keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Kuulumisia ja Alelöytöjä








mekko - &Other Stories
laukku - Prada
kengät - &Other Stories
korvakorut & kaulakoru - COS
aurinkolasit - Ray-Ban

Moikka! Täällä on taas menty pää kolmantena jalkana, eikä kalenterissa näy muutamaan viikkoon yhtään "tyhjää" päivää. Ensin vietimme edellistä viikonloppua Helsingissä perinteisesti hotellissa avomieheni ja hänen vanhempiensa kanssa. Lähdimme sinne jo aikaisin perjantaina ja tulimme kotiin lauantaina melko myöhään. Sunnuntaina olikin taas aika suunnata töihin, jossa olikin nyt alkuviikosta melkoisesti ekstrahommaa, minkä lisäksi sain pienen flunssanpoikasen. Tänään keskiviikkona on vapaapäivä ja lähden taas tuota pikaa Helsinkiin siskoni kanssa, nimittäin hänet pitää kerran kesässä sinne viedä. Elämme siskoni kanssa todella erilaisia elämiä ja onhan meillä ikäeroakin reilu kymmenen vuotta, mutta tuon kesäpäivän Helsingissä ilman hänen lapsiaan olemme ottaneet tavaksi. Loppuviikko menee töissä, mutta sunnuntai on vapaa ja silloin lähdemme luultavasti mökille yhdeksi yöksi. Olen sellainen, että jos kalenterissa on tyhjä päivä, lähes ahdistun ja tuntuu että päivä menee hukkaan, vaikka välillä huomaan, että olen ihan poikki ja pitäisi vaan hengähtää kotona. Mutten malta, koska eihän kesästä saa hukata hetkeäkään! Mökillä voisi toki vaikka vain loikoilla aurinkotuolissa ja levätä, muttei se ole sama asia kuin kotona olo, enkä totta puhuen osaa enää mökilläkään vain makoilla, mieluummin menen vaikka pyöräilemään. Seuraava viikko näyttää kalenterissa vieläkin täydemmältä, vaikka onkin kivoja juttuja tiedossa, salaa odotan päivää ettei olisi mitään sovittua menoa.

Pakko myöntää, että kevään ja kesän aikana on tullut shoppailtua ihan hurjan paljon. Uusia mekkoja on muuttanut vaatekaappiin enemmän kuin järjellä voi selittää, samoin kuin kevyitä takkeja olen hankkinut aika monta. Toisaalta olen yrittänyt vakuutella itselleni, että mekkoja voin omistaa useita, koska en kesällä muuhun pukeudu. Muutenkin kesäpukeutuminen on minulle kaikista mieluisinta, joten tottakai myös vuodenaikaan soveltuvia vaatteita on kaapissa eniten. Olen tehnyt myös hurjan hyviä alelöytöjä tänä kesänä. Näissä kuvissa näkyvästä asusta niin mekko, kengät kuin korvakorut ovat aleista peräisin. Vastaavia kenkiä etsin hurjan pitkään, kunnes vihdoin &Other Storiesin nettialeissa tärppäsi. Onneksi en tyytynyt ihan kivoihin kenkiin aiemmin, nimittäin nämä ovat täydelliset niin ulkonäöltään kuin mukavuudeltaan. Samoin kuin tuo mekko, joka tuli samassa paketissa. Ihan täydellinen arkeeni, helppo, mukava, juuri oikean mallinen ja pituinen. Mitäs sanotte löydöistäni?

4 kommenttia:

  1. Ihana kokonaisuus, ja sopii sinulle niin hyvin. Ja miten tuo punainen piristääkin tuota asua,vaikka musta ei minusta kyllä piristystä kaipaa,varsinkin kun siinä on tuota pientä kuviota.
    Sinulla on silmää kokonaisuuksiin ja tuo mekko on kyllä niin sinua.
    -kirsi -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Vaikka itse sanonkin, niin tämän malliset mekot ovat kropalleni parhaita (peittävät pahimmat paikat haha). En tiedä mikä siinä on, että olen tosi huono käyttämään mustaa, vaikka se on muiden päällä tyylikäs. Kuviollisena menee läpi, kuten juuri tämä mekko :)

      Ihanaa viikon jatkoa! <3

      Poista
  2. Todella hyviä löytöjä! Kokonaisuus toimii täydellisesti.
    Mä olen tänä vuonna yrittänyt välttää alet, koska aina tulee ostettua kaikkea turhaa mitä käyttää yhden kesän ja siinä se. Muutaman löydön olen kuitenkin tehnyt kotiin. Vihdoin raaskin ostaa pellavalakanat ja Marimekon Mynsteri tyynynpäällisen, se on ihana! Jonkun laadukkaan neuleen haluaisin kyllä löytää syksyä ajatellen ja farkut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Näille kaikille on tullut jo useamman kerran käyttöä, joten hyviä löytöjä tosiaan. Aleissa on kyllä se huono puoli, että saattaa hankkia hinnan sokaisemana kaikka turhaa, ihme kyllä itselläni on pysynyt järki edes jotenkuten päässä kaupoilla :D Mäkin muuten ostin Marimekolta uudet sohvatyynynpäälliset, sillä olen halunnut Unelma-kuosiset ja nyt ne oli lopulta pakko ostaa, kun poistuu mallistosta. Pellavalakanat on varmasti pitkän päälle kannattava löytö! :) Neuleita kantsii myös aleista etsiä. Farkuista mulla on huutava pula, mutten kesä kuumalla jaksa sovitella niitä, joten siirrän sen hirveyden syksyy... :D

      Mukavaa viikon jatkoa! :)

      Poista