tiistai 28. maaliskuuta 2017

Light handbags




Näin keväällä tekee mieli ottaa pitkästä aikaa vaaleammat laukut esiin dustbageistaan, kun koko talvi on lähinnä tullut kannettua vain mustia laukkuja mukana. Tosin huomasin, että olen nyt niin tottunut huolettomiin mustiin laukkuihin, etten meinaa keksiä millään asuja vaaleiden laukkujen kera. Niiden kanssa kun pitää olla melko varovainen, eikä esimerkiksi tummia farkkuja uskalla pukea samaan aikaan. Selasinkin omia vanhoja asukuviani ja aion haastaa itseni nyt nappaamaan näitä beigejä veskoja mukaan vähän tiheämmin. Minusta kun vaaleat laukut ovat kaikista kauneimpia, mutteivät tosiaan aina niitä kaikista käytännöllisempiä.

Aina kevään korvilla alkaa myös joka vuosi ihan hurja laukkukuume. Melko selvillä vesillä olenkin mitä seuraavaksi ajattelin hankkia ja toivoisin sen löytyvän vielä kevään aikana olaltani, mutta saa nähdä. Vaalea laukku se ei tänä keväänä tule olemaan, sillä ne ovat jo melko hyvin edustettuna kaapissani tämän kolmikon myötä - Célinen Mini Luggage on ensimmäinen merkin laukkuni ja ostin sen Cannesista 3-4 vuotta sitten. Pari vuotta takaperin hankin Balenciagan Mini Cityn myöskin Cannesista, joka ei kyllä ole ollut ihan niin paljon käytössä kuin ajattelin. Célinen Trion sen sijaan ostin käytettynä viime kesänä vähän kuin palkintona siitä, että tein 6-päiväistä työviikkoa suurimman osan ajasta. En tykkää ostaa laukkuja käytettyinä, mutta kun eteen tuli juuri haluamani laukku lähes uutena en montaa kertaa miettinyt. 

2 kommenttia:

  1. Sun laukut on niin ihania! Ootko muuten ottanut tuosta sun Balenciagasta ne "hapsut" noista vetoketjukohdista pois? Oon itsekkin katsellut tuota laukkua viime aikoina, mutta haluaisin sen mielummin ilman mitään liehuvia osasia niin siksi kyselen, että josko se on mahdollista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Hei tuossa Mini Cityssa, jossa on isot kultaiset niitit ei ole ollenkaan niitä härpäkkeitä ;) Classic Mini Cityssa on ne härpäkkeet vetoketjuissa, tässä mun mallissa siis ihan vaan tavalliset vetskarit :)
      Eli jos tykkäät kullanväristä niin hanki tuo Giant 12 Gold Mini City ;)

      Poista