perjantai 15. heinäkuuta 2016

My newest one





Laukkufriikki täällä terve! Kokoelmaani muutti hiljattain uusi ihanuus, nimittäin Célinen Trio bag. Taas kerran hankinta yllätti itsenikin, varsinkin kun Trio mallina ei ole koskaan kuulunut omalle pakko saada -listalleni, vaikka kaunis on minusta aina ollut, mutta ehkä vähän tylsä. Cannesissa Célinen putiikin ikkunassa nähtyäni laukun beigenä, se oli menoa. Päivittäin kävin ikkunan takaa laukkua ihailemassa, mutta ajattelin etten missään nimessä voi hankkia nyt uutta laukkua, joten sinne jäi Cannesiin. No eipä se mielestäni enää lähtenyt, ja kotiin tultuani kerroin Annalle haaveistani, jolloin hän vinkkasi nähneensä kyseisen laukun myynnissä vähän käytettynä. Muutaman päivän asiaa pohdittuani enemmän tunteella kuin järjellä, otin myyjään yhteyttä. Pian olimmekin sopineet tapaamisen Helsinkiin muutaman viikon päähän, kun aikataulu sopi molemmille. Laukku oli uudenveroinen ja sain sen ihan hitusen edullisemmin kuin uuden kaupasta. En ole koskaan ostanut laukkua käytettynä ja useimmiten haluan asioida merkin omassa putiikissa, sillä siinä on ihan oma tunnelmansa. En kuitenkaan viitsinyt nyt alkaa metsästää tätä sävyä kissojen ja koirien kanssa uutena, kun juuri oikea laukku tuli muutenkin vastaan. Halusin silti nähdä laukun ensin livenä ja hoitaa kaupat kasvotusten, onneksi tämä mukavalle myyjällekin sopi.

Nyt laukku on ollut käytössä parisen viikkoa ja rakastan sitä! Sinne mahtuu kaikki tärkeimmät; puhelin, lompakko, huulipuna, avaimet ja aurinkolasit. Hihnan pituutta pystyy säätämään, käytän joko crossbodynä tai olalla. Laukun saa myös clutchiksi, mutten usko että sitä tulen niin käyttämään. Trio on ihanan kevyt käytössä, lisäksi sävy on helppo yhdistellä muihin asusteisiin ja vaatteisiin. Hyvä hankinta! Hassua muuten, kun isken useimmiten silmäni juuri beigeihin laukkuihin.

Periaatteeni laukkujen suhteen on se, että niin kauan kuin käytän jokaista omistamaani ja ne mahtuvat siististi kaappiin dustbageissaan, ei niitä ole liikaa. Tila alkoi kuitenkin loppua, joten jonkun oli lähdettävä. Mulberryn Mini Alexan myyntiä olin pohtinut vuoden verran ja kun se ei päässyt ulkoilemaan enää hirveän usein, päätin haikein mielin, että sen oli aika lähteä. Alexa löysikin hiljattain uuden kodin, joten yksi laukku lähti toinen tuli tilalle. Olen ennenkin sanonut, että tämä harrastus on loputon, aina tulee uusi laukku minkä haluan, vaikka jokaisen hankinnan jälkeen vannotan sen olleen viimeinen. Sen kyllä tiedän, että shopper-mallisen laukun tulen vielä hankkimaan myytyäni Neverfullin jo aikoja sitten. Célinen Phantom Cabas small-koossa onkin ollut mielessä jo todella pitkään...

5 kommenttia:

  1. Ihana laukku uutuus,minulla on mustana tuo samainen ja se on ollut käytössä lähes jokapäivä ostamisen jälkeen. Olen tietenkin myös tuota beigeä ihaillut,sillä varsinkin kesäisin olisi käyttöä vaaleammalle laukulle.Pitää alkaa katselemaan jos käytettynä löytyisi;minua vain hieman arveluttaa aina se ostoprosessi,että sujuuko niinkuin ongelmitta,muutoin ei ole ennakkoluuloja käytetyn oston suhteen.
    Mutta siis,ihana laukku,teit kyllä hyvän ostoksen ja odotan asukuvia tämän kaunokaisen kanssa.
    Ihanaa viikonloppua
    -kirsi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, onko? :) Itse iskin silmäni vain tähän väriin, aiemmin en ole sillä silmällä tätä mallia koskaan katsellut. Itselläni ei ole kokemusta käytetyn laukun ostamisesta, kuin tästä, joten en sano siitä juuta enkä jaata. Tarkka pitää tietysti olla. Sain tämän tosiaan ihan hitusen halvemmalla kuin uuden ja oli käytetty ehkä kerran :) Sen verran hakalaa kuitenki juuri oikean sävyn käsiin saaminen, että päätin ottaa riskin ja ostaa nyt käytetyn, onneksi kaikki meni hyvin :) Ja oli siinä sekin, että pystyin perustella hankinnan käytettynä paremmin itselleni :D

      Kiitos paljon ja asukuvia on varmasti tulossa monet tämän kanssa (superisti inspiraatiota asuihin, mutta kuvaamiselle ei ole nyt juuri oikein aikaa ollenkaan ):

      Ihanaa sunnuntaita! :)

      Poista
  2. Trio on kyllä aivan super ihana laukku! Niin monikäyttöinen ja helppo :) Ja niin kuin sanoin, kevyt kantaa. Tuo värisävy on iiiihana, itsekin tätä kyseiseltä myyjältä aiemmin ihastelin mutta Luxbagissa totesin laukun aavistuksen vääräksi sävyksi itselle - vaikka upea onkin ! Onnea uudesta laukusta, oma laukkukuume on myös ihan hillitön ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! :) Mulla vaan tämä väri iski, muttei ehkä joo ole sinun juttu tämä väri :) Ja ehkä pärjäät yhdellä Triolla muutenkin ;D
      Kiitos paljon! :) Ja joo laukkukuume on paha! Mä kyllä siitä Phantom Cabaksesta olen niin kauan haaveillut (ja tänne blogiinkin kirjoitellut siitä monesti) että ehkäpä vaikka veronpalautuksilla sitten (jotka viime vuonna menivät hammaskirurgille jokaista senttiä ja ylikin myöten).. mutta katsotaan :)

      Poista
    2. Ehkä siinä myös oli tuo, että yksi trio ehkä riittänee ;) Tosin se on niin lemppari, että toisessakin värissä se kovasti himottaisi ! Tosin sitten mulla se Guccin punainen, vaalea tosin himottaisi mutta siihen mulla taitaa olla jo merkki ja malli valittuna - toteutusta vaille siis enää ;)

      Poista