keskiviikko 7. elokuuta 2013

Turistina asuinkaupungissa

Hävettää toisinaan myöntää, että vaikka olen asunut täällä nykyisessä asuinkaupungissani 10 vuotta, niin en ole pahemmin "nähtävyyksiä" kierrellyt. Muutin tänne tosiaan yksin 16-vuotiaana opiskelujen perässä, ja jotenkin hassusti tässä on nyt käynyt niin, että olen täällä edelleen, hih. En ole oikein koskaan arvostanut tätä kaupunkia ja ehkä siitäkin syystä en ole edes nähnyt tarpeelliseksi katsella sen enempää. Tietysti täällä on nättejä puistoja ja lenkkimaisemani ovat aivan ihanat varsinkin  kesällä, mutta sen enempää en ole kaupunkiin huomiota kiinnittänyt.

Olin jo loman aloittaessani päättänyt, etten välttämättä lähde täältä minnekkään, vaan vietän ihan rauhallista lomaa ihan kotosalla. Lomani päätarkoitus oli ettei tarvitse jatkuvasti kytätä kelloa ja mennä aikataulujen mukaan, vaan tehdä juuri mitä huvittaa :) Viime viikolla tulikin katseluta kaupunkia oikein urakalla, käveltyä meren rannalla veneitä ihaillen, istuttua kahvilla upeissa maisemissa, ja mikä parasta, vuosien suunnittelun jälkeen viimein mentyä myös näkötorniin! Harmi, että sattui hieman pilvinen päivä, pääasia kuitenkin ettemme saaneet vettä niskaan ;)

 


 




 

Ihan hyvät näkymät tornilta oli kaupungin ylle, ja onpahan nyt vihdoin sielläkin käyty! Seuraavana päivänä olikin aika suunnata turistiksi Helsinkiin ;)

10 kommenttia:

  1. Hei olen asunut täällä koko ikäni lukuunottamatta muutamaa opiskeluvuotta, niin hävettää myöntää että en ole minäkään tuolla käynyt! enkä myöskään Maretariumissa, Vellamossa ym. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pistit paremmaksi ;D Mä olen käynyt just joskus 10 vuotta sitten Maretariumissa, mutta ainakin silloin se oli ihan säälittävä :D Vellamoon pitäisi kyllä ehdottomasti mennä, eikös se ole keskiviikkoisin kotkalaisille ilmainen? Tai ainakin joskus oli? Mene ihmeessä tuonne näkötorniin, kyllä se mun mielestä oli sen 5 euron arvoinen! Siellä oli myös Italialainen ravintola, mutta kuulemma mun asussa ei olisi päässyt sisään ;D

      Poista
    2. Juu niin olen minäkin kuullut et ois keskiviikkoisin ilmanen, ainakin ilta-aikaan(?!) Juu siinä on semmonen ravintola kun La Majacca ja varaamalla saa ainakin pöydän sieltä. Ite ei oo tullu käytyy, mutta kaveri on ja on kehunu sen maasta taivaaseen, on kyllä tosin aika hintava paikka.

      Poista
    3. Tiedätkö, mun kaverilla oli taas täysin erilaiset mielipiteet kyseisetä ravintolasta :D Kai se pitäisi itse käydä kokeilemassa :) En vaan ihan tykännyt kun nainen katsoi mua ja sanoi ettei ranta-asussa ravintolaan. Ranta-asussa?!

      Poista
  2. Pitäisi kyllä itsekin tajuta olla turistina omassa kotikaupungissa. Varmasti löytyisi jotain uutta :)

    VastaaPoista
  3. Kaunis Anne, miten ihmeessä saat pidettyä raitasi noin täydellisen tuhkaisen vaaleina? Käytätkö tiettyjä aineita vai säilyykö vaaleus noin itsestään. Täällä kuolaillaan hiustesi perään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos vaan :) Heh, olen varmasti maailman laiskin tekemään mitään tukkani eteen :D Kampaajani ei edes suostuisi laittamaan mulle pidennyksiä, koska tietää etten ikimaailmassa jaksaisi hoitaa niitä :D Joten raidat säilyvät ihan itsestään ja käyn melko usein kampaajalla, 4-7 viikon välein!

      Poista
  4. Itsekin olen Kotkassa aikasemmin muutaman vuoden asunut, mutta ei silloin kyllä tullut mitään nätävyyksiä kierreltyä. Jos ei Pasaatia lasketa sellaiseksi? ;) Nyt kun on muutettu takaisin Stadiin (ja tietysti myös lapsen syntymän myötä) ollaan Kotkan päiväreissuilla muutaman kerran käyty Maretariumissa ja joka kerta se on ollut yhtä suuri pettymys :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sinäkin olet asunut täällä :) Heh, no Pasaatia ei kyllä nähtävyydeksi voi laskea, muutaminen kauppoineen :D

      Poista