lauantai 10. tammikuuta 2015

Shopping Outfit


takki *Mango - pipo Global - huivi Burberry - laukku Mulberry  
käsineet Mango - farkut *Topshop - nilkkurit Mango

Tällaisessa asussa kiertelin sunnuntaina Helsingin katuja, kyseinen yhdistelmä näkyikin jo pakkaaminen viikonloppureissuun -postauksessa. Talvella kun ulkona on kylmä ja sisällä taas tulee älyttömän kuuma, suosin pukeutumisessa villakangastakkia ja hieman ohuempaa huivia, ne lämmittävät ulkona, mutta sisällä kaupoissa ei tule tuskaisen kuuma. Tuulessa pipo on ehdoton ja samalla pelastaa huonolta hiuspäivältä. Kuten sanottu tykkään pipoista ihan älyttömästi, ja on pitänyt itseäni jo hillitä etten osta enää yhtään uutta, kaupat kun tuntuvat tänä vuonna olevan pullollaan mitä ihanempia yksilöitä.

Harmaa, klassinen, neutraali takki taipuu moneen yhdistelmään ja mielestäni sen kanssa sopivat monet eri värit; musta, beige, viininpunainen, valkoinen... vain mielikuvitus on rajana! Vaatteissa minulle onkin tärkeää yhdisteltävyys. Onneksi Mangon takin ostin, sillä pohdin melkoisen kauan sen hankkimista ja sovitin useampaan kertaan, uskon kuitenkin, että simppelistä takista tulee olemaan iloa pitkäksi aikaa. Vaaleanbeige pipo ja Burberryn Ivory -sävyinen huivi raikastavat minusta muuten melko synkkää asua kivasti varsinkin kevättä kohti mentäessä.

10 kommenttia:

  1. Kaunis asu! Mikä koko sulla on takista? :)

    Saara

    VastaaPoista
  2. Takki on ihana ja olin ikionnellinen, kun mangossa odotti omani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että sinäkin sait omasi, itse olen käyttänyt takkia jo vaikka kuinka paljon :)

      Poista
  3. Upea tausta kuvalla ja jälleen kerran sulla on kyllä tyylikäs asuyhdistelmä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helsingissä voi ottaa kuvia missä vaan kun noita upeita rakennuksia riittää! :) Harmittaa kun tässä kaupungissa ei ole moista arkkitehtuuria ja historiaa! Kiitos <3

      Poista
  4. Oi kaunis kokonaisuus ja upea tausta kuvassa!

    VastaaPoista