maanantai 2. heinäkuuta 2018

Ihana-kamala Unikko







silkkipaita - Marimekko
nahkahame - Selected Femme
tennarit - Marimekko
laukku - Chloé
aurinkolasit - Ray-Ban
kello - Cluse (saatu)
kaulakoru - &Other Stories

Ihanaa alkanutta heinäkuuta! Joko olette kesälomilla? Omaan lomaani on vielä viikkoja, mutta onneksi kesästä voi nauttia muutenkin kuin lomalla. Kalenteri onkin alkanut täyttyä kovaa vauhtia heinäkuunkin osalta. Ensi viikonloppuna olemme menossa perinteisesti Helsinkiin avomieheni ja hänen vanhempiensa kanssa yhdeksi yöksi. Siskoni kanssa lähdemme myös Helsinkiin shoppailupäivää viettämään, siitä kun on alkanut tulla jo joka kesäinen tapa. Ystäväni kanssa saimme vihdoin aikataulut sovitettua yhteen ja Tallinnan päiväreissu kutsuu. Lisäksi heinäkuussa on tietysti Meripäivät ja työpaikan "kesäjuhlat". Toivoisin myös, että ehtisin tehdä kaikkia perinteisiä kesäjuttuja, kuten juoda aamukahvit torilla, käydä rannalla ja olla muutenkin paljon ulkona.

Tässä vaiheessa kesää kauppoihin alkaa pikku hiljaa rantautua Pre-Fall mallistot, mikä on toisaalta ihanaa, mutta toisaalta ei haluaisi syksyä vielä ajatellakaan. Marimekon Unikko-kuosi on varmasti jokaiselle suomalaiselle tuttu. Veikkaan, että sitä joko rakastaa tai inhoaa. Itse tykkään hurjasti varsinkin uusista väreistä Unikossa, kuosia löytyykin niin vaatekaapistani kuin kotoa sisustuksessa. Olinkin odottanut syksyn malliston silkkipuseroa saapuvaksi ja ostin sen heti itselleni. Aiemmista mallistoista omistan jo pari silkkipuseroa, joten tiedän mallin toimivaksi. Silkkipaita on nykyään yksi luottovaatteni - kevyt ja miellyttävä päällä, sopii arkeen ja juhlaan, yllättävän helppohoitoinen, lämmin viileällä muttei kuuma lämpimällä säällä, siisti mutta kuitenkin rentoon tyyliini istuva. Mitä mieltä olette Unikosta, ihana vai kamala?

16 kommenttia:

  1. Unikko-kuosi on ihan kiva, esimerkiksi tuo paita on todella kaunis :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, ja ihana kun olet kommentoinut! :) Ne kalssikkovärit (pun ja musta) vähän kyllästyttää, mutta näistä uusista tykkään! Mulla on viha-rakkaussuhde Unikkoon :D

      Poista
  2. Minä olen saanut unikosta hieman yliannostusta ulkommanvuosinani,sillä silloin sisustin kotimme Mrimekon tekstiileillä ulkosuomalaiseen tapaan.Ja unikko löutyi verhosita,lakanoista ja aivan joka paikasta. Ja voin sanoa,että Marimekon teksttilit ovat hyvin suosittuja,sillä sikäläinen Create &Barrell myi Marimekkoa ja sieltä oli tuotteet aina loppu. Itse tilasin Suomesta. Suomeen muuton jälkeen olen ollut jotenkin nounou kaikelle Marimekolle,silä muistuttaa liiaksi siitä vaiheesta,jolloin kotona kaikki piti edustaa Suomea ajan suomalaisuutta.
    En ole vieläkään valmis Unikko-kuosille,mutta ehkä vielä sekin aika koittaa...
    Ja onhan tuo paita sinun ylläsi todella tyylikäs.

    -kirsi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelinkin että aiheesta on ollut puhetta aiemminkin. Minäkin sisustin asuntoni melko Marimekkopainotteisesti kymmenen vuotta sitten, oli verhoa ja keittiötekstiiliä. Multa löytyi myös laukkuja, mutten vaatteista tuolloin vielä innostunut. Sitten kyllästyin niihin tuotteisiin vuosiksi, kunnes innostuin uudelleen muutama vuosi sitten, ehkä uudella pääsuunnittelijalla oli osuutta asiaan? Nyt taas Unikkokin näyttää hyvältä, ja onhan liikkeessä muutakin, käy pitkästä aikaa katsomassa ;) En olisi ajatellut, että tulen työskentelemään brändillä, mutta niin se elämä vie :)

      Mukavaa viikkoa! :)

      Poista
  3. Toi unikko on kyllä ihana vaikken muuten oikein ole kuosista välittänyt. Pakko käydä testaamassa lähimmässä myymälässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Minusta tässä on väritys kohdallaan ja silkki materiaalina ihan lemppari!

      Poista
  4. Onko kyseessä tämä paita:
    https://www.marimekko.com/fi_fi/gabro-pieni-unikko-paita-musta-beige-l-valkoinen-046307-981?

    VastaaPoista
  5. Mä sisustin ensimmäisen oman kotini unikolla, oli vuodevaatteet, pyyhkeet, mukit ja se iso shopperi. Siitä seurasi yliannostus ja en sietänyt unikkoa vuosiin. Tänä kesänä on tapahtunut jotain, ostin tennarit sekä Nerva-laukun ja ne on ihania! - Anna-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihan sama juttu, tosin mulla oli muutakin kuin Unikkoa, esim. Onnellinen -kuosiset verhot ja pöytäliina. Rippilahjaksi sain punaiset Unikko pussilakanat ja hitto kun tykkäsin niistä :D kunnes kyllästyin totaalisesti.. Nykyään taas Unikko näyttää hyvältä. Himoitsen tuon silkkipaidan lisäksi farkkurotsia! Mikä väri sulla on näistä Marka tennareista? :) Mulla oli Nervaa pienempi Nelly laukku, mutta siinä oli valmistusvirhe, joten piti luopua :/

      Poista
  6. Hahaha, ihana Unikko! Muistan about 10v, kun koko huoneeni oli punaista Unikkoa. Ostettiin kangasta metritolkulla ja sain siitä mekon, huoveja ja tyynynpäällisiä. Jossain vaiheessa ruli stoppi ja nyt vasta kymmenen vuoden päästä Unikko on alkanut taas miellyttämään. Tai ei ehkä pelkästään Unikko, vaan Marimekko yleensäkin.
    Mutta tuo silkkipaita näyttää kyllä superhyvältä, vähän tuli himo😏
    Mukavaa viikon jatkoa! :)
    JohannaN

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei niin ihana kun tulit jakamaan muistojasi! :)

      Minusta tässä paidassa on sävyt kohdallaan ja olin odotanut, että tulisi silkkipaitaa isolla Unikolla, joten vihdoin! Haha, mäkin muistan kun sain rippilahjaksi (15 vuotta sitten, apua :D) punaiset Unikko pussilakanat ja vitsi ne oli hienot (käytössä muuten edelleen kun yövyn isäni kotona). Oli myös Unikko patakinnasta ym. ekassa omistuasunnossani 19-vuotiaana, lisäksi teetin verhot ja pöytäliinan sinne Marimekon kankaasta. Olen aina tykännyt Marimekosta, mutta tottakai se vaikuttaa kun olen siellä töissä, tulee tietysti hankittua enemmän kaikkea kuin ehkä muuten. Nythän Unikko on taas hiljalleen hiipinyt niin kotiin kuin vaatekaappii - löytyy silkkipaitoja, tyynynpäällisiä ja astioita (mutta ei punaista, siihen olen superkyllästynyt).

      Kiito ja ihanaa viikon jatkoa sinnekin! :)

      Poista
  7. Nuorempana en pitänyt unikosta yhtään, en voinut suorastaan sietää sitä :D Nyt näin vanhemmiten olen taas aivan rakastunut kuosiin ja etenkin se pienempi unikko on niin magee! Ja olenkin tässä himoinnut juuri siitä pienestä unikosta punasävyistä silkkipaitaa ja marka-tennareita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe eikä :D mulla on viha-rakkaussuhde Unikkoon, välillä se oli ihana sit kamala ja nyt taas ihana. Iänmyötä kyllä maku muuttui! hitsi se pikkuunikko silkkipaita jäi nyt pois, kun uutta tulee tilalle. Aika nopeaa noi mallistot vaihtuu, mutta klassikot (pallot, raidat, kihlatasku ym.) pysyy tuotannossa tietty aina.

      Poista
  8. Voi Marimekko <3 Aina ollut lähellä sydäntä, kiitos äitini. Ensimmäistä kertaa kun "tajusin" yhtään sisustamisen päälle ala-asteikäisenä, oli huoneeni sisustus punavalkoinen, kaikkialla punavalkoista unikkoa. Ja onpa minulla ala-asteajoilta pari Marimekon pussilakanasettia vielä tallessa, jotka ovat vielä todella käyttökelpoisia. Sisustukseeni Marimekko on kuulunut aina, sillä minulla on aina ollut vähintään yksi Marimekon verho ikkunassa. Se on oma juttuni, vaikka joskus sain siitä jopa kommenttia blogiini että pitäisi vaihtaa keveisiin valoverhoihin... Miksi, jos en tykkää? Nyt ikkunassa on Ruutu Unikko joka on ihan lemppari tällä hetkellä ja makuuhuoneessa on Botna, joka myös on ikisuosikkini. Ennen lempparini oli Kaivo, mutta nykyään en tykkää enää siitä, mutta ehkä sekin palaa vielä joskus, kuten Unikko nyt. Kaikista kuoseista ei tosin tykkää minäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Linda kun kommentoit! <3 sinulla muistankin nähneeni Marimekko pitkin blogihistoriasi :) Oman äitini en muista Marimekosta välittäneen, mutta isän puolen tätini senkin edestä. Unikko huoneesi on varmasti ollut hieno. Mullakin on edelleen ne rippilahjaksi saamani lakanat, mutteivat oikein sovi sisustukseen niin käytän niitä isäni luona.
      Aika jännän kommentin sait, eikös jokainen sisusta tyylillään :D Ruutu Unikko on makee just siinä harmaan sävyssä mikä teilläkin on. Meiltä löytyy siitä sisustustyyny ja pari hopeamitallikassia.
      Kaivo, Kivet, Lokki ym. Muut mustavalkoiset klassikot on vähän liian mustavalkoisia makuuni, vaikka muiden sisustuksessa niistä tykkäänkin. Meillä on keittiössä harmaa Ananas verho ja syksyksi vaihdan makkariin Unelmat, se on yksi oma lemppari tämän hetken kuoseista.

      Mä en vielä ihan hirveän pitkä aika sitten halunnut blogissa näyttää mitään Marimekon vaatteita, kun oli jotenkin vaikeaa tehdä postauksia, kun en halunnut kertoa työpaikkaani. Nyt kun se ei ole mikään salaisuus näkyy Marimekkoa täällä jatkossa varmaan enemmänkin :)

      Ihanaa viikonloppua! <3

      Poista