tiistai 11. marraskuuta 2014

Asuja vuoden takaa

Koska asujen kuvaaminen on melko hankalaa nyt pimeänä aikana, ajattelin julkaista muutaman asuni vuoden takaa. Näihin kaikkiin neljään asuun voisin pukeutua vielä tänäkin päivänä, eli makuni ei oli juurikaan vuodessa muuttunut. Varsinkin khakivihreät housut ovat olleet taas kovassa käytössä syksyn myötä. Viime vuonna näytin käyttäneen paljon Mulberryn Jacquard Logo -huivia sekä navysinistä peacoattia, kieltämättä molemmat ovat suosikkejani tänäkin vuonna. Toinen juttu mihin kiinnitin huomiota kuvia katsellessa oli, ettei viime vuonnakaan marras-joulukuussa ollut vielä lunta ollenkaan, jännä nähdä milloin tänä vuonna lunta maahan saadaan, vai tuleeko sitä ollenkaan. Voitteko kuvitella, että ylin oikeanpuoleinen kuva on otettu jouluna?

2 kommenttia: