maanantai 10. elokuuta 2020

Kesäiltana Helsingissä

Postaus sisältää mainoslinkin








mekko - &Other Stories (tämä)
laukku - Fendi
sandaalit - Vagabond
aurinkolasit - Ray-Ban

Heippa! Pikaiset terkut ensimmäiseltä viralliselta lomapäivältäni, ennen kuin lyön läppärin kiinni ja suuntaan ulos nauttimaan kesäpäivästä. Viikonloppua vietimme tosiaan Helsingissä, eikä olisi parempaa säätä enää voinut sattua, kun koko viikonloppu saatiin nauttia helteistä. Lähdimme ajelemaan Helsinkiin perjantaina aamulla ja eilen palasimme alkuillasta kotiin. Oikein onnistunut aloitus kesälomalle, kun jo maiseman vaihto tekee lomatunnelman, eikä tosiaan edes tarvitse lähteä pitkälle. Jo se ettei tarvitse muutamaan päivään tehdä itse ruokaa, pestä pyykkiä tai elää kellon mukaan, on ihanaa vaihtelua arkeen. Meillä oli tosin Helsingissä muutama suunniteltukin juttu, kun kävimme useammassakin autotapahtumassa, mutta aikaa jäi myös spontaaneille jutuille, kuten lauantai-illan kävelylle Töölöön. Kuvat on otettu ilta kahdeksan aikaan, uskomatonta että edelleen oli täysi helle, eikä olisi voinut kuvitellakaan laittavansa pitkähihaista päälle. Töölö on minusta yksi kaunein alue Helsingissä ja huvitti, miten monta citykania näimme illan aikana katuja pitkin kävellessä. Kuvissa näkyvän sinisen mekon nappasin muuten mukaan &Other Storiesin alerekistä ihan vain loman kunniaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti