lauantai 30. joulukuuta 2023

ihanat-kamalat Uggit







villakangastakki - Marimekko 
kashmirhuivi - COS 
korvaläpät & rukkaset - Lindex 
palmikkoneule - Arket 
laukku - Poléne 
kengät - UGG 

Muistan elävästi ostaneeni ensimmäisen parin Uggeja, tai tarkemmin sanottuna parit, Miamista vuonna 2011. Oli 30 asteen helle ja minä sovittelin (talvi)kenkiä brändin omassa myymälässä Miamin South beachilla. Ostin tuolloin pidempi vartiset ruskeat ja mustat lyhyemmällä varrella. Muistaakseni popot olivat rapakon takaa jonkun verran edullisemmat kuin koti Suomessa. 

Kotiin lentäessä olin ongelmissa lentokentällä, sillä matkalaukkuni oli auttamatta liian painava. Se kun sisälsi nuo kahdet Uggit laatikoineen päivineen ja tietysti lukuisat muut Jenkeistä mukaan lähteneet ostokset. Muistan elävästi, kuinka mukava lentokentällä työskennellyt rouva tyhjensi matkalaukkua kanssani lentokentän käytävällä, siirtäen kaiken mahdollisen käsimatkatavaroihin, jotta ruumaan menevä matkalaukku pysyi sallitun painorajan puitteissa. Lopulta minä sekä matkalaukku selvisimme Suomeen. 

Toiset pidempivartiset ruskeat Uggit muistan pilanneeni loskakeleissä, sillä käytin niitä ihan jatkuvasti säällä kuin säällä. Lopulta vein huonokuntoiset kengät kirpparille myyntiin, josta löysivät vielä ihmeekseni uuden kodin. Toiset tuolloin hommatut mustat versiot omistan edelleen, tosin ne ovat olleet vuosia varastossa odottamassa käyttöön pääsyä. Seuraavana vuonna hankin vielä ruskean mini varrellisen mallin, korvaamaan sen pilaamani pitkävartisen parin. Noista lyhytvartisista Uggeista tulee ensimmäisenä mieleen autokoulu, sillä huristelin ne jalassa ajotunnit tuona talvena. 

Vaikka olen muuten melko ahkera laittamaan tavaraa kiertoon, niin kiitin itseäni, että olin jemmannut varastoon nuokin Uggit yhdentoista vuoden takaa, kengät olivat kaiken lisäksi alkuperäisessä boksissaan ja loistavassa kunnossa. Nythän nuo minit ovat taas kuuminta huutoa. Oikeastaan jo viime talvena näitä ihania-kamalia kenkiä alkoi taas vilkkua katukuvassa, mutta omat kenkäni saivat vielä tuon talven pysytellä varaston puolella. 

Tänä syksynä, talven tehdessä tuloaan, hullaannuin Uggeista uudelleen. Kaivoin vanhat ruskeat popot innolla varaston uumenista eteiseen, sekä sallin itselleni hankkia uuden parin niiden rinnalle. Uggien päivitetty malli platform pohjalla näyttää tosi ajankohtaiselle nyt, mutta toivon tälle uudelle parille yhtä pitkää ikää kuin edeltäjilleenkin, eli vähintään kymmenen vuoden yhteistä taivalta. Ensi viikolle onkin luvattu kunnon pakkaskelejä, joten on parasta kiskaista lämpimät kengät jalkaan. 

keskiviikko 27. joulukuuta 2023

Joulupyhien jälkeen







takki - Massimo Dutti 
neule & housut - Enkel Studio 
pipo - neulottu 
kashmirkäsineet - Portolano 
kengät - UGG 
laukku - Poléne 

Toivottavasti joulun pyhät ovat sujuneet mukavissa merkeissä siellä ruudun toisella puolen. Tiedän hyvin, miten pyhät voivat olla ahdistavakin kokemus. Minullekin joulu aiheuttaa erilaisia tunteita, jotka onneksi viimeiset vuodet ovat olleet positiivisia. Pyhinä oli ihan parasta rauhoittua kotona. Aaton kyläilyn jälkeen vietin pari päivää pyjamassa lähinnä aamusta iltaan jouluelokuvia katsellen, välissä vähän leivoin ja herkuttelin, kuten jouluna kuuluukin. En tehnyt edes mitään käsitöitä saati avannut läppäriäni blogin kirjoitteluun. 

Enpä muista, milloin olisin viimeksi ollut kotona putkeen pari päivää tekemättä mitään, ehkä vuosi sitten jouluna? Olisin hyvin voinut jatkaa kotoilua vielä loppuviikon, sillä olisi ihana tuntea sellaista mökkihöperöitymistä, niin että kaipaisi jo ulos neljän seinän sisältä. Tänään arki ja työt kuitenkin jo kutsuvat.

Minusta joulussa on itse asiassa parasta sen odotus, tunnelmointi joulumarkkinoilla, kaikenlainen askartelu ja lahjojen paketointi, jouluelokuvien katselu, glögin juonti... kunnes itse joulu on nopeasti ohi. Tapaninpäivänä katson viimeisen jouluelokuvan, kunnes pakkaan oman leffapinoni pois odottamaan ensi joulua. En ikinä ehdi katsoa niin montaa elokuvaa kuin haluaisin, mutta joulun jälkeen ne eivät tunnu enää ajankohtaisille. Vähäiset joulukoristeet myös lähtevät pois silmistä myös samantien, eikä glögiäkään halua enää keitellä. Joulupyhien jälkeen tulee aina sellainen haikeus, että tässäkö se taas oli. Onneksi joulu on taas ensi vuonna! 

Pian onkin aika suunnata katse kohti tammikuuta. Tuo inhokkikuukauteni, josta aion tehdä kivan. Ostin miehelle ja itselleni joululahjaksi pienen Tallinnan reissun tammikuulle, jota odotankin jo innolla. Emme ole useampaan vuoteen olleet kaupungissa yötä, joten kiva päästä viettämään Tallinnassa paremmin aikaa kuin lyhyen päiväreissun verran. Alkuvuodelta odotan myös päivien pidentymistä, ihanaa kun pian on ollaan taas siinä pisteessä, ettei kolmelta päivällä ole vielä pilkkopimeää. Haluan myös panostaa enemmän omaan hyvinvointiini ja toivon, että ensi vuonna saisin tietynlaisia muutoksia elämään tehtyä, joiden eteen haluankin käyttää enemmän aikaani. 

lauantai 23. joulukuuta 2023

Rauhoittuminen jouluun


Täällä ruudun takana ollaan vielä lähdössä tekemään työpäivä, kunnes pääsee muutamaksi päiväksi rauhoittumaan joulun viettoon. Tuntuu, että tarvitsisin vähintään viikon loman tähän väliin, mutta onni että edes joulupyhät saan viettää vapaita. Eniten odotankin pyhiltä nimenomaan vapaa-aikaa ja tekemättömyyttä ilman jatkuvia aikatauluja. Joululahjaksi en muuta oikeastaan toivonutkaan, kuin vapaapäiviä.

Töiden jälkeen minulla on vielä leipomista kotona, sillä teen joulupöytään niin leipää, juustosarvia kuin joulutorttujakin. Meillä on myös perinteenä miehen kanssa aloittaa joulun vietto näin aaton aattona oman joulumenumme merkeissä. Tämä on ihana perinne, jota olemme noudattaneet lähemmäs kaikki yhteiset vuodet. Emme kumpikaan oikein välitä laatikoista saati kinkusta, joten meillä ei niitä syödä, vaan olemme kehittäneet oman jouluruoka menumme.


Jouluaaton aloitan aina riisipuuron keitolla. Olen keittänyt tosin puuroa useat kerrat joulukuun aikana, mutta kyllähän puuro kanelilla ja sokerilla on ihan ehdoton aattona. Näin meillä oli myös lapsuudessani. Toinen aaton ikuinen perinne on Lumiukon katsominen telkkarista, onneksi se näytetään vuodesta toiseen. Päivällä suuntaamme joulun viettoon miehen vanhemmille, jossa meneekin yleensä iltaan asti. 

Muutoin odotan tosiaan pyhiltä ihan vain kotona oloa, lepäämistä ja suklaakonvehtien syöntiä, mikäli niitä kuusen alta paljastuu. Minulla on vino pino omia lempijouluelokuvia, jotka haluaisin katsoa pyhien aikana, joten aionkin pitää kunnon leffamaratonin. 


Ihanaa ja rentouttavaa Joulua!

torstai 21. joulukuuta 2023

Vaatekaapin luottovaatteita - villakangastakki






takki - &Other Stories 
pipo - neulottu 
villapaita - &Other Stories 
nahkahame - Minus 
nilkkurit - Pavement 
laukku - Poléne 

Tänään halusin taas nostaa esiin erään garderobini lempivaatteen - villakangastakin. Kyseinen, aikoinaan &Other Storiesilta ostettu takki, palvelee jo viidettä tai kuudetta talvea peräkkäin, eli on ollut aikoinaan äärettömän hyvä hankinta. Muistan miten puntaroin takin hankkimista tuolloin kauan, onneksi lopulta raaskin ostaa sen. Olen ennenkin sanonut, että juuri takkeihin panostan mielelläni, sillä niille tulee suomen sääoloissa paljon käyttöä. Varsinkin talviaikaan takki on se tärkein vaate ja usein ainoa, jonka kanssa kulkijat näkevät. 

Muutama viikko takaperin, kun suuntasimme Porvoon joulumarkkinoille, turvauduin taas tähän luottotakkiin. Oli aika rapsakka pakkanen tuona päivänä ja tiesin luvassa olevan paljon ulkona oloa. Minulta löytyy untuvatakki varaston uumenista, mutta harvoin on niin kylmä, että oikeasti tarvitsisin sitä. Tällöin pakkasta tulisi olla parikymmentä astetta. Tämä villakangastakki on 100% villaa ja vuorellinen, joten omassa pukeutumisessani tämä on untuvatakkia käytännöllisempi. Takin malli on myös armollinen, eikä siinä painon vaihtelut haittaa. Pidän eniten nimenomaan tällaisista väljän mallisista takeista isoin hihoin, väri on myös suosikkini sekä pinnan tekstuuri on kiinnostava. Pelkään lähinnä, että kulutan takin joskus puhki, sisävuoressa alkaakin kulumaa jo näkyä, toivon silti meille vielä monta yhteistä vuotta. 

maanantai 18. joulukuuta 2023

Tuomaan markkinoilla


Joulukuu menee aina ohi ihan liian nopeasti ja tuntuu, ettei ehdi lopulta koskaan tarpeeksi tunnelmoida joulun aikaa. Nyt alkoikin jo jouluviikko ja tulevana viikonloppuna on jo aatto! Ainakin allekirjoittaneella on myös joulun alla sen verran paljon kaikkea meneillään askartelusta leipomiseen ja töihin, että toivoisin joulukuun olevan vähintään tuplasti pidempi. 

Suunnitelmieni mukaan ehdimme kuitenkin kolmille eri joulumarkkinoille, joista viimeiset olivat Helsingin Tuomaan markkinat, kun suuntasimme sinne menneenä perjantaina. Tälle jouluviikolle en kaavaillut menoja, sillä tiedän energiani kuluvan töiden merkeissä ja muissa viime hetken jouluvalmisteluissa. 

Tuomaan markkinoilla käynti on kuulunut jouluperinteisiin jo useamman vuoden ajan, joten tämä on ihan pakollinen kiva meno joulun alla. Perjantai olikin oiva päivä vierailla siellä, sillä tiedän kokemuksella itse viikonloppuna olevan melkoinen tungos. Ihanaa että ihmiset suuntaavat tunnelmoimaan markkinoille, mutta itse en niin viihdy pahimmassa väenpaljoudessa. Markkinat ovat muuten käynnissä aina 22.12 asti, eli vielä ennättää tunnelmoimaan sinne.


Olin katsonut markkinoiden tarjontaa vähän etukäteen läpi ja minua kiinnosti lähinnä syötävä puoli tällä kertaa.  Listallani oli tietysti glögin juonti sekä kuuma suklaajuoma, spiraalisipsit olivat myös haaveissa. Tunnelmoimmekin markkinoilla muutaman tunnin nimenomaan edellä mainittuja herkkuja nauttien, glögiä joimme useamman kerran. Pieniä tuliaisia tarttui kojuista mukaan ja olisihan sieltä voinut ostaa vaikka mitä kauniita käsitöitä. Aamupäivästä markkinoilla oli vielä suhteellisen väljää, mutta päivän pimetessä alkoi väkeä valua enemmän paikalle. Markkinoilla oli niin ihana tunnelma!

Täytyy sanoa, että meille sattui täydelliset sää jokaisille markkinoille, joissa joulukuussa kävimme. Tämä oli kiva sattuma, sillä olin suunnitellut markkinapäivät kalenteriin viikkoja etukäteen. Säällä on aika iso osa joulutunnelmassa, joten parasta kun oli lunta ja pakkasta. Kolmet eri joulumarkkinat ennen joulua oli oikein sopiva määrä, sillä yhdet markkinat viikossa sopivat työpäivieni lomaan. Toisaalta haaveilen kovasti vähän pidemmällekin joulumarkkinoille suuntaamisesta, ehkä vielä joskus.