maanantai 25. marraskuuta 2013

Joululahjatoiveita

Tänä vuonna ajattelin kerrankin olla ajoissa joululahjojen kanssa, ja lahjoja onkin ehditty jo hankkia hyvissä ajoin, kaiken lisäksi olen jopa saanut ne jo paketoitua. Vielä muutamia lahjoja on hankkimatta, mutta ajatus on jo valmiina :)

Itselläni on tietenkin joulun varalle myös muutamia toiveita, mutta eniten odotan vapaata töistä, paras lahja on tosiaan vapaa-aika, eikä sitä pysty mittaamaan missään rahassa tai materiassa, varsinkin nykyään päivätyötä tehdessä arvostan vapaa-aikaa todella paljon! Ensi vuonna on tosiaan myös luvassa jopa kaksi lomamatkaa ja siinä on lahjaa kylliksi, enempää ei yksi ihminen edes voisi toivoa! Tässä kuitenkin muutamia materiaalisia toiveita, joista haaveilen;


1 & 2. Uusi peittoja tyynyt
Usein toivon lahjaksi jotain sellaisia käytännöllisiä tuotteita, joita tarvitsen, mutten millään viitsisi itse hankkia. Tyynyt ja peitto kaipailisivat jo päivitystä uusiin muhkeampiin versioihin ja nämä ovatkin ihan ensimmäisenä omalla toivomuslistallani.

3. Pyjama
Pyjama kuuluu vähän samaan kategoriaan edellä mainittujen kanssa, tarvitsisin uuden, mutten millään viitsisi itse ostaa. Hennesin nettisivuilla bongasin uutuuksista suloistakin suloisemman Minni Hiiri-pyjaman, ja suurena Minni fanina ihastuin tähän tietysti saman tien!

4. Ray-Ban Aviatorit
Aurinkolasien suurkuluttajana kultaiset peililinssiset Aviatorit olisivat aivan ihanat! Kyseisistä laseista olen ehtinyt haaveilla jo pitkän aikaa, ja ovat täällä blogissakin näkyneet aiemmin. Luulen, että jos jotain itse itselleni jouluksi hankkisin, ne saattaisivat olla nämä lasit..

5. Burberry kaulaliina
Haavelistalla keikkuu myös Burberryn pehmeä cashmere-huivi vaaleassa Ivory -sävyssä. Tähän olen iskenyt silmäni vasta hiljattain, ja luulenpa, että tästä saankin tämän talven osalta vain haaveilla.

6. Daniel Wellington kello
Wellingtonin klassinen raitahihnainen kello on Ray-Banien kanssa keikkunut havelistallani jo kauan, uskon, että tämä tulee varmasti jossain vaiheessa rannetta koristamaan, jos ei joulupaketista tänä vuonna paljastu, niin ehkä jostain muusta?

+7. Lahjakortti kosmetologille 
Plussana vielä toivoisin lahjakorttia kosmetologille, sillä ihoni kaipaisi kunnon syväpuhdistusta.

Osa linkeistä mainoslinkkejä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti