitoainetta tulisi kengille levittäää? Ja käykö ihan tavallinen suojasuihke, jolla suihkuttelen nahkaisiakin kenkiä ja laukkuja?

      Poista
    2. Monesti näissä mokanhoitoainepulloissa on sellainen levityssieni valmiiksi siinä pullonsuussa, jolla levitys käy helposti! :) Ja kyllä vaan, ihan tavallinen nahalle ja mokalle tarkoitettu kosteussuojasuihke kelpaa! :)

      Poista