Heippa, ja mukavaa alkanutta viikkoa kaikille! Itse olen vielä tänään toipunut viikonlopusta, sillä olin lauantaina juhlimassa ystäväni tupareita ja kyllä se valvominen vain aina verottaa. Uskomatonta muuten, että taas on jo marraskuu, mihin se tämäkin vuosi on mennyt? Taidamme elää nyt vuoden pimeintä aikaa, joten asukuvien ottaminen viikolla on itselleni lähes mahdottomuus, sillä olen tietenkin valoisan ajan töissä. Viikonloppuisin täytyy siis ottaa vahinko takaisin ja sainkin teille pitkästä aikaa asua näytille.
Mitäs sanotte löydöistäni?
takki Mango - laukku Mulberry - nilkkurit *Tamaris - farkut ja kauluri Lindex - käsineet H&M
Pitkän metsästyksen jälkeen löysin viimein täydelliset pienellä korolla varustetut nilkkurit *Tamariksen valikoimasta Zalandolta. Nilkkureita ehdin kärkkyä jonkin aikaa, ennen kuin oma kokoni tuli taas valikoimiin, täytyy sanoa, että onneksi maltoin odottaa! Mielestäni Tamariksen kengissä hinta-laatu-suhde kohtaa ja ainakin omaan jalkaani kengät istuvat todella hyvin. Juuri tällaisia nilkkureita tarvitsin, sopivat niin arkeen kuin juhlaan, ja mikä parasta, näillä on hyvä kävellä ja pohjien ansiosta pysyy pystyssä myös liukkaammilla keleillä.
Lindexin karvakaulurin ostin jo keväällä huimilla aleprosenteilla varustettuna, olin oikeastaan unohtanut koko kaulurin, kun sen kellarista muiden talvikamppeiden mukana hain, tässä roikkuivat vielä hintalaputkin paikallaan. Tulen aina todella onnelliseksi, kun onnistun löytämään jotain mahtavilla aleprosenteilla, hyvä esimerkki juuri tämä kauluri ja Mangon valkoinen takki! Mielestäni uusi takki ja karvakauluri menevät todella hyvin yhteen, varsinkin, kun takissa ei kaulusta ole niin kauluri istuu älyttömän hyvin sen kanssa.
Mitäs sanotte löydöistäni?
Upean näköiset ovat nuo kengät, tykkään paljon! :)
VastaaPoistaKiva jos miellyttää sinunkin silmää :)
PoistaApua mikä tyylilyyli!! Kaikki jutut asussa ihan täydellisiä, punaisia huulia myöten! :)
VastaaPoistaApua, kiitos kivasta kommentista! <3 Pakko laittaa huulipunan muodossa edes jotain väriä kasvoille, kun on muuten ihan valkoinen :D
PoistaKivat kengät :) onko niissä minkä kokonen korko? mie ostin viime syksynä Clarksin korkkarit, jotka on kyllä ihan täydelliset jalassa ja muutenkin. Käytän niitä kyllä baarissa ja ulos lähtiessä, vois käyttää kyllä arkenakin, mut tulee jotenki vähä ehkä liian hieno olo.. tarttisin jotkuu arkinilkkurit :)
VastaaPoistaKiitos! Tuolla Zalandon sivuilla luki, että korkoa on 7,5cm! Mä kyllä mielelläni käyttäisin korkoja myös arkena, mutta harmi vaan eivät työpaikalleni sovellu :( Viikonloppuna ja vapaa-ajalla täytyy siis ottaa ilo irti :) Ja pyh mitään liian hieno, sun pitää muuttaa ajatusmallia ;)
PoistaJuu no mie kyl voisin töissä käyttää tai täällä voi käyttää vaikka mitä, koska nytkii mulla on Uggit ku on kylmä :D juu ja ehkä pitää muuttaa ajatusmallia, koska yks päivä mulla oli tosiaan ne korkkarit ja kävin töitten jälkee Prismassa ni vissii kaikkien päät kääntyy ku kuulee kopinaa :D tai sit vaa kuvittelin..
