torstai 17. maaliskuuta 2022

Klassikot yhdessä







takki - &Other Stories 
poolo - Banana Republic 
housut - &Other Stories 
tennarit - Converse
laukku - Louis Vuitton
aurikolasit - Ray-Ban

Postailinkin taannoin koosteen asuista kamelitakin kanssa ja tässäpä taas yksi jo vähän keväisempi versio tennareineen. Se on jännä, miten huomaan ihailevani muilla värikkäitä asuja kuin kotejakin esimerkiksi Instagramissa, kun taas itse pukeudun ja sisustan neutraalisti ja oma lempivärini on beige kaikessa. Ainut poikkeus on kesäisin värikkäät mekot, mutta muun ajan kuljen mielelläni neutraalin värisissä simppeleissä vaatteissa. 

Vuodenaikojen välikaudet ovat aina vähän kinkkisiä pukeutumisen kannalta, jolloin yleensä turvaudun jo aiempina vuosina hyväksi todettuihin setteihin. Klassikot kuten kamelitakki, Converset ja ajaton Petit Noé -laukku toimivat vuodesta toiseen. Vuorettomat villakangastakit ovat omiaan näihin alkukevään päiviin, kun mittari on reippaasti plussalla muttei trenssissä vielä pärjää. Aamuisin on ollut pakkasta, kun iltapäivällä mittari viilettää kymmenessä plussa asteessa. Takin alle puen nyt ohuen merinovillaisen poolon, joita olen aikoinaan ostanut ulkomaan matkoilta eri väreissä. Paksut huivit tuntuvat jo liian tunkkaisilta tähän aikaan vuodesta, joten kevyt poolo on helppo kun kaula täytyy kuitenkin edelleen suojata. 

Alkanut kevät sai aikaan myös sen, että varasin parin vuoden tauon jälkeen kirpparipöydän ensi viikolle. Tapani on ollut kerran vuodessa viedä vaatteita myyntiin, sillä haluan pitää kaapit siisteinä - jos ostan jotain uutta, samalla jotain lähtee. Nyt kaappeja ja varastoa läpi käydessä huomasin myytävää olevan yllättävän paljon, välissä kun oli tosiaan kahden vuoden väli. Karsin tavaraa aina rankalla kädellä, nytkin myyntiin menee ihan lemppareitakin, jotka ovat nykyisin väärää kokoa, turha niiden on kaapissa odotella, että mahdollisesti joskus taas sopisivat. Kirpparipöydän pyörityksessä on melkoinen homma jo vaatteiden läpikäynnistä alkaen, päälle hinnoittelu, paikan päälle tavaran raahaaminen, lisäksi pöytää pitää siivota monta kertaa viikossa, mutta mielestäni se on sen arvoista. Kiva että tavarat löytävät uuden kodin ja oma vaatekaappi ei tursua tavaraa.

Myös kampaaja-aika olisi monen kuukauden välin jälkeen ensi viikolla. Tein päätöksen, että haluan kasvattaa taas oman värin kokonaan esiin, muutaman vuoden vaalealla raidoituksen sijaan. Onneksi en ole enää useampaan vuoteen värjäyttänyt koko päätä, vain niitä raitoja, joten uskon ettei kasvatusprosessi oli tällä kertaa niin hankala, sillä muistissa on hyvin edelleen millainen projekti kasvatus oli vuosia sitten. Polkkatukka myös kiinnostaisi taas, se kun on kivan skarppi ja helppo. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti