sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Viikon löytö

Viikko kului jälleen aivan hurjaa vauhtia, uskomatonta, että taas on sunnuntai-ilta! Vielä uskomattomampaa, että on jo maaliskuu, minne se alkuvuosi katosi? Nyt voi tosiaan alkaa odottaa ballerinojen käyttöönottoa ihan tosissaan :) Tästä viikosta erikoisen teki se, että sain ajokortin! Tiistaina minulla oli inssi ja ihme ja kumma läpi meni, vaikka hieman rimaa hipoen. Vieressäni istunut mies tosin sanoi, ettei ehkä ole järkevää lähteä heti Helsingin keskustaan ajalemaan ;) Jännä, että melkein jo ikävöin autokouluun, niin paljon aikaa siellä tuli vietettyä, hih. Nyt haluan äkkiä kuivat kadut, ei vain ballerinojen takia vaan myös autoilun.
 

Kävin tänään kaupungilla nopeasti piipahtamassa ja löysin sattumalta KappAhllista (jossa tulee muutenkin käytyä todella harvoin) karvahuivin naurettavalla 4euron alehinnalla! Pakkohan se oli mukaan napata, vaikka ihan puhtaana heräteostoksena, en ole itselleni tuollaista edes ajatellut.
 
laukku Mulberry Mini Alexa
 
takki Mango - farkut Lindex- saappaat Caprice - aurinkolasit Ray-Ban
 
rannekoru H&M - käsineet Mango
 
 
Pidän todella harvoin hiuksia auki ja näitä kuvia katsellessa muistin taas miksi ;) Vaikka tukan saisi nätisti ja kuohkeasti, niin kauaa ei tarvitse ulkona tuulessa olla niin tukka on taas päätä myöten, huoh! Minulla on muuten kampaaja lauantaina ja mietinkin laittaisiko tummempaa väriä vai vaaleampaa vai pysyisikö tuossa samassa, mitä mieltä olette? :) Olen muutenkin varmaan maailman laiskin nainen nykyisin tekemään mitään ulkonäköni eteen, aamuisin nukun mielummin kuin meikkaan. Tämän takia päätinkin, että heti kun saan autokoulun pois päiväjärjestyksestä menen laittamaan ripsenpidennykset! No enää ei tarvisi kun saada itseään niskasta kiinni ja aika varattua, hih.
 
Hyvää alkavaa viikkoa!

30 kommenttia:

  1. Voi Anne onnea inssin läpäisemisestä!! :) Jo oletkin sen autokoulun kanssa sen verran pitkään pakertanut, että lämmittää varmasti kun vihdoin on kortti taskussa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lindsay! :) On kyllä tosiaan helpottunut olo, sen verran hikeä ja kyyliä tuo autokoulu tuotti :D

      Poista
  2. Onnittelut inssin läpimenosta. Ja kaulus on aikamoisen mukava löytö;)
    Aurinkoista ensi viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) No eikö ollutkin, välillä saa ssortua heräteostoksiin ;D

      Poista
  3. Oi, onnea hirmuisesti ajokortista! Hienoa! :) Ripsipidennykset on ainakin omia arkiaamuja helpottanut kertaheitolla, en voisi tyytyväisempi olla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenna! :) Sulta mun pitikin kysyä, mitä olet ripsistä tykännyt :) Ajattelin odottaa, että nuo kovat pakkaset väistyvät, koska silmäni vuotavat koko ajan kylmässä! Varmasti helottavat aamuja, kun ei tarvitse kuin meikkipohja laittaa :)

      Poista
  4. Onnea ajokortista! :) Muistan itsekin,kun inssi meni juuri ja juuri läpi :D Keskiviikkona ajoin pitkästä aikaa poikaystävän autolla ja soitti jo pari kertaa peräänkin,että onko auto varmasti ehjänä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Olin lähes varma etten läpäisi, aluksi kaikki meni hyvin, mutta sitten ajoin väärään paikkaan ja siitä se sekoilu alkoi :D Hehhe, voi noita miehiä kun auto on niin tärkeä ;D Itse en ole vielä Janin autolla ajanut ollenkaan, kun on kuulemma liian liukasta (ihan kun ei olisi ollut koko autokoulun ajan) mutta hänen isän autoa olen saanut käyttää :)

      Poista
  5. Onnea ajokortista! On kyl niin ihanaa ajaa sitten kun on jo vähän totutellut itsekseen ratissa olemiseen, niin rupeaa toivomaan, että välimatkat olis vaan pidemmät koko ajan :P Ja höpöhöpö nuo sun hiukset näyttää tosi kivoilta auki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kelli! :) Hihi, minä en varmaan uskalla hetkeen yksin ajaa, vaikka inssimieskin sanoi, että juurikin yksin pitäisi aluksi ajaa :) Parkkeeraus ei kyllä luonnistu alkuunkaan, mutta kai harjoitus tekee mestarin?! :D
      Kiitos kohteliaisuudesta, ehkä ne ei tuossa kuvassa sitten näytä ihan niin pahalta ;D

      Poista
  6. Onnea ajokortista, hieno saavutus :) Ja omaan silmääni nuo hiukset ovat kivat noinkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emmi! :) Hmm.. ehkä pidän tuon ruskean raidoitetun värin, ainakaan ei näy vaalea tyvi pahasti :)

      Poista
  7. Toi rannekoru on aivan ihana! Olen ihastellut sitä muillakin mutta itselleni en enää löytänyt. Ja vau mikä huivi! :) Onnittelut ajokortillisuudesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikös, itse bongasin tuon Lintulta ja oli pakko käydä hakemassa samanlainen :D Kiitos kovasti! <3

      Poista
  8. Kiva ja kaunis kokonaisuus! Ihastuttava tuo karvahuivi.

    Onnea ajokortin johdosta! :)

    VastaaPoista
  9. Paljon onnea ajokortista! :) Itselläni ei mennyt aikoinaan pienen töppäyksen vuoksi ekalla kerralla läpi, mutta voi sitä riemua kun kortti oli sitten taskussa! Nyt vaan rohkeasti ajelemaan :)

    Ja tosi kiva asu, en saa silmiäni irti tuosta Alexa-söpöliinistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä väitä ei meinannut mullakaan mennä ja otin sentään 13 lisäajokertaa eli n. 6h :D Onneksi inssimies taisi tykätä minusta, vaikka "pikkuisen" töppäilin :D Varmaan ihan eri asia vielä ajaa Helsingissä! Niin ei muuta kuin rohkeasti ajelemaan vaan!

      Kiitos! :)

      Poista
  10. Onnea ajokortitsta!
    Ja näytät tosi hyvälle :) !

    VastaaPoista
  11. Aivan älyttömän nätti asu! Onneksi eksyin blogiisi, taidan laittaa suosikkeihin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti kivasta kommentistasi :) Täytyy tulla mitä pikemmiten vastavierailulle ;)

      Poista
  12. Onnea kortista! kertoko se, että mitä sulla meni siinä väärin yms?? Kuinka kauan sun inssi kesti?? ja voitko kertoa, että millaisissa paikoissa sun piti ajaa yms ja miten se sua ohjeisti, et mihin mennään seuraavaks jne..? :D olisi mukava kuulla, kun itsekin olen ajtellu aloittavani tässä ihan lähiaikoina autokoulun :) Kiitän jo etukäteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä kertoi, mutt huomasin itsekkin misä meni pieleen :D ei onneksi sitten kuitenkan niin pahasti etten korttia olisi saanut :D minua ainakin neuvottiin, koska en osaa yhtään valita reittiä, tai sitten piti ajaa esim. Keskustaan opasteiden mukaan. Ajelin siellä täällä ja koko touhu taisi kestää n. 40min. Rohkeasti vaan autokouluun!:)

      Poista
  13. Hurjasti onnea uudelle autoilijalle! :-)
    Tsemppiä liikenteeseen.
    Lisäksi mukavannäköinen asukokonaisuus! :-)

    VastaaPoista
  14. Kiva asukokonaisuus :) Saako kysyä, että missä käyt kampaajalla?

    VastaaPoista