torstai 13. huhtikuuta 2017

Welcome to the family, Papier!





En enää pitkään aikaillut tämän postauksen jälkeen Balenciagan Papier -laukun kanssa, vaan päätinkin melko pikaisesti hankkia sen. Toisaalta mistään nopeasta päätöksestä ei voi puhua, olenhan haaveillut mallista useita vuosia, se on täällä blogissa kollaaseissa vilkkunut ja olen monta kertaa hipelöinyt laukkua myös livenä, kuten vuosi sitten Milanossa ja tammikuussa Saksassa. Oikeastaan olin aluksi ajatellut laukkua harmaana ja ehkä kokoa pienempänä, mutta järjellä ajateltuna musta tämän kokoluokan laukku on minulle paljon käytännöllisempi, joten päädyin tähän B4 -malliin. Varsinkin kun Bayswater mustana lähti tosiaan hiljattain uuteen kotiin. Totta puhuen vaaleat laukut jäävät liian usein dustbageihinsa kaapin hyllylle tällä hetkellä ja mustia veskoja eniten käytän, joten tällainen rento malli oli kaivattu lisä. Haluamani malli ja koko Papierista oli melko kiven alla, myyty loppuun kaikilta nettisivuilta, jotka merkkiä myyvät. Joten kun laukku löytyi lähempää kuin osasin kuvitella - Helsingin Luxbagilta, en miettinyt enää hetkeäkään. Soitin liikkeeseen muutamaa päivää ennen sinne menoa tiedustellen laukun tilannetta, ja ilokseni se minulle varattiin, hyvää palvelua! En olisi missään nimessä halunnut tilata laukkua netistä, eikä ulkomaanreissuakaan ole näkyvissä ihan hetkeen varmaankaan. Useimmitenhan olen ostanut laukun matkamuistoksi. Oli kyllä kiva nyt asioida Luxbagilla, joka on muuten nykyisin hurjan suuri liike ja onhan se mahtavaa, että ihan koti Suomestakin alkaa paremmin saada merkkejä käsiinsä. Olen niin iloinen, että sain laukun jo itselleni!

Mallin parhaita puolia on ehdottomasti uskomaton keveys ja muunneltavuus. Lyhyitä hihnoja pystyy säätämään niin, että menee helposti olkalaukkunakin, lisäksi irrotettava pitkä hihan tekee mallista entistä monipuolisemman. Tätä laukkua löytyy myös ilman sivuvetoketjuja, mutta halusin ehdottomasti laukun vetsokejen kera, jotka voi pitää joko auki tai kiinni, jolloin malli muuttuu heti. Henkilökohtaisesti tykkään enemmän vetoketjut auki, mutta tulen varmasti käyttämään molemmin tavoin. Hopeat yksityiskohdat ovat kauniit ja sopivat hyvin mustaan nahkaan. Peilin kyllä irrotin heti turhaan roikkumasta. Tämä on niin ihana, eikä tule juuri vastaan kadullakaan. Näette uutukaisen varmasti piakkoin asukuvissa, jolloin siitä saa vielä paremman käsityksen. Sanoinko jo, että olen supertyytyväinen hankintaani?

11 kommenttia:

