perjantai 25. heinäkuuta 2014

White Dress Finally



Kirjoittelinkin pari kuukautta takaperin valkoisen mekon metsästyksestä ja voin kertoa, että mekkoa kyllä etsittiin kissojen ja koirien kanssa niin nettikauppojen syövereistä kuin kaikista mahdollisista kivijalkakaupoista. Lopulta päätin tilata H&M:n nettikaupasta naurettavan edullisen mekon ihan testimielessä (nyt saatavilla vielä halvemmalla alesta), hieman kyllä jo etukäteen ajattelin, ettei tämäkään mekko tule kriteerejäni täyttämään.. Toisin kuitenkin kävi, ja yllätyin todella positiivisesti mekon päälle puettuani, joten viimein mekon metsästys saatiin onnellisesti päätökseen! Yleensä välttelen tällaisia a-linjaisia muhkeita helmoja, sillä koen, etteivät ne oikein sovi kropalleni, mutta tästä mekosta kuitenkin tykkäsin. Mekkoa käytin ensimmäistä kertaa viime viikonloppuisissa polttareissa ja eilen torstaina sen sijaan lähdin mekossa katsomaan Meripäiväparaatia, jonka jälkeen ilta-auringossa ja hurjassa helteessä ehdittiin nämä kuvatkin ottaa. Korot olisivat sopineet loistavasti mekon kanssa, mutta mukavuus vei taas voiton ja sandaaleilla mentiin. Tänä kesänä mekot ovat pelastaneet minut monilta vaatekriiseiltä ja niissä tunnen aina oloni hyväksi.



mekko H&M - laukku Louis Vuitton - sandaalit New Look
aurinkolasit Ray-Ban - korvakorut Aldo - kello MK



Vihdoin tänään työpäivän jälkeen saan laittaa työkoneeni kiinni kahdeksi viikoksi ja lähteä viettämään kesälomani toista puoliskoa! Koko heinäkuun olen kateellisena katsellut muiden rantakuvia milloin missäkin, samaan aikaan kun oma rusketukseni haalenee haalenemistaan, viimein on minunkin vuoroni päästä nauttimaan kesästä oikein kunnolla! Myös blogi tulee viettämään nyt kahden viikon loman, sillä työssäni vietän suurimman osan ajasta tietokoneella istuen, joten toisinaan tekee hyvää pitää myös oma kone suljettuna ja irroittautua hetkeksi kokonaan nettimaailmasta. Oma rakas kannettavani on muutenkin nyt siinä pisteessä, että uuden hankkiminen on väistämättä edessä, enkä haluaisi juuri nyt koko asiaa edes ajatella, poissa silmistä poissa mielestä.

Mietin muuten aina, etten suunnittele lomalle yhtään mitään ohjelmaa etukäteen, mutta ihmeen kaupalla kalenteri on taas täyttynyt. Emme ole koko kesänä vielä päässeet mökille, kuin pikaisesti pyörähtämään, joten heti maanantaina suuntaamme sinne muutamaksi päiväksi. Mökkeilyn jälkeen on aika pakata taas kimpsut ja kampsut Helsinki-viikonloppua varten. Sain myös J:n suostuteltua lähtemään kanssani Tallinnaan kaupoille, joten kaikkea kivaa on lomalla luvassa! Vaikka yritänkin pitää blogin reaaliajassa, se ei aina mitenkään onnistu, edelleen on Rivieran lomaltakin kuvia julkaisematta ja varmasti blogi laahaa loman jälkeen entistä enemmän jäljessä. Instagram (@annejennika) sen sijaan päivittyy varmasti tuttuun tapaansa tiheästi myös loman aikana ;) Nähdään siis täällä blogissa parin viikon päästä!

12 kommenttia:

  1. No onpa ihana! Kaunis Anne, pus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Jee vihdoin löytyi ja noin halvalla, eikä ollut moksiskaan peskoneesta, eli täydellinen vaate minulle! :)

      Poista
  2. No helou beautiful! Aivan ihana mekko, a-linjaiset helmat on kyllä mun lemppareita mekoissa :)

    Leppoisaa ja aurinkoista kesälomaa, ja tervetuloa taas Helsinkiin! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kiitti :) Sinulle kyseisen malliset mekott kyllä istuvat aivan täydellisesti <3

      Ja kiitos näin jälkikäteen, loma oli erittäin onnistunut :)

      Poista
  3. Ai, että miten nätti mekko! Itsekin etsiskelin pitkään kaunista valkoista kesämekkoa ja H&M:ltä minäkin löysin omani :) Se on kyllä ihan paras kesällä, helppo asustaa ja näyttää upealta ruskettunutta ihoa vasten :)

    http://justsayinghianne.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sinullakin tärppäsi valkoisen mekon suhteen! :) Ja totta puhut!

      Poista
  4. Ihania kuvia ja tosi nätti mekko :) Harmi ettei mekosta ollu enää kokoja jäljellä, olisin tilannut :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) No voi surku, mutta josko liikkeistä vielä löytyisi?? :)

      Poista
  5. On kyllä kaunis mekko! Ja kuvat oikein hehkuu kesän lämpöä kun aurinko paistaa niissä niin kivasti :)

    Oikein ihanaa lomaa, ota kaikki irti ja nauti ihanasta kesästä <3

    VastaaPoista
  6. Heipsan! Löysin blogisi tänään ja voi viudevaude sulla on nainen upea tyyli! Lueskelin vanhoja postauksiasi ja olet todella tyylikäs sekä naisellisesti pukeutunut :) Aion varmasti seurata sinua jatkossakin tyylivinkkien kannalta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, et tiedäkään kuinka onnelliseksi tulin tästä kommentista, kiitos! :) Lämpimästi tervetuloa! <3

      Poista