maanantai 29. joulukuuta 2014

51 asua vuodelta 2014

Vuoden lähennellessä loppuaan on aika ottaa katsaus kuluneen vuoden asuihin, ihan kaikkia asuja en lähtenyt listaamaan, mutta 51 asua kuitenkin pääsivät mukaan (kuvat voi klikata isommiksi). Asukuvia onkin näkynyt blogissa tänä vuonna jonkun verran, suuri kiitos menee siis kuvaajalle, jos J ei mukisematta tarttuisi kameraan, ei tätä blogiakaan olisi! <3 Julkaisen aina asukuvia, kun niitä on otettu, vaikken olisi täysin tyytyväinen asuuni, tukka olisi huonosti, ilmeet pielessä tai silmänaluset paistaisivat tummina. Teen tätä blogia kuitenkin niin rennolla asenteella, etten pyri täydellisyyteen missään suhteessa. Suurin osa kuvista tulee otettua lomilla ja kesällä, mutta ilokseni huomasin, että asuja löytyy kyllä jokaiselta vuodenajalta. Sen pidemmittä puheitta, tässä asukooste vuodelta 2014;

Ehdottomasti olen kesäihminen myös pukeutumisen suhteen, ja kesäasut miellyttävät omaa silmääni eniten. Tänä vuonna löysin mekot ihan uudella lailla ja niitä tulikin käytettyä paljon, niin kesällä kuin myöhemmin syksyllä sukkahousujen kanssa. Mekkojen lisäksi suosin pukeutumisessa paljon maksimittaa ja mustaa biker -nahkatakkia, josta tulikin ihan suosikkivaatteeni. Myös vanhoja tuttuja elementtejä käytin paljon; trenssiä, konjakinruskeaa, navysinistä villakangastakkia, raitaa ja valkoisia puseroita. Olen aina ajatellut olevani melko väritön pukeutuja, mutta asuja yhdessä katseltuani tulin siihen tulokseen, etten taida ollakaan, enemmän värejä päältäni löytyy kuin mustaa.  

Tyylini on pysynyt samanlaisena jo vuosia, mutta rohkenen nykyisin myös kokeilla uusia juttuja ja vaikka tykkäänkin toisinaan käyttää biker -takkia ja -bootseja ja toisinaan taas supertyttömäisiä mekkoja, mielestäni tyylini on kuitenkin yhtenäinen ja ennen kaikkea omani. Tyylini on todella rento, enkä tykkää liian asiallisesta linjasta tai tiukoista vaatteista. Vertailun vuoksi täällä näette vastaavan asukoosteen vuoden takaa. Omia suosikkiasujani ovat; 16, 18, 23, 35, 42 ja 47. 

Mikä asuista on teidän suosikkinne tai inhokkinne? ;)

36 kommenttia:

  1. En koskaan lakkaa ihastelemasta sun asuja, sulla on kyllä ihan mieletön tyylisilmä! En osaa millään valita suosikkiani, kaikki on kertakaikkisen ihania! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikun pakko oli tulla uudelleen katsomaan: 43 on mun suosikki, ja kaikki hatulliset! Oi!

      Poista
    2. Voi että oletpa ystävällinen, kiitos! <3 43 on jotenkin ihan sinun näköinen asu ;)

      Poista
    3. Voi KUNPA olisikin ja osaisinkin! Ottaisin tuon koko asun samantien päälleni jos voisin :)

      Poista
  2. Ihania asuja! Sulla on ihan mahtava vaatevalikoima :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Kieltämättä vaatteita löytyy jonkun verran, mutta monet samat vaatteet kyllä kollaaseissa vilkkuvat :)

      Poista
  3. Tykkään kyllä niin kovasti sun asuista ja tyylistä! Pitänee tallentaa tämä postaus ja tulla tarvittaessa hakemaan inspistä omiinkin asuihin! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kiitos aivan älyttömästi tällaisesta kohteliaisuudesta! <3

      Poista
  4. On melkein mahdotonta valita yhtä suosikkiasua, koska kaikki ovat todella kauniita. Tällä hetkellä asu numero 2 on ehkä itselleni ajankohtaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti, mahtavaa että käytit aikaasi kommentin jättämiseen <3

      Poista
  5. Kaikki asut on kyllä niin ihania, jokaisen voisin päälleni pukea! Aina asukriisin tai inspiksen puutteen yllättäessä käännynkin sun blogiin tai instaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuhannesti, paras kohteliaisuus on, että joku voi saada inspiraatiota minulta, olen otettu <3

      Poista
  6. Paljon kivoja asuja! Mutta jos pari suosikkia nostaisin esille niin nro 5 ja 8 ovat eniten omaan makuuni sopivia.
    Olet täällä blogissasi maininnut että teet jonkinlaisia toimistotöitä. Voisitko valottaa hieman enemmän minkä alan töissä olet?

    Ihanaa uutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Tuollaiset supertavalliset asut kuin juuri 5 & 8 kyllä toimivat aina, usein vain mietin viitsiikö niitä edes kuvata kun ovat niin tavallisia, mutta tosi kiva kuulla, että niistäkin tykätään :) Vitsit kun saisi jo trenssin käyttöön!!

      Työstäni en valitettavasti halua sen enempää kertoa, ja eipä siitä ole kyllä mitään kerrottavaakaan, perus päivätyö :D Tosiaan teen toimisto/myyntihommia se siitä :)

      Kiitos kun kommentoit ja mitä ihaninta uutta vuotta sinullekkin! <3

      Poista
  7. Tosi kivoja asuja kaikki, mutta mua jotenkin viehättää ne asut joissa on punaiset housut sekä asu 17 on mahtava kesäinen yhdistelmä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Reetta <3 Sulle sopiikin värit niin hyvin, että ihmekkös jos punainen miellyttää silmääsi :)

      Poista
  8. Ihania asuja! Tykkään erityisesti kaikista sun ihanista kesämekoista ja hameista. <3 Mun suosikit on 16,18 ja 26. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pia ja kiva kun jätit kommenttia! :) Mekkoja-tyttöjä siis sinäkin ;) Ihan varmasti pakkaan juuri nuo mekot keväällä reissuihin mukaan :)

      Poista
  9. Mä NIIN tykkään sun tyylistä! :) Ja vaikka talvikuvat ovat myös kivoja, löytyy ne ehdottomat suosikit kesäkuvista.. Tosi vaikea päättää, mutta omat suosikit ovat kuitenkin 11, 16, 18 & 27. Lisäksi tykkään kovasti myös kuvasta nro 35 :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kiitos vaan tuhannesti! <3 Joo samaa mieltä, kesävaatteet ja kuvat on paljon kivempia, vitsit kun saisi jo mekot käyttöön!!! :) Etkös sanonut joskus, että sulla on tuo sama Vertsun värikäs kukkamaxi? Käytitkö kesällä? :)

      Poista
    2. Jeps, oikein muistat! Tilasin sen netin kautta, ja mietin vielä sen palauttamista, mutta sitten tuli sopivasti sun postaus jossa se mekko oli päällä ja ihastuin siihen ihan täysin :D Taisin silloin jo kommentoida että miten vaatteet näyttää aina niin paljon paremmilta muiden päällä. ;) Käytin sitä kesällä jonkin verran, mutta ehkä eniten omassa mekossani häiritsee pituus.. otin pienimmän koon, mutta se on ehkä hieman liian lyhyt ja sen takia vähän kökkö. :( Täytyykin kaivaa se kaapista ennen Kap Verdeä jos saisin jotenkin sitä avattua ja ehkä saisin siihen vähän lisää pituutta..

