torstai 18. syyskuuta 2014

Leopard and Leather

nahkatakki Zara - pusero Zara - housut Lindex - laukku Mulberry
 Ballerinat H&M - aurinkolasit Ray-Ban 

Tässäpä asu, jota käytän PALJON, muttei ole blogiin asti päätynyt vielä ollenkaan, eilen kuitenkin saimme todella pikaisesti napattua kuvat samalla kun olin menossa ompelukurssille. Nahkan ja leopardikuosin yhdistelmä voi kuulostaa hurjalta, mutta mielestäni combo on todella toimiva eikä yhtään liian "raju". Alunperin yhdistin nahkiksen leopöksyihin hieman pakon edessä, sillä Cannesista kotiin lentäessä halusin päälle jotain mukavaa, joka ei kiristä tai purista, joten löysät leopöksyt olivat lentokoneeseen se paras valinta, nahkatakki sen sijaan ei mahtunut millään ilmeellä jo muutekin ylipainoiseen matkalaukkuun, joten se oli pakko laittaa päälle. Nahkatakin ja leopardin combo tuntui aluksi itsestänikin hurjalle, mutta ihastuin kuitenkin yhdistelmään niin, että asukriisin iskiessä olen siihen monesti turvautunut. Varsinkin nyt lämpimän syyskuun myötä on tämä asu ollut juuri keleihin sopiva, ihanaa kun on pärjännyt vielä kesähousuissa! Vähän raikkautta asuun tuo Zaran valkoinen pusero, joka on niin ikään oma suosikkini. Tässä asussa siis yhdistyy moni vaatelempparini, joten ihmekkös tuo, että asussa niin hyvin viihdyn.

Omistan muuten näitä Lindexin housuja kaksin kappalein, sillä en kestä, jos ne vaikka hajoaisivat. Ensimmäiset hankin noin vuosi sitten, mutta ilokseni tänä kesänä Lindexillä myytiin melkein samoja housuja, oli sitten pakko napata mukaan kaiken varalta. Housut varmasti jakavat mielipiteet, mutta itse olen ainakin saanut näistä kehuja, kerran kangaskaupassa asioidessani myyjäkin näitä kehui, ja samalla vinkkasi, että tällaisia voisin tehdä itsekkin.. siitä sainkin inspiraation, katsotaan kuinka monet löysät housut minulta ensi kesänä löytyy, mikäli opin ompelemaan ;)

Ps. Ihan pakko vielä vinkata, kun sähköpostiin tuli tieto, että *Boozt on ottanut Mangon valikoimiinsa, ihan loistava juttu! :) Kaikki Mangon tuotteet löydätte *täältä!

11 kommenttia:

  1. Kiva kokonaisuus, eikä yhtään liian raju, kun yhdistää ballerinoihin ja valkoiseen paitaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! :) Totta, ja tähän sopisi kyllä mainiosti korot ryhtiä tuomaan, korkkarit eivät harmi vain mun työpaikalle sovellu saati ompelukoneella ajeluun :D Mutta ei varmaan tämä koko asukaan monelle työpaikalle sovellu ;D

      Poista
  2. Onpa kiva juttu tuo Mangon tulo Booztille! Minä olen ihan hulluna siihen Mango outletiin. Sieltä on postisetä saanut kiikuttaa kotiin yhtä jos toistakin tänä syksynä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on! :) Ja ihan sama juttu, outletista löytää vaikka mitä :)

      Poista
  3. Hihi, mullakin on nuo aivan samat housut ja myös kaksin kappalein - ja vielä ihan samasta syystä! Pakko olla toiset jos ekat sattuisivat hajoamaan :D Ostinpa vielä tänä kesänä ihan perus mustatkin, ihan yhtä mukavat kuin leot ja niin monikäyttöiset, menee töissäkin hyvin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MULLAKIN on nuo housut kahtena kappaleena! :D Asu on muutenkin kuin mun univormu - rakastan nahkatakin ja leohousujen komboa!

      Poista
    2. Heheh, no hyvä varautua kaikkeen ;) Eivät onneksi olleet kalliit :) Mullakin löytyy tälläista löysää housumallia vähän neutraalimmissakin sävyissä, mutteivat ole niin kivat kuin leot. Monet eivät kyllä ihan leopöksyissä töihin voi mennä, mutta minä menen :D

      Joo Ninnu, ihan sun uniformu kyllä! <3

      Poista
  4. Jos Eva clutch jää vähäiselle käytölle nyt Favoriten jälkeen niin täällä ilmoittautuu halukas Eva clutchin ostaja! :) Vaikka tuskin siitä raaskit luopua.. :/ mutta laita kuitenkin korvan taakse jos päädyt siitä luopumaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Evasta luopumista kyllä harkitsen, katsotaan pääseekö talvella kuinka paljon käyttöön vai ei :) Tappioa en kyllä ala ottamaan, eli jos sen myisin niin en yhtään halvemmalla kuin mitä maksoin, valitettavasti.

      Poista
  5. Samanmoisessa asussa on kuljettu täälläkin päivästä toiseen!! Muistin vasta nyt syksyn tullen nahkatakkieni olemassa olon joten combo nahkis+leopantsit ovat olleet kovaa huutoa tässä viimeaikoina!! ;) Toikin on kyllä niin totta että harvoin tulee kuviin asti saatua niitä ns. lemppareita, arkiasuja jotka on toosi usein päällä mukavuuden, helppouden ja muiden syiden takia ja sit tulee otettua niitä kuvia vaan sillon kun on "vaivalla" laittanut ja valitsemalla valinnut vaatteita. Täytyykin ehkä kuvailla omakin versioni tämmöisestä asusta ;) Ja pakko vielä sanoa että toi Lily on niiiin ihana!! Olen ahkerasti säästänyt liikenevät roposeni kyseistä laukkua varten ja aina kun katselee muiden asuja joissa tuo on niin motivaatio säästämiselle senkun kasvaa!! Ja pian se kiikkuu myös omalla olallani, joulua odotellessa... Mukavaa viikonloppua sulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kiva nähdä sinunkin versiosi asusta, joten kuvia kehiin vaan! :) Mä en ole melkein muuta käyttänytkään kuin nahkatakkia sen jälkeen kun sen toukokuussa ostin, niin ihana! Kuvat jäävät kyllä usein arjen keskellä ottamatta, kun ei vain yksinkertaisesti ehdi ja itse en ainakaan tunne työpäivän jälkeen oloani kaikista hehkeimmäksi muutenkaan :D

      Voi ihanaa, että Lily myös sinun olkapäälläsi kohta keikkuu, ei ole jouluun enää pitkä aika ja mikäs sen parempi lahja! :)Itse olen tykännyt Lilystä sen helppouden takia, ei haittaa vaikka muutama sadepisara tulisikin ja muutenkin laukun kanssa ei tarvitse juuri varoa!

      Poista