  1. Ooh, onnittelut! :) Oliko sulla mitään mustaa isompaa laukkua ennalta? En muista ainakaan! Mulla on nyt kanssa shopper etsinnässä. Päätin jo myydä Neverfullin sen tieltä kun olen siihen jo aivan kyllästynyt, mutta tajusin, ettei kannata. Tarvitsen sitä ihan varmaan jatkossa vielä mökkireissuilla veneen pohjalla ja muualla, mihin tarvitsee helppoa kassia, joka kestää mitä vaan. Jätän sen siis noihin tilanteisiin, ja ostan uuden tähän jokapäiväiseen kaupunkikäyttöön! Niin tylsää kuin se onkin, mustana varmaan minäkin. Onko tämä ihan shopperin kokoinen vai pienempi? Minä olen katsellut Chloén Miloa, ja sen luultavasti hankin jo mahdollisimman pian :) Luxbag on <3 !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! 😊 Ei ole mitään tosi isoa shopperia nyt, enkä nykyisin ole nähnyt sellaiselle tarvettakaan, kun melko vähän kannan tavaraa loppupeleissä mukana. Useimmiten pärjään pikkuisella Fayella, voitko kuvitella?! 😀On mulla Massimo Duttin nahkainen shopper "rönttö laukkuna", mutta käytän sitä ihan hurjan vähän, senkin oikeastaan voisin myydä :D Aikoinaan Neverfull oli kyllä hurjan näppärä ja on sitä edelleen, muttei itselleni enää jotenkin ole niin isolle laukulle käyttöä kun matkustaessa on weekender, enkä esim. Läppäriä tai kansoita kantele. Mutta se on kyllä käytännöllinen, eli pidä ihmeessä itselläsi kun sulla tarvettakin sille on! 😊 Tämä Papier on siis enemmänkin Belt Bagin kokoluokkaa. Mutta mietin kovasti myös ihan shopperia ensin, kuten Celinen Phantom Cabasta ja tutkin itse asiassa myös Chloen Miloa, joka on superihana! ❤️ Niiden kanssa minulla muodostui vain ongelmaksi itsessään kovin painavat laukut, vaikka molemmat ovat kauniita. Milo varsinkin painoi minusta paljon, kun sitä Saksassa taannoin mallailin (tosin täytteet sisällä..) mutta se näytti upealta mustana ja harmaana 😉 Ajattelin myös tämän Papierin olevan omassa käytössäni helpompi kun löytyy enemmän vaihtoehtoja hihnan kanssa ja kun tämä ei tosiaan paina mitään 😀

      Sulla onkin mennyt laukkukokoelma oikein kerralla uusiksi 😍

      Kiva kun kommentoit! ❤️ Ja anteeksi jos sekava vastaus, minä ja iPad 😂

      Poista
  2. Sait kyllä ihanan lisän sun laukkukokoelmaan. Tuo on kaunis mutta ei tylsä, siinä on sitä jotain!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tämä sopii hyvin kokoelmaan ja mahtui juuri sille varatulle paikalle kaapissa 😊 minustakin tässä on jotain, muttei liikaa kuitenkaan yksityiskohtia tai näkyvää merkkiä!

      Iloista pääsiäistä! ❤️

      Poista
  3. Ohhoh, iskeepä yllättävän lujaa tää laukku! Loisto hankinta ;)

    VastaaPoista
  4. Voi onnittelut laukkuhankinnasta! Hei satutko muistamaan tai tietämään saako Luxbagista Celine nano luggagea mustana? Tai Helsingistä muualta? Mistä sen voi tilata netin kautta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! 😊 hei Luxbagilla oli juuri musta Nano kultaisin yksityiskohdin, siis se sama kuin minulla! Se jäi erityisesti mieleen, koska myyjän kanssa puhuimme, että yleensä ne menevät heti ja on ihme että laukku vielä heillä oli. Joten sinuna ottaisin heti (pääsiäisen jälkeen kun auki) yhteyttä myymälään, numero löytyy googlesta 😉 kukaan muu Helsingissä ei myy merkkiä, eikä Celineä voi tilata netistä.

      Nano on ehdottomasti yksi lempilaukkuni, joten suosittelen 😉

      Poista
  5. Hieno on! Saako tiedustella hintaa? Itseä jäi kiinnostamaan tämä harmaana, kun bongasin sen aiemmin blogistasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! 😊 Kaikki hinnat löydät kätevästi Balenciagan omilta nettisivuilta 😉 Papieria on montaa kokoa, joten hinnat vaihtelevat. Harmaa on upea, varsinkin vähän pienemmässä koossa 😍

      Poista
  6. Aivan ihana laukku!

    VastaaPoista