      Poista
    3. Itse asiassa ajattelinkin, että mekko ei ole kauhean pitkä, kun se ei mullakaan laahannut pahasti maassa :D saumoja avaamalla saa onneksi muutaman centin, joten jospa se sitten toimisi sinulla paremmin :) ja Kap Verdelle mekko nimenomaan sopii ;)

      Poista
  10. Aivan ihania asuja Anne! Ja niin vaikea valita suosikkia, koska kaikki ovat kivoja... Talvella kuitenkin kesävaatteet näyttävät kivoilta (ja kesällä varmaan toisin päin), joten lemppareiksi nousevat ainakin 18, 30 ja 33. Voisinkin kokeilla tuota nutturakampausta vaihteluksi ;)

    Ja samaa mieltä asukuvista, ne saavat olla rentoja! Jos aina tavoittelee täydellisyyttä, niin siitä vaan muodostuu turhaa stressiä... Itse ainakin kunnioitan kuvaajaakin sen verran, että ne huonotkin asukuvat tulee julkaistua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Emmi ja kuin myös sinulle! :) Vitsit itse odotan jo kesävaatteiden käyttöä, ei voi minkään :D Ensi kesäksi on myös ihka oma tekemiä vaatteita odottelemassa, jaiks :D Täytyy nyt (yrittää) ottaa talvesta vielä ilo irti.. Nutturakampauks on kyllä kätevä, helppo ja nopea - jopa minä osaan :D

      Mä en ole kyllä sun blogissa nähnyt yhtään "huonoa" asukuvaa, jospa itse on liian kriittinen :) Ja samaa mieltä, sen verran hommaa tuossa kuvien ottamisessa kuitenkin kuvaajalla ettei niitä turhaan oteta.. En mä kaupungillakaan aina kävele se täydellinen ilme naamalla, joten miksi kuvissakaan :D

      Poista
  11. Paljon ihania asuja!! :)
    Mun ihan lemppari on kyllä toi 20 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Ei ihan uskoisi siitä asusta kun on takki päällä, että oli juhannus :D

      Poista
  12. Hei!
    Paljon kivoja asuja ja hyviä kuvia. 48 oli paras, sopivan rento ja tyylikkääs.
    Onnellista Vuotta 2015!
    t. Johanna, satunnainen lukija :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna, kiva kun vierailt blogissani ja jätit kommentinkin! :) Onnellista alkanutta vuotta sinullekin! <3

      Poista
  13. Ihana postaus Anne! Tosi kivaa katsoa kuinka samat elementit esiintyy monessa asussa, mutta aina erilailla yhdistettynä jne. Sulla on kyllä niin hyvä silmä!<3 Lemppareita oli tosi vaikea valita, mutta ehkäpä 8, 31, 36 ja 42 olivat eniten mieleen!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos lili!:) sulta sain ehdottomasti inspistä fedora-hatun ostoon! <3 Yritän siihen juuri pyrkiä etten ostaisi jatkuvasti uusia vaatteita vaan yhdistelisin erilailla olemassaolevia, kiva jos siinä olen mielestäsi onnistunut! Aina on toki parantamisen varaa, joten tänä vuonna yritän hillitä shoppailua enemmän :D Kiitos kun kommentoit ja hyvää viikonloppua! <3

      Poista
  14. Jokainen asu kaunis aivan kuten sinäkin!
    Eräs lempparini on nro 42 :)
    Kiitos ihanasta blogista ja hyvää uutta vuotta! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että kiitos älyttömästi itsellesi ihanasta kommentista ja mahtavaa alkanutta vuotta! <3

      Poista
  15. Aivan ihana toi sun tyyli!! Ja ymmärrän hyvin tän blogin fokuksen; tykkäänkin juuri aitoudesta. Oletko muuten tilannut tuon Benettonin duffelitakin vai ostanut ihan liikkeestä? Itse olen tiiraillut samantyyppisen perään :)
    Hyvää uutta vuotta sullekin!
    -Anni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Anni! Kiitos kovasti, kiva kuulla että tykkäät :) Ymmärrän että ammattibloggaajat panostavat blogiin erilailla, mutta itse haluan pitää blogin aitona, varsinkin kun ihan harrastus on, uskon että monet haluavat kuitenkin nähdä ihan aitoja ihmisiä silmäpusseineen päivineen? :D

      Takin olen tilannut Zalandolta reilu vuosi sitten, vastaavia taitaa olla joka vuosi Benettonilla mallistossa :)

      Poista