torstai 25. syyskuuta 2014

Syksyä tukassa ja asussa





Tällä viikolla se on tosiaan todettu, syksy on täällä! Trenssi ja nilkkurit on siis otettu käyttöön. En edes muistanut, kuinka ihana tuo keväällä Geneven Zarasta ostettu trenssi olikaan, osa saattaa muistaakin, miten takkia tuolloin metsästettiin kissojen ja koirien kanssa, kunnes lopulta tärppäsi (postauksen voi lukea täällä). Trenssin käyttöaika on varsinkin näin syksyllä melko lyhyt, ei aikaakaan kun on otettava paksumpaa takkia käyttöön, joten täytyy tosiaan käyttää trenssiä nyt vielä kun voi. Pikkuhiljaa on myös aika sanoa ballerinoille näkemiin ja laittaa ne ensi kevättä odottelemaan, viikonloppuna laitoinkin jo osan syyskengistä eteiseen esille. Biancon konjakinruskeat *bikerbootsit ovat myöskin niin ihanat ettei edes harmita siirtyä nilkkureihin, vaikka tuntuu aluksi aina hieman oudolle vaihtaa keveät ballerinat raskaisiin nilkkureihin ja saappaisiin. Konjakinruskeat kengät vaativat tietysti kaverikseen samansävyisen laukun, joten todella pitkästä aikaa pääsi Mulberryn Somerset Shopper käyttöön. Nahkalaukut saavat itselläni huilata yleensä kesähelteet omissa dustbageissaan, kunnes syksyllä iloisin mielin otan ne taas käyttöön. Tällä kertaa tarvitsin mukaan isoa laukkua, sillä olin suuntaamassa taas keskiviikkoiseen tyyliin ompelemaan, joten laukkuun tuli mahtua kaikenlaista kankaasta käsityölehteen. Vaikka Somerset Shopper aivan ihana onkin, ei sille tunnu itselläni riittävän tarpeeksi käyttöä, joten sen myymistä harkitsen, eli jos tulee tarpeeksi hyvä ostotarjous vastaan, myyn! ;)


Kävin toissapäivänä myös päivittämässä tukkaa syksyyn kampaajalla viimein viiden kuukauden tauon jälkeen. Tukalleni ei tehty mitään sen suurempaa, kuin laitettiin tummia raitoja ja leikattiin huonot latvat pois. Tykkään nykyään aika luonnollisesta tukasta, joten oma väri on pohjana ja sitä vain silloin tällöin raidoitetaan. Ruskeat raidat ovat vielä hitusen tummia, mutta kokemuksella tiedän, että parin pesukerran jälkeen väri on täydellinen. Tukkani meni keväällä melko huonoon kuntoon, kun se värjättiin muutamaan kertaan viikon sisällä epäonnistuneen kampaajakäynnin seurauksena, mutta nyt kunto on huomattavasti parempi, joten siinä mielessä värjäystauko teki hyvää. Nyt on myös otettu hiusöljyt käyttöön, yleensä kun olen maailman laskin hoitamaan tukkaani, nyt aion parantaa tässäkin asiassa. Pituuttakin tukalla alkaa vihdoin vuosien kasvatuksen jälkeen olemaan tarpeeksi.


trenssi Zara - huivi Mulberry - pusero Mango - farkut Zara - bikerbootsit *Bianco - laukku Mulberry

21 kommenttia:

  1. Tosi nätti asu ja hiukset! Millä kiharrat hiuksesi? Mä olen maailman surkein kiharoidentekijä, enkä koskaan ikinä saisi niistä noin nättejä! Varsinkaan suoristusraudan kanssa en ole väleissä, ja se puikko nyt taas tekee sellaista lapselle sopivaa söheröä. Lämpörullat kai menee, mutta sitten tulee täti :D Ei oo helppoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, farkut ja valkoinen pusero ei petä, konjakkisista asusteisa puhumattakaan! ;)

      Mulla on just sellainen paksu kiharrinpuikko, mutta en nyt muista yhtään mikä merkki! Löytyy myös sellainen suippo kapeampi, mutta sillä tulee liian kihara! Olen yrittänyt suoristusraudalla kihartaa, mutta en vaan osaa! :D Vihdoin olen oppinut sillä puikolla jotenkuten kihartamaan ja melko äkkiä arkena nuo kiharat tekee (10-15 min) tosin nuo on tehty aamulla ennen kahdeksaa ja kuvat on otettu illalla kuuden aikaa, eli eivät tosiaan ole enää parhaimmillaan :D Varmasti sinä, jos minäkin, saat puikolla hyvät kiharat! :) Melko paksuja osioita vaan kerrallaan, niin tulee loivaa ja saa nopeasti koko pään kiharrettua.

      Poista
    2. Okei, siis se paksumpi puikko. Sitä olen arvellutkin... Vielä kyselen - mitä laitat sinne alle? Laitatko vielä siis kuiviin hiuksiin ennen kihartamista jotakin muotoiluainetta? Mulla ei nimittäin koskaan edes pysy mitkään kiharat jos sellaisia onnistuisinkin vahingossa loihtimaan... Vika lienee väärissä aineissa ainakin osin!

      Poista
    3. Voi kuule hävettää kertoa, mutten laita mitään aineita alle - ja tiedän, tiedän pitäisi laittaa :D Lakkaa vaa suihkin lopuksi, sekin on milloin mitäkin, usein ihan markettitavaraa ;) Kampaaja juuri sanoi, että hyvä niitä lämpösuojia olisi käyttää, muttei sekään estä vaurioilta. Ja kun en mä kuitenkaan joka päivä kiharra, niin.. :D Myös siskoni on parturi-kampaaja (nykyään kotiäitinä) ja tiedän, että hänellä olisi varmasti paljon sanottavaa hiustenki kohtelusta. Kerran yksi tyttö laittoi mulle kiharat ja hänellä oli sellaista ihan kiharoitten tekoon tarkoitettua lakkaa, en harmi vain muista merkkiä, niin johan kiharat pysyi! Sitä siis suihki kiharoiden alle ja päälle muistaakseni normilakkaa. Koko illan ja vielä seuraavana päivänäkin oli kiharat jäljellä! Joten kysyppä ensi kerralla kampaajaltasi sellaisen lakan perään, varmasti alkaa kiharat pysymään :) Mä oon kyllä surkein ihminen antamaan mitään meikki- tai tukkavinkkejä, sen verran surkea olen näissä jutuissa :D Onneksi olen saanut kohtuu paksun tukan, jota ei tarvi sen suuremmin laitella, heh. Muta joo kunhan mulla on Bonacuren se latvasuoja ja hiusöljy niin niillä jo pärjää ;)

      Poista
  2. Ei liity tähän postaukseen, mutta miten olet pessyt niitä Benettonin villaneuleitasi? Ihan villaohjelmalla koneessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä pesen ne ihan muiden vaatteiden seassa normaalilla pesuohjlmalla 30 asteessa, mutta laitan neuleet pesupussiin ja venytelen niitä vähän kosteana :) Tiedän kyllä ettei villaa tarvisi juuri pestä, mutta mä en tykkää jos vaate ei ole pesty kun sen päälle laitan :D Kovilla pakkasilla tuuletan neuleita yönyli parvekkeella, joten silloin en pese ihan niin usein. Mulla neuleet ovat ainakin pysyneet pesuista huolimatta hyvinä, muutenkin pesen yleensä kaiken koneessa, sai pestä tai ei :D

      Poista
  3. Toi somerset on kyl älyttömän ihana :) vitsi ku ois vähä ylimääräistä.. toisaalta mulla kyl on muutama konjakin värinen laukku..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Somerset varmasti sopisi sinulle, hih ;) Lähes sama malli muuten kuin nykyisessä mallistossa oleva Effie Tote, Somersetissa on vain säädettävä hihna ja vetoketjutasku tuossa edessä. Mulla onkin lähtenyt nyt kiertoon myös Bonnie ja Mitzy Tote.. Mutta tietty on jo uusi laukku kiikarissa :D

      Poista
    2. Hehh! Laitoin kyllä äitille tästä kuvaa, jos ois vähä niinku yhteishyvälaukku ;) riippuu tietty hinnasta millä luopuisit :)

      Poista
    3. Tarjouksia otan vastaan! ;) Mutta millään pilkkahinnalla en myy, ei mitään järkeä, kuten sanottu myyn jos sopiva hinta tarjotaan :) Tuo uusi malli Effie on n. 900€ joten sen mukaan voi hintaa pohtia :D

      Poista
    4. Nii no ei sitä nyt pilkkahintaa kantsi luopuu! Harmi ku mie tykkäsin siitä vanhasta Effiestä, kun muistelisin et toi ulkoasu muuttu jossain vaiheessa? toisaalt vois ootella Mulberryn alei, jos siel ois joku kiva mistä äitinkans molemmat tykkäis :)

      Poista
    5. Mä en kyllä yhtään muista, miltä Effie sitten ennen näytti? En ole enää nykyään ihan käryillä Mulberryn laukuista. Kohtahan ne joulualet jo onkin :)

      Poista
    6. muistan vaan sen takia kun mietin aikoinaan sitä Effietä, mut sit se poistu ja myyntiin alessa (harkitsin sillonkin sen ostoa mut sit se meni..) mutta ne teki uuden version joka ei ollu niiiin kiva! :)

      Poista
  4. Kaunis ja klassinen asu! Tuo väriyhdistelmä kyllä sopii aina syksyyn, uudestaan ja uudestaan... <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Salla! :) Usein mietin kannattako näitä 100 kertaa nähtyjä asuja edes kuvailla, mutta yleensä juuri näistä simppelistä asuista tykätään eniten :D Sentään nuo bootsit tuo vähän asennetta :)

      Poista
  5. Näyttää asu taas niin hyvältä ja ihanat on myös sun hiukset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Reetta, olet aina niin ystävällinen! <3

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos Elisabete! <3 Hyvän kampaajan löytäminen voi olla kyllä hankalaa, tai että ymmärtää toisiaan puolin ja toisin :D Onneksi nyt kaverikampaajani laittaa tukkani, niin voi istua kampaajan penkkiin melko rauhallisin mielin, hih.

      Poista
  7. Voi että on kyllä ihanat hiukset! Sekä vaatekokonaisuus on sellainen jonka itsekkin haluaisin syksyllä päälle;)
    Olen kyllä kiinnostunut laukusta, olet tainnut aiemminkin mainita sen myymistä vai onko ollut jopa myynnissä?? En yhtään muista :D
    pystytkö laittamaan viestiä anu_91@windowslive.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Joo olen aiemminkin pohtinut laukun myyntiä, mutten ole raaskinut :D En myöskään nää järkeväksi myydä vaivalla säästettyjä ja monia työtunteja vaatineita laukkuja periaatteella kunha eroon pääsee :) Sähköpostiini : annejennika@gmail.com voi laittaa tarjouksia laukusta, jos kiinnostaa ;) Laukun ovh. aikanaa n.700€.. Laukun kunto todella hyvä niin sisältä kuin ulkoa.

      Poista