PoistaHehhe UGGit jo?! :D No joo mä nyt oon ollut viimeiset viiko kumpparit jalassa kokoajan :D
PoistaNo mitäs sitten, jos kääntyy? :) Musta on ainakin hyvä jos erottuu ;) Ja täällä nyt ei tarvi mennä kun tonne Pasaatiin ni saa jo mulkoilua osakseen :D
Joo ne on tainu olla jo syyskuusta lähtien sisällä jalassa, uloslähtiessä kyl oon vaihtan conssit. sitä ne työkaverit onkii nauran et mulla on sisällä lämpimämmät kengät ku ulkona :D joo no eihää se mitää jos erottuu ja ehkä se mulkoilu ei aina oo pahaksee ;)
PoistaKaunis kokonaisuus. Minulta löytyy lähes tuollaiset nilkkuit kotoa :) Ne on ihanat!
VastaaPoistaHuulipuna kruunaa kaiken.
Ja hei, sain sen mulberry huivin... olen nyt vähän pyörällä päästä pidänkö vai palautanko. Värit todella olivat haaleammat, sinistä ei huomaa kuin hapsuissa. Soitin vielä myymälään ja sitä kirkkaammalla värillä ei ole tällä hetkellä myynnissä ja ei ole tietoa tuleekokaan. Voi olla että palautukseen menee, koska tuohon hintaluokkaan huivin pitäisi olla täydellinen :(
Kiitoksia! :) Tällaiset nilkkurit ovat kyllä kätevät! Huulipuna kyllä piristää kummasti, varsinkin kun en muuten juuri meikkaa.
PoistaHöh, tosi harmi, jos et ole huiviin tyytyväinen :( Itse olen kyllä oppinut, että jos yhtään epäröi, kannattaa palauttaa... Voisithan koittaa vaikka huuto.netistä etsiä vanhanmallista huivia käytettynä? Tai sitten harkita Jaquard Logo-huivia? Itselläni on Jaquard-huivi paljon käytetympi, kuin perus Check Scarf! ;)
Tamariksen kengät ovat kyllä tosi hyviä jalassa! Itselläkin on yhdet kiilakorkonilkkurit kyseiseltä merkiltä ja ovat kyllä todella hyvät kävellä vaikka korkoakin löytyy. Juuri tilasin myös saappaat Tamarikselta ja kyttäilin myös sopivan koon saapumista Zalandolle. Onneksi viimein tärppäsi minullakin! :D
VastaaPoista-L
Totta, ja kyseisen merkin kengät kun eivät tosiaan ole sieltä kalleimmasta päästä, mulla on nämä nilkkurit ja nudet avokkaat, molemmat aitoa nahkaa, loistolöytöjä! :) Joskus olen myös omistanut Tamariksen ballerinat ihan älytömän mukavat! KIva, että sinäkin sait haluamasi kengät tilattua, olen huomannut, että usein kun malttaa odottaa Zalandolle tulee kyllä lisää kokoja :)
PoistaVoi kuinka ihastuttavat nilkkurit! :) Ja, hih, itsetäni löytyy tuo sama takki punaisena. Olin ihan innoissani kuinka halpa takki oli Mangon outletissa! Olisikohan muilla liikkeillä, esim Zaralla vastaavia outletteja... hmm. Kaikenkaikkiaan, todella kaunis asu ja tuo uusi Lilysi luo siihen söpön loppusilauksen :)
VastaaPoistaMaria / Petite Living
Kiitos Maria, olen jopa 160-centtinen nuo jalassa, heh :D Vau, takki punaisena on varmasti upea! :) Mulla on tosiaan sama takki mustana viime vuodelta ja käytin sitä PALJON! Tosi hyvä materiaalikin tossa, yli puolet villaa :) Joo Zaran outlettia kaipaillaan täälläkin, tai olisi edes nettikauppa! Ja Lilyyn olen ollut tosi tyytyväinen, tuo mattanahka käy tosi hyvin kaikkeen :)
PoistaUpeat nilkkurit! Mulla on tosi saman näköset nilkkurit Wonderssilta! :)
VastaaPoistaKiitos Roosa! :) Minä kanssa katselin Wondersilta kenkiä, ihani malleja on heillä valikoimissaan, Tamarikset veivät ihan puhtaasti hintansa takia voiton tällä kertaa :)
PoistaOletko ollut tyytyväinen Lilyysi? :)
VastaaPoistaOlen ollut älyttömän tyytyväinen!! :) Lily on joutunut muutamat sateetkin jo kokemaan, mutta pisaratkaan eivät tuossa materiaalissa näy! Musta pikkulaukku on ihan älyttömän kätevä, onneksi hankin Lilyn!
Poista