sunnuntai 16. elokuuta 2020

Loppukesän haikeus


Vietän kesälomaa. Siinä missä olen nauttinut ehkä kohta viimeisistä hellepäivistä, olen käynyt ekstempore mökillä keräämässä marjoja, leiponut useamman kerran, tehnyt mökin omenoista hilloa, käynyt kuvissa näkyvällä ihanalla kukkakedolla, tehnyt pienen kesäpäiväreissun anopin kanssa, syönyt lounaat ja illalliset ulkona parvekkeella rauhassa, ulkoillut  ihanissa kesämaisemissa, tehnyt myös rästiin jääneitä asioita ja sitä myötä stressilevelit ovat poissa ja vielä olisi lomaa jäljellä, ihania suunnitelmia ensi viikollekin tehtynä. On taka-alalla kuitenkin jatkuvasti sellainen pieni haikeus. Loppukesän haikeus. Huomaa miten puistot ovat hiljentyneet, jäätelökioskit sulkevat illalla aiemmin, pimeä tulee päivä päivältä nopeammin, ihmiset ovat palanneet kouluun ja töihin.




Maanantaina, ensimmäisenä virallisena lomapäivänä alkoi pieni ahdistuksen poikanen nostaa päätään, nyt ei saisi hukata hetkeäkään ennen kuin kesä on ohi. Sisäinen suorittajani nosti päätään ja koin jopa ahdistusta tyhjästä kalenterista. Eihän nämä viimeiset loma- ja kesäpäivät nyt valu hukkaan? Olen juuri se henkilö, jolla on to do -listoja joka asiaan ja hommat on tehtävä loppuun, vaikka mikä olisi. Vapaapäiviä saati lomaa ei saa todellakaan vain tuhlata kotona oloon. Kun aurinko paistaa on pakko olla ulkona. Vaikka toisinaan olisi ihan hyvä vain levätä, pitää se kalenteri tyhjänä ja olla tekemättä yhtään mitään, herätyskellon ei tarvitse soida joka aamu, eikä se haittaa jos keskellä päivää ottaa päiväunet. Lomalla. Lopulta ihan jokaiselle päivälle on tullut kesäistä spontaania tekemistä, vaikken etukäteen paljoa sunnitellutkaan, niin loman kuuluisikin mennä. 



Hieman on alkanut ahdistamaan jo syksyn tulo, vaikkei syksyssäkään sinänsä mitään vikaa ole. Vaikka pärjään nyt mainiosti ilman ulkomaanreissuja, luulen että pientä syysahdistusta tuottaa sekin, ettei perinteistä loppusyksyn matkaa olekaan luvassa. Alkusyksy on tietysti mennyt hyvin aiempina vuosina matkaa suunnitellessa ja lähtöä odotellessa, yhtäkkiä ei olekaa reissua odotettavissa ainakaan tänä vuonna. Mietinkin että ehkä olisi aika aloittaa joku uusi harrastus tai palata vanhan lempparini ompelukurssin pariin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti