maanantai 22. syyskuuta 2014

Côte d'Azur - Turquoise Ocean



Nyt kun Rivieran tunnelmiin taas päästiin, minulla oli myös tarkoitus kirjoittaa hieman Nizzasta, mutta kuvia läpi käydessäni niitä ei juurikaan ollut, välillä sitä lomalla haluaa vain elää hetkessä eikä katsoa kaikkea kameran linssin läpi. Nizza ei ole oma suosikkikohteeni Etelä-Ranskassa, joten olemme vain käyneet siellä pikaisilla päiväreissuilla. Rivieralla kun pääsee tosiaan junalla näppärästi kaupungista toiseen. Minulta onkin muutamaan otteeseen kyselty Nizzasta, mutten valitettavasti osaa sen enempää vinkkejä antaa, voitte toki esittää edelleen kysymyksiä kommenttiboksin puolella ja vastailen parhaani mukaan.

Tässä muutamia kuvia Nizzan upeasta turkoosista merestä ja kivisestä rannasta. Ranta on aivan upean näköinen, mutta mielestäni kaikkine kivineen melko epämukava. Itse näänkin Nizzan enemmän kaupunkilomakohteena. Nizza ja Cannes ovat mielestäni täysin erilaiset kohteet jo tunnelmaltaan, ja kyllä se Cannes vain vie voiton ehdottomasti! Varmasti tulemme kuitenkin vierailemaan Nizzassa myös seuraavalla Rivieran lomalla sitten toukokuussa, jospa sitten muistaisin kaivaa Nizzassa kameran useammin esille.

Näitä lomakuvia läpikäydessä on tullut taas ihan kamala matkakuume! Tässä olenkin suunnitellut viikon matkaa Espanjan Marbellaan maaliskuun loppupuolelle ja päivittäin olen lentoja sekä hotelleja katsellut. Mitkään rantakelit siellä tuskin silloin vielä ovat, mutta lämmintä kuitenkin. Itse olen Marbellassa kerran ihan pikaisesti käynytkin vuosia sitten, kun asustelin hetken aikaa lähellä olevassa Fuengirolassa. Ehdottomasti haluan siis piipahtaa myös entisillä "kotikulmillani" samalla reissulla. Olen sitä mielä, että kun tässä elämäntilanteessa on vielä mahdollista matkustaa, ei voi lomiaan paremmin käyttää. Matkailu avartaa näkemystä ja antaa niin paljon!

Onko teillä matkasuunnitelmia jo ensi vuodelle? :)

18 kommenttia:

  1. matkustelu on kyllä yksi elämän suola. mutta etkö ole puhunut että et halua naimisiin ja lapsia? sittenhän voit matkustella kun mieli tekee ja työt antaa myöden :)

    Paula

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, matkustelu on elämän suola! :) Toki ihmiset ovat erilaisia ja kaikki eivät ulkomaille kaipaa. Niin nyt voin matkustella juurikin kun työt antaa myöten ja ei ole sen suurempia esteitä :) Mistä ihmeestä olet saanut päähäsi, että haluan naimisiin?! :D En ole koskaan sanonut, että menen naimisiin tai haluan lapsia?! :D Häistä en ole kyllä koskaan haaveillut, päinvastoin. Ja lapsiakaan en koe ajankohtaisiksi tällä hetkellä..

      Poista
  2. Matkustelu on niin parasta <3 Just nyt suunnittelen joulukuulle viikonloppumatkaa jonnekin Eurooppaan synttärieni aikaan, tammikuun lopulle ehkä myös, pääsiäiselle viikkoa lämpimässä, syyskuulle paria viikkoa perheen ja vanhempien kanssa Toscanassa, ja joulukuulle ensi vuonna ehkä se New York, joka tältä vuodelta ehkä jää käymättä... Hah, haaveet on suuria, hyvä jos puolet toteutuu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä että on haaveita, sujuu arkikin paremmin niiden voimalla ainakin mulla :) Ja vitsit kuulostaakin hyvältä suunnitelmasi! :) Ja kiva on kyllä lukea sun reissuista <3 Nykkiinon kyllä ainakin kerran elämässä mentävä! Meidänkin piti lähteä pikku matkalle nyt lokakuun alussa, mutta se jäi nyt valitettvasti tekemättä, siksi jo kevään reissut mielessä :)

      Poista
  3. ps. Taisit lukea Paulan kommentin väärin... :) Juuri nyt mä ajattelen samoin, lomia ei voisi paremmin käyttää! Kaikki tilanteet voi kuitenkin aina elämässä muuttua, raha, terveys... Kunpa ainakin jälkimmäistä aina riittäisi! Mutta jos lapsiakin on, niin eikun kantoon vaan ja lentokoneeseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo hupsista niin taisin :) Mutten muista kyllä koskaan sanoneeni etten haluaisi ikinä lapsia?? :D Kyllä ma haluan lapsia mutten niitä häitä :D Ja joo toki lasten kanssa voi matkustaa :) Hmm.. parempi jättää nämä asiat iha blogin ulkopuolelle muutenkin kun ne eivät tänne kuulu! Jotenkin en koe mukavaksi näin henkilökohtaisia asioita täällä. Totta, terveys varsinkaan ei ole itsestään selvyys sen tiedän!

      Poista
    2. Kiitos samoin Ninnunen! <3

      Poista
  4. Ihania kuvia! :) Matkakuumeesta kärsitään täällä aina :D Onneksi on tälle vuodelle vielä yksi miniloma ja toivottavasti heti ensi vuoden alusta taas Dubaihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Hihi ja niin kyllä täälläkin :D Ai sulla on vielä lomaa jäljellä? Itse joudun nyt odotella sinne keväälle asti kunnes seuraava loma koittaa :/ Mekin ollaan joskus Dubaista puhuttu (siellä niitä erikoisia autoja riittää, heh) mutta maan kulttuuri on sen verran kaukana omastamme ettemme näe ihan itseämme siellä, harmi! :/ Varmasti upea paikka!

      Poista
    2. Mulla on nyt viimenen lomaviikko menossa mut sumplin vapaapäivillä itelleni pidennetyn viikonlopun;) Mullakin on vielä vähän poikaystävän suostuttelu Dubaihin menossa... autot sitä siellä kiinnostais mutta muuten ei oikein haluais sinne :/

      Poista
    3. Heheh, miehet ja autot :D Ehkäpä mekin vielä joskus sinne suunnataan, mutta sen verran ollaan tuohon Etelä-Ranskaan nyt tykästytte, että se oli heti selvää että Cannesiin on taas keväällä päästävä! Mä haluaisin vain lomalla pukeutua juuri niin kuin tykkään, mutta Dubaissa olisi pakko noudattaa maan tapoja..

      Poista
  5. Pakko päästä vuoden vaihteen jälkeen jonnekin reissuun :) Ellen joudu käyttämään lomia ennen joulua jo koulun takia pois :D Mutta pidin kesällä vaan pari viikkoa ja talvilomaakin, on joten ainakin on jemmassa lomaa. Sitten kun vielä ehtisi käyttää :D

    En ole kohta kahteen vuoteen käynyt Suomen rajojen ulkopuolella, joten johan tässä jo mökkihöperöksi tulee ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sä vielä ehdi matkustaa, ihan varmasti! :) Hoidat nyt koulun alta vain! <3

      Poista
  6. Matkakuume taitaa olla krooninen sairaus tai niin se ainakin itsellä tuntuu olevan! :)
    Ja hyvin lasten kanssa voi myös matkustella. Itsellä nyt 4v. poika ja sillon ennen pojan syntymää pähkäilin,että jääkö reissut nyt jatkossa olemattomiin mutta ollaan pojan kanssa reissattu enemmän kun mitä reissattiin ennen lasta. Pojan kanssa on kierretty niin Euroopassa ja muutaman kerran Jenkeissäkin. Ei tietenkään reissut enää ihan samanlaisia ole kun ennen lasta mutta ei myöskään olla suostuttu menemään pelkästään lapsen ehdoilla. Kesällä oltiin reilu viikko Pariisissa ja nähtävyyksien välissä käytiin aina muutama kierros pyörähtämässä karusellissa tai Disneyn kaupassa ihastelemassa, ja näin kaikki oli tyytyväisiä. Eiffel-torni ja Disneyland oli kuulemma reissun kohokohtia. :)
    Joulukuun alkuun on lennot varattuna Prahaan joulumarkkinoille ja pitkään pähkäiltiin lähdettäisiinkö tällä kertaa ilman lasta, mutta niin tuli kuitenkin varattua myös pojalle lentolippu, vaikka mummi tarjoutuikin jo lapsenvahdiksi. Enää ei malta, eikä osaa lähteä reissuun ilman lasta, varsinkin kun lapsikin nauttii aina niin paljon reissussa olosta :)
    Ja puolisoni on vielä pyörätuolissa, eli ei sekään välttämättä sitä reissaamista estä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinhän se taitaa :)
      En oikein edes ymärrä mistä tähän vedetiin heti lapset mukaan, voihan "tämä elämäntilanne" tarkoittaa paljon muutakin kuin aikaa ennen lapsia. Sekään ei tule olemaan aina itsestäänselvyys, että voidaan vaikka pitää J:n kanssa lomat samaan aikaan, tai että vaihdan työpaikkaa ja ei ole lomaa ainakaan vuoteen.. Tai muutetaan ymym. Syitä on monia ja en ymmärrä miksi heti ajatellaan, että vain naimisiin meno tai lapsi olisi syy elämäntilanteen muutokselle? Lisäksi mielestäni on melko tökerö kysyä täysin tuntemattomalta ihmiseltä hankkiiko lapsia tai meneekö naimisiin. Lapsia ei hankinta niitä kyllä tulee jos on tullakseen :) Tiedän kyllä, että lapsen kanssa voi mainiosti matkustaa, mutta kuten sanoit reissut eivät ole samanlaisia lapsen kanssa. Meillä lomat on jo niin rankkoja aukuiselle ettei lapsi kyllä sellaista jaksaisi. Joten kyllä meidän täytyisi sitten ainakin matkustaa ihan lapsen ehdoilla :) Mutta ihan mahtavaahan se on lapsen kannalta, että pääse nuoresta iästä asti näkemään maailmaa, avartuu kyllä näkemys! :) Ja vitsit kuulostaa ihanata nuo joulumarkkinat, teillä tulee varmasti ihan mahtava reissu. Ja kaikkihan on pitkälti omasta asenteesta kiinni, niin matkailussa kuin kaikessa muussakin elämässä.

      Anteeksi pitkä avautuminen :D

      Poista
    2. En kyllä missään vaiheessa kysynyt teidän naimisiin menosta tai lapsien hankinnasta, vaan ajattelin vain kommentoida omasta kokemuksesta kun luin aikaisempia kommentteja, ei nähtävästi olis pitänyt.
      Tiedän varsin hyvin, että lapsia ei hankinta, sillä olen käynyt itse läpi hedelmöityshoidot ja myös, että elämässä voi olla muitakin muutoksia kuin naimisiin meno tai lasten hankinta, siltä osalta itselläni on yhtenä kokemuksena puolison neliraajahalvaantuminen onnettomuuden seurauksena ja sen jälkeinen elämän täysin muuttuminen.
      Tuolla aikaisemmalla kommentilla oli lähinnä tarkoitus kannustaa, että ei sen matkustelun välttämättä tarvitse loppua lasten myötä, vaan kaikki on mahdollista täysin itsestään riippuen.

      Poista
    3. Hei, olen pahoillani muotoilin sanani väärin, en missään nimessä tarkoittanut olla ilkeä sinulle tai loukata mitenkään! :( Lähinnä tarkoitin, että mielestäni on epäsopivaa kysyä tuntemattomien perheen perustamisesta viitaten keskustelun aloittajaan :) Olen sen verran spontaani ja suorasanainen, että juttua vain alkoi tulemaan :D Ihan tietoisesti kirjoittelen blogissa vain pinnallisista jutuista enkä halua kertoa itsestäni juuri mitään :) ja se on totta, että elämässä tulee välillä vastaan tosi ikäviä asioita :(

      Kiitos kommentista ja keskustelusta ja vielä kerran pahoittelut! <3

      Poista