tiistai 17. heinäkuuta 2018

4 Tapaa käyttää huivia





Ai että mitkä kesäkelit ovat hellineet viime päivät! Itsekin pääsin nauttimaan lämmöstä, kun vietimme pari päivää mökillä. En ole mikään kova mökkeilijä ja usein lähinnä tylsistyn siellä. Nyt kuitenkin tuntui, ettei aika edes riittänyt kaikkeen, esimerkiksi kukkakimppu luonnonkukista jäi poimimatta ja mustikoitakin ennätin kerätä vain pienen saaliin verran. Sen sijaan söimme kesäruokia - ensimmäisen päivänä loimulohta ja toisena grillattua kanaa sekä uusia perunoita tillillä höystettynä - saimme ne tuoreena erään kyläläisen omalta maalta, kun kävimme siellä katsomassa suloisia kissanpentuja. Pyöräilimme kunnon lenkin, nukuin hieman pidempään, saunoimme puusaunassa, grillasimme illalla makkaraa ja sain luettua lehteä täysin rauhassa auringossa. Täytyy palata pian töiden salliessa mökille, nimittäin kerrankin viihdyin siellä niin, että olisin voinut jäädä vielä toiseksi yöksi. Työpaikka kuitenkin kutsuu tänään iltavuoron merkeissä, joten illalla oli palattava kaupunkiin.

Nyt kuitenkin ajattelin jakaa vähän inspiraatiota huivin käyttöön. Keväällä törmäsin Pinterestissä useampaan otteeseen hauskoihin tapoihin käyttää pientä huivia. Olin jonkun aikaa etsinyt makuani miellyttävää mallia ja alejen aikaan tärppäsi, kuvissa näkyvä on &Other Storiesilta. Huivi on minusta hauska asuste kesäasujen kanssa. Toimii hyvin esimerkiksi päässä pantana, ponnarin tai nutturan kanssa, roikkumassa kassissa tai ihan vain kaulassa pidettävänä.

2 kommenttia:

  1. Minulla on yksi huivi odottamassa käyttöä, mutta en ole oikein tiennyt minne ja miten sen laittaisin. Joten kiitos tästä inspiraatiosta! Ainakin päähän pannaksi on kokeiltava.
    Mistä tuo korikassi on? Se on ihana!
    Mukavaa iltavuoroa, itsellä sama edessä.
    JohannaN

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiva jos sait inspiraatiota :) Löysin aleista parikin huivia, tämän sekä vaaleanpunaisen jossa on harmaita palloja. Pantana on kiva ja toimii hyvin myös niin, että olisi vielä tukka nutturalla.
      Kori on viime vuodelta Indiskasta, mutta näin täysin samoja myynnissä taas. Maksoikin alle 20€ :)

      Kiitos ja sitä samaa! :)

      Poista